Mangat/Animet

Nyt se on alkanut.

Olen katsonut Narutoa yli 40 jaksoa, näinkin lyhyessä ajassa ja minulla on varmaan riippuvuus tai jotain. Yhden kaverini kanssa koulussa ollaan koko ajan: "Ääh en jaksaa, haluun kotiin kattoo Narutoo" ja kouluvihkojeni sivut ovat täynnä Kakashia joka opettaa oppilailleen aina sitä minkä aineen vihossa on. Saattaa kuulostaa oudolta mutta ainakin jää mieleen mitä tunnilla opetettiin En nyt riippuvuudesta tiedä, on vaan niin kiva sarja ja... No okei ei oo kiva kun tosi kiva, tai vielä jotain ylempää. Olen vain paniikissa että paljonko elämästäni menee kaikkien 1000 jakson katsomiseen, plus mangat jotka aion saada käsiini tavalla tai toisella. Hmm... Täytyy tehdä toimintasuunnitelma tai joku ajankäyttö kartta ettei mene liioitteluksi

Vai että oikein yli 1000 jaksoa? O_o. Itse en kyllä millään malta uskoa, että mikään sarja jaksaisi kiinnostaa niin kauan. Naruto nyt muutenkaan ei vaikuta siltä kaikkein omaperäisimmältä mangalta, ei millään pahalla, enhän koskaan ole lukenut muuta kuin takakansia, mutta olen epäileväinen luonne ja minulla on kokemukseni. No ei siinä mitään, mutta olen varma, että jos Naruuttia tuijottelee 1000 jaksoa, niin varmasti käy jossain vaiheessa tympimään. No, se tyhjän dissaamisesta.

En ole pitkään aikaan kirjoittanut tänne rakkaaseen mangatopaan oikein mitään. Se johtuu arkikiireiden alkamisen lisäksi siitä, että minulla on nyt ollut suuri projekti lukiessa Fruits Basketeja, joita niitäkin on ei aivan vaatimattomat 23 kokonaisuudessaan. Olen nyt lukenut muutamaa kymmentä sivua vaille 14 ensimmäistä, ja ennakkoluuloistani huolimatta sarja on ollut yllättävn mielenkiintoinen. Idea tässä on jotakuinkin tuore, ja ennen kaikkea mieltä lämmittävät Natsukin loisteliaat hahmot. Niitä tässä sarjassa tosiaan riittää, vaikka millä mitalla, mutta persoonat ovat kyllä loistavia, vaikka mätiäkin omenia mahtuu joukkoon. Semmoisia sopivan koomisia hahmoja, ei liian realistisia, mutta kuitenkin semmoisia helposti samaistuttavia.

Iiko tuolla ylempänä taisi mainita jotain siihen suuntaan, ettei hän jaksanut lukea Furuboita loppuun, kun mangassa hahmot näyttävät niin samanlaisilta. Se on kyllä ihan totta, tämän taiteilijan huonoin puoli, joka ei tosin ole vieras muissakaan mangoissa. Kuitenkin hämmästyksekseni olen huomannut, että lähes poikkeuksetta olen lukiessa tunnistanut kaikki hahmot, kai niistä on tullut semmoisia vanhoja ystäviä. Niin, että vaikka ne näyttävät samalta, niin ne silti erottaa toisistaan, tosi kummaa. Ehkä piirroksissa sitten on jotain huippunäkymättömiä yksityiskohtia. Kuitenkin, kun Iiko taisi samassa viestissään mainita katsoneensa nämä sitten animeina, niin pakko myöntää, että itseänikin suuresti kiinnostaisi. Jotenkin vain kuvittelisin tämän Furuban tunnelman ja huumorin sopivan todella hyvin animeksikin television ruudulle. Harmi, että DVDien varaaminen maksaa täällä päin, ja niitä ei ole saatavilla ulottuvillani. Yhy.

Tarina on nyt vielä pahasti kesken, ja 15. osan jälkeen pitänen pienen tauon, jonka aikana paneudun viimeinkin viimeiseen HHC osaan ja Chi's sweet homeen. Furubaa kuitenkin suosittelen kaikille aloitettavaksi. Todella viehättävä ja sopivan kevytmielinen ja ennen kaikkea loistavalla huumorilla varustettu manga on tämä. Juuri semmoinen , kuin mangan pitääkin oikeastaan, eikä juoni ole mitenkään liian sohjoista, vaikka loppua kohden meno kyllä alkaakin kallistua vähän siihen suuntaan. No, muitakin aihelmia kyllä piisaa, niin että ei tässä hätää. Mä odotan hirveesti loppuratkaisua.

No joo Narutoa ei ole yli 1000 jaksoa, kunhan vitsailin Yli 100 jaksoa kuitenkin ja olisiko yhteensä 400 vai jotakin. Mangojakin yli 50
Kuulin pätevän syyn kirjaston henkilökunnalta miksi mangaa on aika vähän. Se vie liikaa tilaa, ja paikkakunta on kuitenkin aika pieni ja täällä ei paljoa mangasta olla kiinnostuneita. Hän sanoi että näitä isompia sarjoja ei tänne olla kyllä paljoa tilattu, kun on niin monta osaa ja täyttävät hyllyt sitten. Onhan se toki järkevää, mutta onhan muitakin kirjoja paljon. No ymmärrän heitä kuitenkin.

Itsekin luen jonkin verran mangaa. Nyt vanhemmiten en lue sitä enää niiin paljon kuin ennen, mutta kyllä minä niitä luen ja ostelen aina välillä. Ensin aloitin lukemalla Tokyo Mew Mew´tä, ja omistankin ne kaikki. Nyttemmin tuon sarjan lukeminen ei enää jaksa kiinnostaa, mutta pidän ne kirjahyllyssäni silti. Ties vaikka joskus lukisinkin ne uudelleen!

Olen keräillyt jonkin verran mangoja, mutten kamalasti. Pidän Kyohiko Azuman sarjoista, aÁzumanga Daioh (joista minulta puuttuu yksi manga), sekä Yotsuba&, jonka sarjana ion kerätä joskus kokonaan itselleni. Olen myös katsonut Azumanga Daiohin animena, englanniksi tekstitettynä. Joskus toivoisin, että se tulisi Suomeen. Myös Wolf´s Rainia olen lukenut ja animena katsonut. Ihan hyvä sarja tämäkin. Lempimangasarjani kuitenkin on Yoshihiro Takahashin Gingat. Niin Hopeanuolet, Weedit kuin Orionitkin :3 Tai no, Orionia en ole lukenut, mutta mielelläni lukisin. Suomeksi omistan noin 11 Weedia ja kaikki suomeksi ilmestyneet Hopeanuolet. Tämä on ainoa mangasarja. jota keräilen nyt, ja aion haalia itselleni kaikki suomeksi ilmestyneet/tulevat mangat. Animea olen katsonut myös. GDWt ja GNGt olen katsonut, ja pidin. Vaikkakin molemmissa piirrosjälki on mitä on. Naapurini Totoro, Kikin lähettipalvelu ja Kissojen valtakunta ovat suosikkejan i ehdottomasti!

Päällystääkö kukaan teistä muuten mangojaan? Itse päällystän. Ne pysyvät parempana pidempään. Eikä kansiin sitten tartu lika, jos vaikka jotain siihen sattuu tippumaan.

Tuo Naruto on kyllä tosiaan semmoinen että ei siitä oikein tiedä onko se hyvää vai huonoa. Pitää siis lukea niitä. Hyvä johtopäätös. Mietiskelin tuota kauan. Kun toisaalta tuntuu että ne on semmoista massaroskaa kun niitä on 2342 mangaa, mutta sitten toisaalta kun kaikki sitä niin hehkuttavat, ja ihailevat. Mutta olen tosiaan oppinut sen ettei kannata käydä arvostelemaan mitään massan mukaan kun massa on usein niin tyhmää. Hopsutkin ovat tosi suosittuja, mutteivät ne niin kummoisia olleet. Mutta kyllä Naruuteissa näyttää olevan ihan hyvännäköistä piirustusta, ja kyllä se muutenkin taas sitten vaikuttaa ihan laadukkaalta. Mutta varmaa on ainakin se että tulen joskus kyllä lukemaan Naruutteja. Näkee sitten kuinka pitkälle jaksan, mutta kyllä ihan varmasti aion niitä lukea.

Mutta tosiaan olen tässä viime viestini jälkeen ehtinyt lopettaa kolme mangasarjaa. Nimittäin Horoskooppimysteerit, Shugo Charat, ja Hopsut.

Horoskooppimysteerejä olen lukenut tässä pitkin syksyä koulun aikana kirjastossa kun on ollut luppoaikaa, siten tuossa neliosaisessa sarjassa kesti niin kauan. Mutta HM oli kyllä ihan hyvä sarja oikeastaan. Taas vähän erilainen manga mitä olen lukenut , toisaalta se oli jonkin verran semmoista ihan sohjoilua, mutta toisaalta taas semmoisia dekkareja, joissa oli semmoinen hauska piirre. Piirtäjä oli ihan minun mieleeni, se oli samanlaista piirrostyyliä mitä Sugar sugar runet oli. Se HMn päähenkilö näyttikin usein aivan Chocolalta. Se ei mangaa huonontanut, päin vastoin. Näillä molemmilla mangakoilla, on semmoinen vahva tyyli, ja semmoinen että siinä näkyy ne kynänjäljet, tai ties mitkä tussinjäljet tai jotkut jäljet. Vähän ehkä semmoista sekavahkoa, ja ehkä myös suttuisehkoa, mutta ei liikaa, sen verran että se oli hyvä.

Sarja oli siis viihdyttävä. Tuommoiset dekkarijutut vähän kyllä tuppaavat epäilyttämään, kuten vaikka salapoliisi Conanit, joita en varmaan koskaan tule lukemaan. Mutta ennakkoluulot eivät olleet liiemmin oikeassa, sillä dekkaritkin voivat toki olla hyviä. Nämä sopivat myös hyvin tuohon katkonaiseen lukutapaani, että voi hyvinkin olla vaikka viikko siinä välissä ennen kuin jatkan, vaikka keskenkin jäänyttä pokkaria. Nimittäin tässä oli juuri semmoisessa yhdessä kirjassa useampi tapaus, joten siinä yhden tapauksen jälkeen voi hyvin jättää sen kesken ja jatkaa seuraavallakin kerralla. Mutta toisaalta siinä oli semmoinen kuitenkin ihan perusjuoni, että ei kyllä saanut ihan kaikkea unohtaa. Mutta kyllä ne pääkohdat muisti ihan hyvin.

Shugo charat taasen sitten luin hyvinkin nopeassa tahdissa. Huomasin ne kerran kirjastossa, kun olivat olleet kauan jollain toisella lainassa, ja sitten lainasin osat 1-11. Sitten kun minulla nyt oli hallussa ne kaikki osat viimeistä lukuun ottamatta, niin en sitten voinut oikein hillitä itseäni, ja sitten ne tulikin luetuksi aikamoisen nopeassa ajassa. Mutta kyllä se sitten oli laadukasta, että en kyllä huonoa valintaa tehnyt. Kuten Aami sanoi jotain sinne päin että Shugot on perus taikatyttömangaa, pienellä omaperäisyydellä, ja yksi juttu niissä on aika lailla samanlainen kuin HMssä. Totta se puhuu. Mutta kyllä olen tyytyväinen ihan perustaikatyytömangaan, ja tietenkin semmoiseen sohjoiluun. Vähän arveluttavaa kyllä tietenkin kun tuommoiset 4-luokkalaiset nulikat käyvät seurustelemaan, mutta kai kestän sen.

Piirtäjä oli muistaakseni semmoinen ihan tavallinen. Se kyllä koko sarjan pisti silmääni että hahmoilla oli ihan tajuttoman ohuet jalat. Se kyllä naurattikin useassa kohtaa kun niillä tyypeillä on semmoiset pulkannarujalat. Tuo toimi koko sarjan ajan semmoisena yleisenä hauskuuttajana. Ainakin minulle. Sitten se yksi tyyppi oli ihan tosi lyhyt. En tiedä oliko se tarkoituksella tehty semmoiseksi kääpiöksi (voieeei). Se oli koomisen näköistä kun se tyyppi käveli vanhempiensa välissä, ja sen hemmon päälaki oli siinä sen vanhempien polvitaipeen kohdalla O_o.

Tämä oli ihan koko sarjan ajan viihdyttävää, kun 12 osaa ei ole mitenkään kamalasti, aika sopiva määrä. Siinä ei ehdi pakosti väljähtyä se tarina, eikä siihen pakosti ehdi tympääntyä, ja sitten myös on hyvä että se on tarpeeksi pitkä semmoiseen hahmoihin tutustumista varten, jotta siitä lopustakin voitaisiin tehdä semmoinen tunteisiin vetoava. Näissä oli hauskaa kun se päähenkilön nimi oli Amu, se jo pisti hymyn huulilleni, mutta sitten kun sen päählön pikkusiskon nimi oli Ami, niin iloni oli ylimmillään. Tässäkin mangassa oli osattu tehdä hyvä viimeinen osa. Vähän liikaa siinä oli yhtä juttua ehkä mutta ei välitetä siitä. Samoin huumoria oli pitkin sarjaa, ja se oli oikeastaan just hyvää huumoria.

Ja sitten pahnanpohjimmaisena (Ransun veli) tietenkin tämä Hopsu. Voin tässä nyt sanoa että olin pettynyt. Odotin kyllä parempaa tämmöiseltä klassikolta, ja tosi monien ihailemalta ja fanittamalta sarjalta. Massa on tyhmä. En nyt tosiaankaan sano että Hopsut olisivat huonoja pois se minusta. Mutta ei ne niin kamalasti minuun vaikuttaneet.

Piirros nyt oli ihan omaa luokkaansa mangapiirtäjien joukossa. Varmastikin paras mangapiirtäjä jonka mangoja olen lukenut. Toisiksi paras lienee Hiromu Arakawa (FMA, ei HT). Mutta tosiaan ei kyllä piirroksesta voi moittia. Ehkä se on sillä ansainnut klassikon asemansa. Monet maisemat olivat tosi näyttäviä. Koirat oli tosi hienoja, ja toisistaan tunnistettavissa, paitsi muutamissa hahmoissa menin aina sekaisin. Siinä oli kyllä tosi paljon niitä hahmoja ehkä vähän liikaa. Tai ei liikaa hahmoja mutta liikaa semmoisia jo tosi tärkeitä hahmoja. Tai ainakin tärkeitä hahmoja, jotka 'pitäis'' muistaa.

Ne ihmishahmot olivat tosiaan hienoja, ja ihan erilaisia kuin koirat, kuten nyt ihmiset muutenkin. Mutta tosiaan ne ihmiset olivat hienoja, vaikka suuri osa sarjan mieshahmoista oli Daisuke-klooneja. Mutta onhan Daisuke komea, niin mikä ettei sitä voisi kopieerata. Mutta ne olivat kyllä aika epämangamaisia. Ihmiset toivat mieleeni lähinnä Petri Hiltusen ihmiset, jotka eivät ole mitään mangaa, ei edes pseudoa. Tällä Hopsujen tekijällä on kyllä tosi paksu viiva kun se piirtää ihmisten kasvoja etenkin. Kun koirilla on semmoiset ohuet ne piirrosjäljet, mutta ne ihmiset on ihan eri planeetalta.

Juoni taasen sitten. Toooosi yksinkertainen, ja käytettykin. Ei tosiaan mikään ihmeellinen. Aluksi se nyt on semmoinen poika kasvattaa koiraa, ja koira karkaa. Ja sitten se onkin vain semmoista joukkojen haalintaa, joka jatkuu täysin samanlaisena kirjasta toiseen. Ihan samanlaisia kohtauksia löytyy sarjasta useita. On joku tosi mahtava uros "maailman paras tappelija". Sitten Hopsu haastaa sen, ja Hopsu joutuu aluksi alakynteen, mutta sitten tietenkin voittaa. Tai sitten on semmoinen "maailman mahtavin koirajoukko" Ja sitten Rikin joku joukko hyökkää sen kimppuun, ja on aluksi alakynnessä mutta sitten voittaa. Mahtavaa. No en nyt käy tämän tarkemmin ruotimaan tätä juonta että teillä lukemattomilla säilyy joku jännitys . Paitsi sitten kaikki tietenkin johtaa semmoiseen mahtavaan lopputappeluun, joka on itseasiassa tylsä.

Mutta kyllä sitten puutunkin juoneen lisää, en tosin tuohon ylläolevaan juoneen, josta nyt ei kyllä saa paljon mitään muuta revittyäkään. Mutta Juoksevan sanoin, tässähän on kaksi juonta. Se ensimmäinen nyt oli ihan hyvä, tosin aika huono, mutta verrattuna toiseen hyvä. Tai ei tässä toisessakaan nyt mitään ihmeellisempää vikaa siinä ihan perusjuonessa, mutta on nyt kuitenkin. Se oli typerintä mitä olen lukenut. No ei. Mutta se oli tosi typerää, tuon ekan jälkeen. Miksi noista koirista piti tulla taikatyttöjä? Miksi koirista piti tulla ravetyyppisiä? Miksi Hopsun loppupuoli oli taikatyytön ja raven sekoitusta. Se ei ollenkaan sovi koiriin. Jos tuo ensimmäinen juttu olisi vain ollut, ja tämä toinen ei, niin koko Hopsuista olisi jäänyt varmaan hyvä maku. Mutta ei se pilasi koko Hopsujen maun, se kun se loppupuolisko oli niin typerä. Se olisi pitänyt jättää pois.

Kuten RVO vielä sanoikin niin tiivistystä tiivistystä. Jos loppuosan olisi poistanut, ja sitä ekaa tiivistänyt, niin se olisi mahtunut varmaan kymmeneen kirjaan. Muutenkin nuo RVOn kommentin noista asioista on ihan oikeita, tappeluista, ja niissä tyhmissä tappelutavoissa, niitten nimet saavat vereni kiehumaan. Ja tosiaan ne kommentit. Olen saanut ihan tarpeekseni tulipalon syttymissyystä pitkäksi aikaa. Mutta oli siellä ainakin kaksi tosi hyvää kommenttia, nimittäin: "Se on ansa!" (saisinpa lukea tuon Hopsun englanniksi) ja "Red bull"

Minulla kestikin ihan ylettömän kauan, mutta olenpahan viimein lukenut kaikki Furubat. Tuolla aikaisemmin kirjoittelinkin jotain väliaiakatietoja, ja jos silloin sattui olemaan jotain epäilyjä, että jaksaako tätä loppuun, niin kyllä jaksoi ihan hyvin. Furubakin oli jälleen kerran semmoinen todella otteessaan pitävä, ja loppuratkaisua ei voinut olla himoitsematta. Tosin loppuratkaisu oli jo melkolailla 2. viimeisessä kirjassa, ja se viimeinen kirja oli sitten pelkkää semmoista uuden onnen kuvailua. Se oli ehkä vähän turha. Muttei sitä tietenkään mikään tuska ollut lukea. Muuten juoni oli ihan hyvin kulkeva, vaikka oli siellä kyllä jonkin verran semmoista ihme tahmaamistakin, ja ehkä paikoin liikaa semmoista mukamas hienoa tunteilua. Ei kuitenkaan liiaksi, ja ei tästä 23sta paria pokkaria enempää olisi saanut karsittua. Lopputulos oli hyvä näinkin.

Joku tämän suuren tovan alkuvaiheessa taisi sanoa jotain, että taide ei Furuboissa ole kummoista, mutta hahmot ovat ihania tai jotain sinne päin. Olen tässä ihan samaa mieltä. Kuten jo monasti todettu, hahmot ovat tosi samannäköisiä, eikä tässä muutenkaan mitään hämmästyttävän hienoa taidetta ole. Lähinnä ihmisten naamoja, ja ihmisiä noin yleensäkin. Millään maisemataustoilla ei Furuba koreile. Juoni ja hahmot kuitenkin pelastavat tuon seikan puutteelta.

Furuban hahmoista voisi kyllä jutustella vaikka kuinka. Niitä oli valtava määrä, mutta melkein kaikista tuli heti semmoisia vanhoja ystäviä. Harvoin kohtaa näin lämminhenkisiä ja helposti kiinnityttäviä hahmoja. Vaikkei tässä Furubassa mitään me versus he juonta ollutkaan, niin silti tarinan pahiiksi luokiteltava, ennyttiedä [b]pilaileeko[b/] tämä, mutta Akito on ihan huippuhyvä pahis, vaikkei nyt varsinaisesti mikään pahis olekaan. Huippuhyvä hahmo kuitenkin. Muita minun suursuosikkejani olivat Ayame ja Ritsu, joka kyllä esiintyi valitettavan vähän. Molemmat semmoisia loistavia koomisia, mutteivät teennäisen koomisia hahmoja.

Aika monilla hahmoilla Furubassa on kaikenmoisia traumaattisia kokemuksia, ja ehkä vähän ongelmia mielenterveyden kanssa, ainakin toisinaan. En tiedä pitäisikö sitä pitää jonain toisena tasona, mutta tämä sarja on kyllä täynnä traumalapsia. Sitten, ehjana sohjona, tämä tietysti tarjoaa huikean määrän huikean hahmomäärän shippailuja, joista jotkut ovat ihan hyviä, ja jotkut kyllä ihan naurettavia. Varsinkin lopussa on tyhmää, kun tuntuu siltä, että Natsuki on vain väen vängällä keksinyt jokaiselle hahmolle jonkun kumppanin, ja vain hutaissut kaikki yhteen jonkun kanssa. Se eittämättä banalisoi loppua jonkin verran. Kuitenkin tässä oli sitten myös ihan hyviä pitempään kypsyteltäviä shippejä, joista jotkut olivat ihan yllättäviäkin.

Noennyt tähän hätään keksi enempää sanottavaa Furubasta. Ehkä joku tulee jatkamaan keskustelua aiheesta. Kerronpa tässä vain nyt samalla toisesta mangakokemuksestani Chi's sweet homesta, jonka oikeastaan luin tässä Furuboiden välissä, kun kirjaston varaukset eivät menneet ihan niin kuin oli suunniteltu. No Tiithän olivat luonnollisesti ihan mahtiita, kuten nyt oli siktessä koko ajan. Oikein piristävää oli välillä lukea ihan täysvärimangaa, ja piirtäjän tyyli kyllä muutenkin lämmitti mieltäni, kuin hella kylmää puuroa. Tykästyin oikein suuresti Tiin perinteiseen ja luonnonläheiseen tyyliin. Värityksetkin oli tehty ihan käsin eikä surkeasti tietokoneella tai mitenkään digitalisoiden. CSH on ennen kaikkea todella miellyttävän näköinen sarja.

Vaan eipä se ollut juoneltaankaan hullumpi. Ihan hauskaa kissanpentusekoilua, ja tämä saa kyllä söpöyspisteitä vaikka lampaat söisi. 7 pokkaria on just sopiva määrä, tosin niitä taitaa olla ainakin 8, mutta täältä meiltä päin ei löydy kuin 7, yhy. No mutta kuitenkin se oli just hyvän pituinen sarja, ettei siihen kyllästynyt, ja sen loputtua jäi oikein hyvä maku suuhun. Kyllähän niille joillekin kommelluksille tuli ihan naurettuakin, minkä seikan unohdin mainita Furuboiden kohdalla, joten mainitsen sen nyt:

Furubatkin olivat todella humoristisia. Monessa kohtaa tuli naureskeltua, ja vaikka yleensä onkin vähän hölmöä, että kullakin hahmolla on semmoiset kantavitsinsä, niin Furubassa ne kyllä toimivat ihan hyvin. Niitä vitsejä oli viljelty just oikeisiin paikkoihin, ja sitten tietysti semmoiset kommentit kuin "En tunne kipua." tai viittaukset pervoihin vanhoihin ukkoihin naurattavat aina, hahhah.

Öö paju höö, luinhan tässä toki myös Happy happy cloverin viimeisen osan viimeinkin. Se oli hyvä loppu hyvälle sarjalle. Puolikuun metsä on kyllä ikijännä paikka, eikä se viimeisessä osassakaan jäänyt epäselväksi. Vaikka siinä lopussa oli joitain vähän tyhmiä juttuja, niin ei semmoiset nyt minua häirinnyt, ja tässäkin oli onnellinen, joskin arvattava loppuratkaisu, joka oikeastaan pilattiin jo kannessa. No mitäpä pienistä, oikein viihdyttävää luettavaa, ja extrapisteet siitä, että se kirja oli tosi kovan näköinen.

Nyt olenkin sitten aloittanut Shugo chara!t. Niistä lisää sitten, kun sen aika koittaa. Ykkösosan puolivälissä vaikuttaa vähän puolihoovolta, mutta ehkäpä se vielä tästä.

Tuplapostaan, vad synd! Tai eipä oikeastaan. Nyt kun alan puhumaan Hopsuanimeista, niin olen edelleen sitä mieltä, että, jos muokkaisin sen tuohon edelliseen viestiini, kukaan ei sitä huomaisi noiden kilometrien seasta, ja olisi ihan typerää pantata kokemuksiani niin kauan kunnes joku muu tulee tähän kirjoittamaan. Uhmaan nyt siis YPimme suosiota, ja tuplapostaan niin kauan kunnes sen välttäminen järkevämmäksi todistetaan. Nyyh nyyh, olen epäpidetty.

Tulinpa tosiaan lainanneeksi kirjastoauton varastosta 3 kpl Hopsu VHSejä. Ne ovat juurikin niitä suomalaisten ensimmäisiä Hopsukokemuksia käsittääkseni, VHSit 1, 3 ja 4 olivat saatavilla, kakkosen joku oli varmaan tahkonnut tz pölyksi, no ei voi mitään. Tämä olikin sitten ensimmäinen animekokemukseni näin syrjäytyneenä hylkiönä, joskus villeinä lapsuusvuosinani katselin jotain poké ja digimoneja, ja niitä saattaa kyllä vieläkin olla nauhalla, pitäsiköhän katsoa niitä uusin silmin.

No Hopsut olivat kyllä animena täyttä rautaa. Viihteen taso on näissä ehkä jopa korkeampi kuin mangassa, tai ainakin yliperinteinen juoni saa paljonkin anteeksi tämän animen elävyyden ja yleisen viihdyttävyyden ansiosta. VHSit olivat tietysti suomidubeilla, jotka olivatkin ihan omaa luokkaansa. Ääninäyttelijöitä koko hahmokaartille oli aikanaan huimat 4, joten kommelluksilta ei voitu silloin välttyä. Monien hahmojen äänet vaihtelevat, ja joskus hahmojen suiden liikettä kuvataan jonkun toisen repliikin aikana, mikä kyllä tuottaa yllättävän paljon hupia katselijalle. Kyllä siinä saikin nauraa remakasti, kun Hopsu välillä ärisi kuin Lordi konsanaan, ja Ben oli aluksi semmoinen rehdin miehekkään nuorukaisen kuuloinen, mutta annettuaan äänensä Ri-kiille muuttuikin semmoiseksi äriseväksi spurguksi.

Sitten tietysti ihan oma hohtonsa on tuo suomidubbien ääntämys. Kukin 4stä näyttelijästä ääntää nimet vähän omalla tavallaan, milloin Sniper ja milloin taasen Snaipper. Sitten hahmojen nimet olivat muutenkin vähän kummia, kun Akame oli Punasilmä, nojaa, onneksi Benizakura ei sentään ollut Krimmipoikakirsikkakukka, tai no olisihan se ollut ihan hauskaa. Hauskaa käännöstä Kain hornan hurtat ei myöskään ollut tämän animen aikoihin ilmeisesti keksitty, vaan asianomaiset olivat vain jotain tiikereitä, paitsi viimeisessä osassa heitä kerran nimitettiin Akatooraksi, Suutooraksi ja Kurotooraksi. Siinäpä vasta mystillisyyttä kerrakseen.

Vielä ääninäyttelyn piikkiin on pistettävä juonen salaperäinen muutos, että Smit ja Hyeena ovatkin oikeasti naisia. "Minä olen tyttökoira. Kestän kyllä julmuutta ja tuskaa, mutta pentua en salli vahingoitettavan.", kauniita sanoja. Ääninäyttelijöiden eläytyminen rooleihinsa on ihan omaa luokkaansa tässä suomidubissa. Crossinkin valitukset ovat niin ärsyttävää kuunneltavaa, että hiirensappeni suorastaan kiehui niitä kuunnellessa. Sitten kaikki suuret urhot äirsevät pelottavasti kuin Lordi konsanaan, tai naureskelevat ihanaa röökinaurua, kuten tosi miehen kuuluukin. Luovutan ylistykseni Erkki Murrolle, Päivi Sorsalle, Ulla Ollikaiselle ja Pertti Niemiselle loistavista äänistä.

Sitten mitä itse kuvaan tulee, niin olihan siinäkin kyllä näkemistä ja ihailtavaa kerrakseen. Taide oli oikeastaan yllättävän mangan veroista, olen nähnyt huonompiakin yritelmiä. Tietenkään ihan Yoshihiron yksityiskohtaisuutta ei tämä anime tavoita, mutta aina välillä hahmot jähmettyvät ja muuttuvat maalauksiksi, jolla toiminnalla tämäkin puutos korjataan. En nyt tunne juurikaan animen historiaa, mutta sen nyt näkisi puusilmälläkin, että Hopsun animointi on aika vanhaa, en sitten tiedä kuinka varhaista animetuotantoa, mutta hyvää vanhaa kuitenkin, ei mitään kurjaa tietokoneefekteilyä. Koirat liikkuvat paikoin aika hassusti, mutta liukuvat sitäkin ketterämmin. Moisethan tunnetusti vain kasvattavat viihdearvoa.

Yksi seikka, mikä tässä animesovituksessa hämmentää, on kyllä se, että Hopsusta on tehty taikatytön sijaan Linnunradan sankari. Nimittäin anime on täynnä kaikenmoisia kummallisia laserefektejä, ja koirat teleporttailevat ihan hupsista keikkaa vain. Kyllä nyt pienen efektiilottelun aina sallii, mutta liika on liikaa kuten on liigakin. Ei siinä mitään, pidän kyllä scifistä, ja scifihopsu on ihan hyvä idea. Ihmismetsästäjätkin ampuvat karhuja sädepistooleilla, joissa on vielä scifimäisen lyhyt kantama. Tsiuum tsiuum. Kyllä taiteilijan vapaus on valttia.

En nyt millään malta odottaa, että pääsisin katselemaan lisää animeita. FMAhan olisi tarkoituksenain seuraavaksi tutustua, kunhan joku tuntematon ryökäle palauttaisi The kokoelman kirjastoon, niinettä voisin sen lainata. Kauheaa kun varaaminenkin maksaa, niin en voi estää häntä uusimasta. Onneksi kohta on kuitenkin saiturin joulu.

Olen tässä lukenut vähän "Neqqumangaa". Nimittäin aloitin tässä joitakin päiviä sitten lukemaan Narutoja, ja sitten kun olen joutunut odottamaan paria Naruuttia kun joku ryökäle ilmeisesti lukee niitä samaan aikaan kuin minä ja pihtailee niitä mangoja, niin luin juuri tässä Wolf's rainit. En sentään ole aloittanut Monster hunter oragea vaikka Neqqu sitä suositteleekin. Sitä en tule ikinä lukemaan. Vilkuilin sitä juuri yksi päivä kun kirjastomme oli tehnyt huonon valinnan ja hankkinut sen. Se näytti Ravelta, ja huonolta. Ihan tuli huono olo sen näkemisestä. Ja sitten vähän epäneqqumangaa, kun eräänä päivänä kirjastossa kun oli luppoaikaa niin siellä oli kuin olikin Daa daa daa. Luin sitten sen ja meinasin myöhästyä bussista, no en nyt sentään. Tai no kyllä jos se olisi tullut vaikka vähän etuajassa, nyt se tuli myöhässä. Onneksi.

Naruutteja olen nyt lukenut 13 saakka. Perjantaina pitäisi tulla 14 silloin sitten pääsen jatkamaan. Mutta mutta nämä Naruutit on kyllä olleet aika yllättävänkin hyviä. Etenkin nyt ekat. Ja kyllä se on pysynyt hyvänä hamaan kolmanteentoista saakka. Se ensimmäinen etenkin ja varmaan ne ensimmäiset, ja muutenkin on erittäin tunteisiin vetoavaa. Tunteilla ladattua. Siinä huomaa eläytyvänsä hahmojen elämään yms. No ei nyt sentään. Tai kyllä mutt'en osaa oikein pukea sitä sanoiksi. No joka tapauksessa. Ja piirtotyylikin on ihan kiva, ei mitenkään ihmeellisen erilainen mutta kyllä se on ihan persoonallista. Päähenkilöt nyt ovat vähän semmoisia Harry Ron ja Hermione tyylisiä. No ei vitsailin. Naruutti on kaukana Hartsasta, Sasuke on kaukana Ronista, Sakura nyt on vähän samanlainen kuin Hermione. Vähän.

Onhan noissa Narutoissa aika paljon semmoista tappelua, mutta ei nyt vielä ainakaan liikaa, ja sitten kun niiden tappelujen välillä tapahtuu kaikkea kiinnostavaa ym. niin ei se ole niin kamalaa. Ja itseasiassa ne tappelutkin on välillä ihan kivoja. Tämä on kyllä kaukana Ravesta, joka oli kamalaa. Ehkä muistan väärin mutta muistoissani se oli kamalaa. Rave on ihan mahdottoman ärsyttävä Naruto on hyvä. Joten en edes käy vertailemaan. Mutta käyn silti. Tai siis kävin. Vitsejä Naruutissa on vaikka millä mitalla, asialla usein Naruto joka on juuri semmoinen perinteinen joka kirjasarjassa oleva pelle. No ei nyt sentään joka kirjasarjassa, mutta jokaisessa K.A. Applegaten kirjasarjassa.

Mutta sitten Suden sateet. Ne olivat kyllä ihan hyviä. Se oli vain vähän sekava, ja asioita jäi hieman hämäräksi mieleeni. Ja muutenkin välillä tuntui että onko tässä päätä ja häntää. Mutta silti kuitenkin nautin niitten lukemisesta. Toboe on kyllä nainen mutta ihan sama. Onhan niitä ennenkin nähty mangoissa naisen näköisiä miehiä. Miltei joka mangassa. Mutta pidin ihan piirroksista, tai etenkin niistä hahmoista ne oli kivan näköisiä. Muuten se nyt oli ihan tavallista, aika tosi synkkää ja tummaa, mutta ehkä se sopi teemaan. Mutta ne tyypit oli tosiaan mukavan näköisiä.

Daax3 nyt oli aika perinteistä shojoilua, jossa on semmoinen lisäelementti, niinkuin niissä kaikissa. Tässä se sattuu olemaan avaruusvauva joka laskeutuu päähenkilöjen keskuuteen. Sitten siinä oli semmoisia yliperinteisiä rakkausjuttuja, etenkin tuli mieleeni Cherry juice joka nyt ei ollut liiemmin hyvä, mutta kyllähän nyt kaikissa mangoissa. Kyllä aion lukea niitä lisää kunhan niitä nyt tulisi kirjastoon.

No niin, olin oikein loogillinen ja Hopsujen jälkeen tutustuin sitten Hopsun poikaan elikkästä Weedoon animemuodossa. Mangaa en vielä Rikkaruohosta olekaan lukenut, mutta eiköhän sekin päivä vielä koita, josko niitä nyt suomennettaisiin ensin vielä vähän enemmän, niin ei tarvi katkoa sitä lukemista sitten niin paljoa. Johtuen vähän kehnonmoisesta kirjastotarjonnasta, sain käsiini vain 3 ensimmäistä Weed DVDiä, jotka sisältävät 10 ensimmäistä jaksoa. Näistä sitten vielä 10.n joku älypää oli onnistunut tahkoamaan siitä DVDltä, vai mitä levykkeitä ne nykyään onkaan ihan katselukelvottomaksi. Hienoa hienoa, kannattaisi opetella suhteellisuutta.

No mutta Hopsun poika ei ole ollenkaan hullumpi juttu. Tai oikeastaan Rikkis itsessään kyllä on taas vaihteeksi ellottava päähenkilön kuvatus, tympeän isänsä tympeä klooni, täydellinen maaginen pannukakkukirahvi. Yhy. Minä kyllä vähän niin kuin odotin, että Weed olisi ollut jotain ihan tasotonta moskaa, kun Hopsuissakaan ei enää tahtonut mangan loppupuolella taso enää pysyä yllä. Kyllä uusi veri on kuitenkin jotain tuoreutta tekijän pääkoppaan tuonut.

Päähenkilön ollessa sama, on kuitenkin ihan hyviä uusia ideoita keksitty. Yoshihiro eräässä haastattelussaan juurikin Hopsu IIIn eli Orionin tekemisen ohessa totesi, että on vaikeaa keksiä aina uusia pahiksia. No, varmasti on, kuitenkin heti ensin Weedeissä tulee vastaan semmoinen geenimanipuloitu koira, joka on kyllä ihan huippuhyvä pahis. Just semmoinen loistava scifimonsteri, joka tarjoilee semmoista hyvää animaliapropagandaakin toisella tasolla, mikä nyt ei vältsist olisi tarpeellinen juttu, mutta kaiketi ihan pakollinen tuommoisessa tilanteessa. Se monsteri oli oikein traagillinen hahmo, tunsin oikein syvää myötätuntoa häntä kohtaa, kun hän vain makasi siellä medicinstinkande laboratorissa, tai jotain sinne päin. Katsoin nääs sen yhden kohdan svärjeteksteillä.

Sitten siellä oli jotain muitakin pikkuvihulaisia, ja sitten iso paha Hougen. No hänen kohtaloaan en nyt kerennyt näkemään, kun kirjaston valikoimat loppui kesken. No, onneksi minulla on näkijänlahjoja, ja vanhan viisauden turvin onkin hyvä todeta, että ahneella on sithin loppu elikkästä tosi ulosteellinen, niin kaiketi myös Hougenillakin, joka kikattelee yllättävän naisellisesti ollakseen niinkin julma korsto. Muutenkin tuo animen perisynti laittaa naisia miesten ääninäyttelijöiksi on kyllä ihan kummaa. Weedkin lienee nainen, tai sitten geenimanipuloitu poika ehkä. Miksei pikkupoikien ääninäyytelijöiksi voitaisi ottaa pikkupoikia naisten sijaan. No, muuten kyllä japaneeset osaavat ääninäytellä ihan ookoosti, joskaan taso ei ole ollenkaan suomidubbeja vastaavaa. Niillä on semmoiset aika persoonattomat äänet kaikilla, ei mitään tunnistettavuutta niin kuin Hopsun oivissa suomidubeissa. Sitten ne koirat kakovat koko ajan ihmeellisesti. Sen sijaan huutamisessa japaneeset ovat oikein precis. Karmaisevia kuolonkorinoita ja tuskanhuutoja on vaikka lampaat söisi. Ei ihme, että nämä on kielletty alle 12 v.

Animoinnin taso on Weedeissä luonnollisesti kehittyneempää, kuin Hopsuissa. Siinä on omat hyvät ja huonot puolensa, mutteivät Weedit kyllä mielestäni mitään liian ylihyvintarkkaananimoituja ole, vaan on siellä semmoisia hauskoja epätarkkuuksiakin, esim takaapäin kuvattu koiran kävely, ja muutenkin joskus hahmot juoksevat varsin tyräisesti. Mutta sitten taas yksityiskohtia on paljon enemmän kuin Hopsuissa, ja animoinnin taso muutenkin on varsin korkea, ja maisemat kauniita jne. Poren.

Erikoismaininta täytyy vielä antaa Weedin loistavista musiikeista. Varsinkin alkumusiikki on ihan uskomattoman tunteisiin vetoava veisu, ja kun sen kuuntelee sen 10 kertaa joka jakson alkuun ja sitten vielä 50 kertaa lisäksi, kun opettelee soittamaan sen, niin kyllä siinä kerkeää jo tulla sinuiksi kappaleen kanssa. Mestariteos mikä mestariteos. Äskeisessä viestissäni en tainnut muistaa mainita Hopsujen loistavia musiikkeja, yhtä lailla suurherkkua korville tarjoillaan niissäkin.

Sitten viime näkemän on tullut myös luettua hieman mangaa, nimittäin Hero talesit. En enää kestänyt olla erossa Hiromun laatupiirroksista, joten päätinpä lukaista hänen toisen suomennetun sarjansa, jossa tosin ei Hiromulla ole läheksään niin suurta osaa kuin FMAssa. HTeistä kyllä huomaa, että käiskirjoitus on jonkun ihme tasottoman spurgun, kun se on semmoinen ihan yliyksinkertainen tarina, vaan eipä siihen juuri kerkeä tuskastua 4n pokkarin + puhelinluettelon aikana.

Sankaritaalit oli oikein viihdyttävä pieni mangasarja Hiromun loistavalla käden jäljellä ja parilla ihan hyvällä hahmollakin varustettuna. Päähenkilö nyt oli mitä oli, semmoinen kliseinen typerä poika, jonka ei olisi tarvinut nousta haudastaan. Pahis eli führer King Bradleyn tarkka klooni oli myös semmoinen melko yksitasoinen pahis, sen sijaan se homunculusheppu Shimei oli vähän mielenkiintoisempi tapaus. Sopivan mystillinen ja pirullistakin pirullisempi psykopaatti, josta ei edes selviä, mikä se on. Se oli paljon parempi pahis, kuin sarjan varsinainen isopomo. Sarjassa jopa osattiin tappaa yksi hyvällä tahdolla päähahmoksi luettava henkilö. Mitä edistyksellisyyttä, näinköhän kliseiden ystävät, toverijapaneeset kestävät moista.

Muutenkin HTeissä oli hauskaa spotata vanhoja tuttuja FMAsta. Roy Mustang seikkaili päähenkilön rinnalla pitkähiuksisena versiona. Opettelin jopa piirtämään Royn käyttäen mallina tätä HTin Ryuuookoomikälietä. Sitten führeh seikkaili siellä kuten mainittua, ja Shimei oli tietyissä olomuodoissa ilmetty Envy. Sitten siellä oli muita semmoisia pikkutekijöitä, mutta FMAsta tuttuja oli kuitenkin paljon. Mihinkä piirtäjä karvoistaan pääsisi.

Ja joo, minäkin aloitin Naruutit. Olen nyt 6.ssa pokkarissa, ja vaikuttavat kyllä oikein mainioilta. Odottakaa innolla fanarttejani aiheesta.

Olen lukenut taas mangaa (OOOOH). Mitään muuta lukenutkaan. Punast punast. No olen sentään lukenut Meteor giniä, joka ei nyt ole ainakaan ihan mangaa. Mangatietokirja. Sitten olen myös lukenut Fruits basketit, ja jatkanut Naruutteja vähän pitemmälle.

Nyt näin vielä Hopsuista, josta kirjoitinkin jo jonkin verran, mutta unohdin kaikkea tärkeää kertoa teille, mutta viis niistä. Kuitenkin olin tosi iloisesti yllättynyt, kun huomasin että kirjastossani on Meteor gin. Olin aiemmin vain olettanut että ei siellä tietenkään ole sitä. No siellä se silti oli. Olinkin jo himoinnut sitä aika paljon, kun kaikkialla mainostetaan sitä, kaikkialla mangojen takalehdillä yms. Ja sitten myös kaikkialla foorumeilla ja muualla kaikki toteilevat viileästi, että noh Meteor ginissähän sanottiin... Ja kaikkea tuommoista. No sittenhän minäkin vihdoin sain sen käsiini.

Se kyllä ratkoi joitakin pulmia tai ei nyt ihan pulmia, mutta kuitenkin se oli välillä ihan kivakin kirja. Mutta pääosin se oli aika tylsä. Tosi paljon vain semmoista ihan juttua jonka muistan hyvin mangan luettuani. Se alkoi vain heti lupaavasti Takahashin haastatelulla, jossa selvisi sekin asia, että Takahashis olisi halunnut tappaa melkein kaikki tärkeät hahmot yksi kerrallaan, mutta joku kustantaja tai joku ei ollut halunnut sitä. Eli Takahashi on sittenkin ihan viisas tyyppi eikä ihan niin tyhmä kuin manga antaa väittää. Mutta en nyt tiedä en vihanneksiakaan arvosta niin kovin korkealle. Jotain muutakin sensaatiomaista juttua siellä oli mutta en muista niitä. Mutta sitten loppu olikin aika tylsää, jossa oli "syväluotaavat" hahmoesittelyt. Ha-ha. Kattia kanssa. Ikä rotu, joitain ominaisuuksia, pari tietoiskua, pari kuvaa, ja joku hupikohta. Ei mitään kiinnostavaa oikeasti. Eikä mitään muutakaan. Ehkä tämä kirja ei oikein ollutkaan suunnattu minulle, vaan joillekin "tosifaneille" jotka haluavat jotain. Ja kaikkein suurin pettymys oli kun siellä oli Hopsuhoroskooppi. Joo... olen Gin. Tosi hyvin.

Sittenhän minä luin Fruits basketit. Ne olivat kyllä hyviä. Se oli kyllä, kun se oli semmoinen perus tyttökirja. Siis semmoinen vanha, mitä näitä nyt on, sinä nimi se, sinä tiedät ym. Päähenkilö on juuri ihan semmoinen tuommoisten kirjojen päähenkilö. Maaninen tyttö, jonka iloisuus ja positiivisuus saa koko ympäristön muuttumaan. Aina yhtä positiivinen ja iloinen, mutta sitten ei ehkä kuitenkaan mikään ihan terävin tyyppi, ja sitten ehkä vielä semmoinen kömpelö tms. Sitten kun se ihan aihekin oli ihan kuin tyttökirjasta. Kahdeksan serkusta... Tyttö elää joukon kanssa, jossa kaikilla on jotain ongelmia, ja sitten tyttöhän niitä parantelee huomaamattaankin. Ja huomatenkin. Sitten suuri osa on tietenkin poikia, mutta tietenkin myös muutama tyttökin sinne mahtuu.

Sittenhän näissä FBeissä oli kyllä myös ihan semmoinen omakin juttunsa, jonka tapaista ei kyllä tuommoisissa tyttökirjoissa kyllä ole. Ne kun ovat kirjoitettu joskus 1800-luvun ja 1900-lukujen molemmin puolin, eikä silloin nyt varmaan niin varsinaisesti ollut tuommoisia ihme maagisia juttuja niin ainakaan tuommoisissa kirjoissa. Ne kun ovat aika ehdottoman realistisia. Mutta se juttu kyllä tuo ehdottomasti semmoista hyvää uutuuden tunnetta, ja raikkautta ja semmoista. Vaikka kyllä tuohon liittyen niissä tyttökirjoissa kyllä aika usein suku on semmoinen tärkeä juttu, ja aika usein siinä on paljon ongelmatapauksia. Kuten FBienkin maailmassa.

Mutta tuo nyt oli kyllä muutenkin tuommoinen minulle ainakin tuttu aihe ihan uuteen maailmaan tuotuna. Mangamaailmaan. Ja se vasta olikin kivaa, ja sopi sinne hyvin. Sitten kun se maailma mahdollistaa ihan eri jutut ja vitsit ja kaikki muutkin. Ja vielä se kun minusta vähän tuntuu, että jos tuommoisia vastaavia kirjoja kirjoitettaisiin nykyään, niin niistä tulisi aika laimeita, ja typeriä. Kun nykyään varmaan niitä vastaavat nykyajan realistiset nuortenkirjat jotka nyt ovat ulosteisia. Kun mangamaailma mahdollistaa tosiaan kaiken semmoisen pervoilun, joka on kyllä ihan muutenkin länsimaisissa sarjakuvissa, ja vähän muuallakin vaietumpi aihe. Minusta vähän tuntuu.

Tuota olenkin miettinyt, että kun aika useassakin mangassa joissa on suositellaan yli 12-vuotiaille, niin on semmoisia juttuja joita ei kyllä ole länsimaisessa sarjakuvassa, tai kirjallisuudessakaan, joita suositellaan yli 12-vuotiaille. Juuri tuommoiset perwojutut CB<. En nyt mitenkään näe tätä ongelmallisena, tai ole mitenkään kauhistunut tai muuta (paitsi vähän). Mutta olen huomioinut tuommoisen jutun. Kun ei semmoista täällä ole. Ja sitten sitä on ihan kaikissa mangoissa suunnilleen. Ja muutenkin ne jutut nyt on aika erilaisia. Luonnollisesti.

Mutta tosiaan pidin FBeistä erittäin paljon. Juurikin noitten listaamieni asioiden perusteella. Ja muutenkin ihan yleisesti. Tosiaan kuten RVO sanoikin, niin siinä mentiin jo joissain vaiheissa vähän semmoisen banaalin hienostelun, ja syvällisyyksien, ja muun moskan puolelle, joka ei oikein ollut suotavaa. Kun muutenkin ne asiat selviävät aika hyvin ihan muutenkin siitä mangasta. Kaikenmoiset ihmissuhdejutut, ja menneisyyden haavat tms. joita FBeissä niin käsiteltiin. Se oli hyvä, mutta se olisi ollut kyllä toimivampi jos siitä olisi jätetty jotkut tylsät selittelytunteilukohdat pois. Mutta ei se paljoa latistanut.

Ja sitten vähän shippailusta, jos et ole FBejä lukenut, ja et halua tietää pientä paljastusta, niin älä lue tätä kappaletta loppuun. Nimittäin shippailuhan nyt on yksi FBien teemoista, niinkuin sohjolle sopiikin. Mutta sitten tosiaan siinä mentiin vähän liian pitkälle, kuten sanottu. Kyllä siellä oli muutama hyväkin shippi, mutta jotkut nyt olivat ihan tökeröjä. Ja sitten semmoinen juttu kyllä, että minusta ne laivailut meni ihan liian niin että sen tiesi jo kaauan etukäteen, tai sitten niin että sen jossain vaiheessa sai tietää, että ahaa tuo on kiinnostunut tuosta tai jotain, ja sitten siinä vain joka kerta kävi niin että juuri ne saivat toisensa. Kun yleensä sentään tyttökirjoissakin, on semmoisia mahtavia juttuja että voieei tuo pitääkin tuosta jne. Kyllähän FBeissäkin nyt ehkä ihan vähäsen, mutta kyllä vähän olisin toivonut yllätyksellisyyttä.

Ja FBeissä taide tosiaan oli mitä oli. Se oli semmoista perussohjoa, joka vielä oli semmoista, että ne hahmot nyt oikeasti oli tosi samannäköisiä, mutta kuitenkin niissä oli se hieno puoli, että vaikka ne olivatkin samannäköisiä, niin kuitenkin niistä erotti toisensa usein. Mutta kuitenkin siinä tulee välttämättä tosi paljon taas sitten semmoisia tilanteita joissa ajattelee että kukahan tuokin taas on. Sitten kun tämä tekijä piirtää kaikille samanlaiset vartalot. Kaikki tosi anorektisia. Siellä ei ole ketään lihaksikasta, ei ketään lihavaa, normaalipituisjalkaista, ynnä muuta. Akito nyt on vain muitakin vähän vielä ameenisempi. Tikku.

Naruuttejakin sitten olen jatkanut. Viime viestissä olin jo 14. Naruutissa. No nyt olenkin jo 40. Tämä nyt on vähän tämmöinen juttu, että kyllä se on säilynyt ihan hyvänä tuohonkin saakka. Tai oikeastaan hyvänä. Mutta kyllä se on jo vähän ehtinyt kuitenkin väljähtää, ymmärrettävästi. Kun siinä tuli 27. kohdalla semmoinen yhden suuremman osan loppu (maagista sama kuin FMAssa.) ja siihen asti ainakin se oli täyttä rautaa. Sitten sen jälkeen nyt se on mennyt jo vähän alaspäin. Kyllä olen jo vähän sitä mieltä että Masashin olisi ollut ihan hyvä jättää se siihen. Paitsi ettei se kyllä olisi oikein sopinut, mutta ihan sama. Kun tuon jälkeen olisi jäänyt tosi hyvä maku. Mutta nyt se ehtii jo vähän pilaantua. En usko että tämä missään vaiheessa tulee kohoamaan entiselle hyvyysasteelleen. Se on vain niin että hyväkin pitää osata lopettaa. Ei mangaa mahan täydeltä.

Tuosta syystä juuri arvostankin Hiromu Arakawaa todella korkealle. Tekee hyvän mangasarjan jonka sitten lopettaakin hyvissä ajoin. Ei kuitenkaan liian aikaisin. Vaikka 27kin on jo aika paljon, niin ei se kuitenkaan nyt ole kovin paljoa. Kun vertaa vaikka Conaniin, One pieceen, Narutoon, Raveen. Ravessa nyt on "vain" 35 osaa. Mutta kun se kaikki 35 on ihan sisällyksetöntä, niin se on jo aika kova synti tehdä 35 turhaa mangaa. Kun FMAn 27 ei ollut juuri yhtään turhaa. Ei sitä oikein olisi ollut mielekästä lyhentää juur' yhtään.

Mutta sitten Narutoakin kohtaa tämä kova kohtalo. Ehkä tekijä kaikessa viisaudessaan, on kuitenkin rahanhimoinen, tai sitten vihannes kuten Takahashi, eli kustantajien pompoteltamana "Jatka Naruuttia tai muuten..." Mutta ei se vain voi pysyä hyvänä niin pitkään. Siitä vain tulee semmoinen surullinen mangakohtalo. Kun tuota ei oikein tiedä milloin lopettaakaan, kun kuitenkin sitä haluaisi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, vaikka se olisikin jo jokseenkin banaalia. On ne vain viisaita lypsämään rahaa.

Se on kyllä jännä tämä tämmöinen shoonenmangojen, ja muittenkin mangojen piirre, että niitä tehdään tuhottomia määriä. Semmoinen sarja joka vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu jne. Esim nyt vaikka juur Naruutissa on se semmoinen yksi juoni ja sitä jatketaan. Kun en nyt muista yhtään länsimaista sarjaa joka tekisi mitään vastaavaa. Kyllähän sitä on kaikkia mustanaamioja, ja Tex Willerejä, ym. Mutta mitään semmiosta jossa on ihan yksi juoni joka jatkuu, ja jolla on koko ajan sama piirtäjä-käsikirjoittaja. Ehkä länsimaalaiset ovat viisaampia. Tottakai.

Mutta toivoisin todella että Kishimoto nyt vain lopettaisi Naruutin, niin kovalta kuin se tuntuisikin ihan kaikkien mielestä. Mutta ei sille oikein näy loppua. Mutta se on kyllä totta että kyllä Naruutti on mahtava sarja. Piirrokset ovat ihan mahtavia. Taustat, ja ihmiset ja kaikki. Se on hienoa että siellä on niin paljon ihan erinäköisiä ihmisiä. Mutta kuitenkin vaikka ne ovat niin eri näköisiä, niin silti ne tunnistaa kuitenkin verrattoman piirrosjälkensä ansiosta saman taiteilijan piirtämiksi. Kun vaikka FBeissä (ja muutenkin nyt sohjossa) ne kaikki nyt on samannäköisiä. Ja FMAssa se esiintyy ehkä vähän eri tavalla.

Tjaa kyllä olen minäkin tehnyt manga fanarttia. Vielä aikamoisen hienoa. Esimerkiksi
tässä on tämmöinen hieno fanartti Naruutin Sakurasta. Ja sitten tämmöinen FBstä, Hanajimat. On siellä kai muutakin.

Oh tässä vielä lopputiedoitteena; lainasin juuri kaikki Daa daa daat. Eli lyhyemmin dät. Ne vaikuttavat ihan hyviltä. Mutta ei kuitenkaan kovin hyviltä. Saa nyt nähdä mihin niistä on.

Noniiiiin. Olen tässä jokusen aikaa tutustunut vähän enemmän tähän animen ihmeelliseen maailmaan. Tuli tosiaan katseltua FMAta sen verran kuin kirjasto tarjosi, elikkä 7 disc collector's Ed + yksi ihan erillinen levyke, vai mitä ne nyt nykyään onkaan. Tuohon 7 disciin sisältyi myös elokuva, Valloitus Shamballan, josta olenkin kertonut jo kaiken tarpeellisen elokuvatovassa. Onneksi se itse sarja oli vähän laadukkaampaa katseltavaa. Saattaa hyvinkin olla, että sen lisäksi, että on paras manga, saattaapi tuo FMA olla myös paras anime, jota olen katsonut, tosin vahtasin netistä muutaman jakson FMA velihuppua mm essädubeilla, ja saattaa kyllä olla, että se on vielä vähän tuota alkuperäistäkin parempi.

No joka tapauksessa FMA oli oikein miellyttävä anime katsella. Ed ei onneksi ollut oikeasti ihan yhtä ruma, kuin niissä dyvdien kansissa. Pelkkiä Hospuja ja Weedoja katselleelle oli ihan uutta tuommoiset hulvattomat mangaefektit, joita oli animessakin toteutettu, semmoiset huumorikohdat, joissa hahmoille tulee siansilmät, tai ne muuttuvat semmoisiksi tikkuukoiksi tms. Nautinkin siitä oikein paljon, muutenkin FMAanimeen oli mielestäni hyvin saatu iskostettua mangasta tuttua FMAhuumoria oikein hyvin. Sitä oli oikein hauska katsella, vaikka ne animen omat jutut olivatkin kaikki paljon huonompia ratkaisuja kuin mangassa, huomasi heti, kun Hiromu ei ollut enää neroilemassa niissä joissain kohdissa, seikkailipa animessa Dai-Sukiikin naiseksi muuntautuneena.

Olin taas positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hienoja ne hahmot siinä animessa oikein olivatkaan, kun olin jotenkin saanut semmoisen kuvan, että animessa hahmot ovat aina paljon rumempia kuin mangassa. No eivät ne kyllä missään nimessä kauniimpiakaan ole, niin kuin Masashi Kishimoto väittää. Royta oli oikein suuri nautinto katsella väreissä ja liikkuvana, Envyä taasen ainakin noissa ensimmäisissä 20ssä jaksossa esiintyi harmillisen vähän. Sen sijaan Maesia tuntui olevan paljon enemmän kuin mangassa, ja sitten kun hänen kuolemansa oli vielä koko sarjan ainoa laatuaan, niin siinä sitten olikin draamalla mässäilemistä, sniff sniff.

Sitten katsoin myös Iikon jopa mangaa paremmaksi tituleeraamaa Furubaa puolet, jotka sain käsiini. Loputkin puolet olisi saatavilla, mutta niiden eteen pitää vähän matkustella. Joka tapauksessa puolet sarjasta oli jo oikein hupaisaa katseltavaa. Tässä Furubassa kun on vähän vahempi tuotanto, niin sen huomaa kaikenmoisina koomillisina efekteinä, ja muutenkin tässä animessa on kyllä huumoria vaikka lampaat söisi, tämän parissa sai naureskella jopa enemmän kuin päiväkirjan, jota lukee 30-vuotiaana.

Kaikki loistavat hahmot ovat tässä FBanimessa aivan yhtä hyviä kuin mangassakin, vaikka Yuki onkin teiniagentti Luna, ja Kyoo on vanha punasilmä, mutta mitäs moisista. Shigure on tässä animessa vielä joltiseenkin hulvattomampi hahmo kuin mangassa, ja pervoilee minkä kerkiää, mikäs sen viihdyttävämpää. Ja tottahan se on, että värit helpottavat hahmojen tunnistusta, tosin en nyt kerennyt vielä niin pitkälle näitä haalia, että kaikki hahmot olisivat tulleet mukaan, eikä tässä animessa kai edes ole niitä kaikkia hahmoja. Toivottavast' edes Ayame ja epävarma nuorukainen ilmestyvät vielä loppuvaiheilla mukaan, siinä olisikin riemussa pidättelemistä. Oikein mahtisanime tämäkin, ehdottoman suositeltava, huippuhyvät musiikit täytyypi mainita vielä bonuuna.

Ja eipä tosiaan kannata luulla, että olisin pelkästään tvruudun ääressä viettänyt aikaani, tottahan olen lukenut myös joitakin mangoja. Pienimpänä hyvänä välipalana tuli laukaistua 4osainen Horoskooppimysteerit. Se oli ihan positiivisesti yllättänyt sarja. Siinä oli ihan hauska idea, ja päähenkilöllä huippuhyvä tunnuslause, joten mitäs muuta tarvitsisikaan 4 osaisen hyvän sohjosarjan luomiseen. HMeissä oli jopa aika radikaalia, kun harvemmin tuommoisissa sohjoiluissa ketään kuolee, niin tässä käsiteltiin ihan kylmäverisiä murhia, hrr olivatpas jännittäviä horoskooppimysteereita. Lainasinkin juuri saman tekijän Kitchen princessit, jotka eivät varmaan hullumpia ole nekään.

Heikkona hetkenä tuli myös lukaistua ensimmäinen Navi Luna, ja se nyt oli melkin niin kuin Animelehti sanoi, että hyllyynjätettävä. Ihan kelpo, mutta jotenkin siitä sarjasta puuttuivat tehot heti alusta, siitä tuli vähän mieleen joku Sugar^2rune, mutta ilman omaperäisyyttä ja SSRin ilmeistä viehkoutta ja mielenkiintoa, ei se oikeastaan ollut lähelläkään SSRin neroutta, mutta nojoo, ehkä tämä kiinnostaa jos navigoivat keijutytöt kiinnostavat. Kyllähän se idea noin ilmaistuna kuulostaa ihan hyvältä, mutta nojaa, ehkä tämä sarja paranee loppua kohden taikka sitten ei, ainakin yhden hyvän taikatyttötaistelun tämä ensimmäinen NL pitää sisällään, niin että jos zetsutenroubattougat miellyttävät, niin eiköhän tästäkin saa jotain irti.

Viime viestissäni sanoin aloittaneeni Naruutitkin, ja olenkin jo edennyt hyvää vauhtia jonnekin 30. osan ylitse. Naruutit ne vasta nautinnollista luettavaa ovatkin, ajattelin, että ei tämä nyt varmaan mikään FMAn tasoinen kuitenkaan ole, mutta pakko kyllä myöntää, ettei tämä kauas ainakaan jää. Sinä osaa kutsua minä friikki, koska minä olen Naruuttifriikki, totta tosiaan, Naruutti on oikein tosimahtismanga. Masashin taiteilu on aivan upeaa, ja valtaisa hahmokaartikin on yllättävän toisistaan erottuvaa. Tarina on myös tähän asti pysynyt ihan virkeänä, ja pahiksiakin Masashi on jaksanut keksiä, eikä se näytä olevan edes vaikeaa, niin kuin joillekin se on, harmi vain että suosikkihahmoni Hayate ehti esiintyä niin vähän, mutta pettymykset kuuluvat elämään. Kerron Naruuteista ehkä vähän lisää sitten joskus, kun tämä posti nyt on muutenkin niin pitkä, ettei kukaan edes lue tänne asti.

Aloitin muuten, ja olen kohta jo lukenut loppuun verta(a)nsa vailla olevan vampyyrisarjan, Karinin. Kerron niistäkin sitten lisää, kun olen ne lukenut.

Onko kukaan teistä muuten kiinnostunut allekirjoittamaan erään adressin, jossa yitetään saada japanilaiset tekemään Ginga densetsu Weed; ORIONista animea? Itse allekirjoitin adressin jo muutama kuukausi sitten ja nyt allekirjoittaneita on jo yli 500! Toivon, miköli Orion-anime tulee, sen piirrosjälki olisi huomattavasti parempi kuin Weedissä. Piirrosjälki nimittäin mielestäni pilasi koko animen... Monet ihmiset Suomesta - ja ilmeisesti Ruotsista, ovat jossain määrin kiinnostuneet animesta, joten ainakin tänne Pohjoismaihin Orion olisi tervetullut animena (: Vai mitä mieltä olette? Vaikka animen tuloon kestääkin varmasti monta vuotta, itse olen todella innostunut odottamaan Orionia animena, mikäli se saadaan tehtyä. Ja adressin voi allekirjoittaa täällä. Toivottavasti tältäkin foorulta ihmiset allekirjoittaa n___n

Mangaa en ole lukenut nyt vähään aikaan. Koulut vie aikaa, joten en ole ehtinyt niitä ostaa tai lukea. Vaikka kyllä vasta ostin Yotsuba&:n 11 osan, mutta en ole ehtinyt vielä sitä lukea. Tekisi kyllä mieli mangoja ostaa, mutta en halua nyt tuhlata rahaani niihin. Osan mangoista oeln jopa ajatellut myydä pois. Gingaa en kuitenkaan aio myydä, ne jäävät minulle kirjahyllyyn; sen verran Ginga-fani olen :3 Azumanga Daiohin ykkösosan olen aikonut ostaa eräältä ihmiseltä, mikäli se hänellä/hänen siskollaan on myytävänä vielä. Sitten omistan kaikki Azumanga Daiohit! Myös Yotsuba&:sta minulta puuttuu muutama osa, mutta enköhän minä ne saa haalittua itselleni mangakokoelmaani! Kjähkjäh, jos vain jaksan ostaa >:3

Katselin juuri Tokio.fistä uusia mangoja/animeja, mitkä ovat tulossa. 6.11 tulee GDWn kolmastoista osa, odotan innollla! Häiritsee vain epätietoisuus siitä, kuinka monta mangaa kyseisestä sarjasta tulee. Toivon, että kaikki osat, mutta niitähän olisi sitten lähemmäs kuutisenkymmentä mangaa o___O Kuinkahan ne mantuvat oikein pieneen kirjahyllyyni. Nyyh! No, se on sitten sen ajan ongelma, mikäli Weediä tulee mangana niin paljon (: Vaikka toivon niiden kaikkien kuudenkymmenen osan ilmestyvän suomeksi, en tiedä minne minä ne mangat oikein laitan. Hopeanuoltakin on 18 mangaa... Huhhuh. Näillä näkymin (itä Tokio.fistä katsoin) GDWtä tulisi ainakin 23 mangaa!
Miten muuten te tekisitte, jos kirjahyllyyn ei mahtuisi jotakin, minkä tahtoisitte sinne menevän? Esimerkiksi joitakin mangoja tai Warriorsia?

Minusta Weedoanimessa oli kyllä manok piirrosjälki, tai siis mielestäni ne hahmot olivat oikein kauniita, mutteivät semmoisia liian moderneja tai mitään. Tietenkään, kuten jo edellisviestissäni sanoin, ei animen piirrosjälki koskaan saavuta manga vastaavaa, mutta kyllä mielestäni Weedoa oli oikein nautinto katsella. En nyt tiedä haluaisinko mitään Orionanimea oikeasti edes tehtävän. Olen joltiseenkin skeptinen edes koko Orionin laadukkuuden suhteen, jonka johdosta minut jo tuolla eräällä aiheeseen keskittyvällä foorumilla teilattiinkin, nyyh nyyh. Sitten juuri tuo kammoksumani yltiömodernius ja digitaalinen sieluttomuus, joka tuppaa iskemään nykyaikana animaatioita tehdessä. En nyt tiedä kuinka perinteitä kunnioittavaa olisi jonkun Orionanimen teko, mutten kyllä ainakaan varauksetta edes allekirjoittaisi tuota vetoomusta, vaikka ainahan sitä palveluksen voi muille tehdä, ei siinä mitään.

Weedoja en ole vielä kerennyt mangana lukemaan, mutta jos niitä oikeasti aiotaan suomentaa kaikki ilmestyneet osat niin nelisen vuotta tässä vielä menisi yhden pokkarin kktahdilla, joten eiköhän siinä ajassa kerkeä tilaa raivata niille. Kun Hopsujenkin laatu kärsi jo 18 pokkarin aikana, niin en kyllä välttämättä tarvitsisi itse Weedoja ihan sitä 60tä, mutta eihän se minulta pois ole vaikka ne suomennettaisiinkin, resursseja vaan voisi käyttää järkevämminkin, eiköhän niistäkin löydy joku sopiva rako, jossa voisi jättää leikin sikseen. Toisaalta tiedä sitten, jos kaikkia Weedoja ei suomenneta, niin onko meillä koskaan toivoakaan lukea Orionin seikkailuja suomeksi. Kyllähän Orion toki minuakin kiinnostaa, vaikken siltä juuri mitään maailmoja mullistavuutta odotakaan. Kauan siihe menee joka tapauksessa vielä, muutenkin ihan ihmeellistä kuinka Hopsujen suomentamiseen hahvahduttiin vasta niinkin myöhään, kuin niihin havahduttiin, 2010nkö se oli, kun niitä pokkareita rupesi tulemaan. Hopsuhan on kuitenkin alunperin vanha sarja. Eivätpä ole suomalaiset päässeet Yoshihiro-sanin tuotannossa aivan yhtä hyvään malliin kuin vaikkapa Naruuttien kanssa.

Mitä nyt tuohon viimeisimpään kysymykseesi tulee, niin vaikken omista mangan mangaa, enkä WarriorSeja saati muitakaan kirjoja mitenkään megalomaanisesti, niin silti minulla on nyt jo ihan hyllyt täynnä. Tälläkin hetkellä koulukirjani ovat työpöydän alla lattialla, niin että kai minä alkaisin lattialle pinoamaan tulevia tilanviejiä. Haluaisin kyllä kovasti omistaa mangoja, mutta se on vähän niin, että on typerää omistaa pari jotain hajaosaa jostain yli 20 osaisesta sarjasta, niin että pitäisi olla melkein ne kaikki, jotta siinä olisi jotain järkeä, ja sitten taas kun mangat ovat kuitenkin aikas kalliita ottaen huomioon, että semmoisen pokkarin lukaisee alle tunnissa. Olin juuri kirjamessuilla, ja sielläkin oli mangoja 3 kpl 10€, no ooh ooh, olisin siitä sitten ottanut vaikka 3 jotain Furubaa, joka kuuleman mukaan on suosikkisarjani, minusta taitaa lähteä jotain Furubafiboja. En siis ostanut sieltä mangan mangaa, en oikein nähnyt 3n Furuban taikka minkään muunkaan omistamista siinä tilanteessa ja siihen hintaan järkevänä. Onpa elämä toisinaan vaikeaa.

Naruuttikuumeni tässä sen kuin kasvaa. Jostain syystä osa 36 on täällä maakunnan kirjastoissa niin tiukkaa tavaraa, ettei sitä ole saatavilla kuin muutama kappale, ja olen nyt viikkotolkulla odottanut sitä saapuvaksi, ja jumittanut osassa 35. On kyllä aika hämmästyttävää, kuinka hyvänä Naruutin taso on pysynyt, ja vielä tässäkin vaiheessa tarina on suorastaan kutkuttavan jännittävä. Uusia hyviä hahmojakin Masashi sen kuin jaksaa keksiä, juurikin tuo osa 35 nimeltään Uusi kaksikko esitteli semmoisen hyvän uuden kaksikon. Muutenkin Naruto on FMAn ohella ainoa sarja, missä on hurtti huumori yhdistetty ah niin täydellisen nerokkaasti vakavammanpuoleiseen tunteiluun ja kuolonkamppailuihin, siis näin vankalla laadulla. Vaikka tuo Sasukenmetsästysjuoni nyt onkin vähän typerä juuri tällä hetkellä tuossa Naruutissa, ja alati kertyvien hahmojen kuolemattomuus alkaa painaa päälle, niin en kyllä millään malta olla himoitsematta sarjan eteenpäin lukemista. Masashi on tosi viileä tyyppi.

En ole allekirjoittanut. Enkä ole kiinnostunut allekirjoittamisesta. Liika on aina liikaa. Ja muutenkin nyt luulen että Japanissa kuitenkin nyt jossain vaiheessa aletaan kuitenkin tekemään sitä. Ja sitten tuommoinen hoputtelu on sitten vähän hoopoa. Ja muutenkin itse Orion mangassakaan nyt ei niin liiemmin olla pitkällä. Toki jo 15. osassa, mutta jostain syystä luulen että niitä kuitenkin tulee aika paljon lisää. Ja sitten ei ole niin järkeä tehdä sitä animea vielä, kun kuitenkin siitä tehtäneen ihan mangaan perustuva, kuten aiemminkin. Kun esimerkikisikin Weedomangat ovat aloitettu vuonna 1999 ja sitten anime vasta 2005, joten pieni tovi siinäkin on vierähtänyt. Joten hoputtelu nyt on hoopoa. Kun luulen että suunnitelmissa on tekeillä anime kun kuitenkin melkoisen suosittu taitaa nämä kuitenkin olle. Niin sitten niitä vain kävisi pännimään kun jotkut käy valittamaan, että me halutaan animea. Ja maailma menee koko ajan alaspäin. Hopsut olivat parempia kuin Weedot -> Weedot ovat parempia kuin Orionit? No joo mutta kyllä Weedotkin hyviä ovat.

Kun tuolla puhuin Hopsu "tosifaniudesta". Se on joillain ilmeisestikin semmoinen käsitys ettei voi olla Hopsufani jos ei koko ajan vain ylistä Hopsua ja jälkeläisiään. Ei voi olla fani jos ei pidä Yoshiroa jumalanaan. Ei voi olla fani jos näkee Hopsussa joitain huonojakin puolia. Hohhoijaa Suomen Hopsufanikunta on karmivaa. No ei nyt sentään vaikka siltä nyt vähän vaikuttaakin. Fyi, en tykkää ötökistä.

Rikiä minä nyt vain odottelen lähinnä kuumeisesti itselleni. Kirjastoyhtymässäni on vain yksi kappale noita Rikejä, ja sitten kun on muitakin halukkaita jotka ovat jonossa niin siinähän menee ikä. Mutta nyt jo olen onneksi 1. jonossa. Riki nyt vielä enemmän ehkä kiinnostaa, kun se kuitenkin on vain yksiosainen, siinä on vauvaDai-suki, ja kaikkea muutakin mahtavaa. Ja tietenkin RIII-KII. ym ym. Kyllä Weedojakin aion kyllä lukea, mutta olen päättänyt kyllä sen että lopetan ihan kesken, jos se muuttuu banaaliksi, mutta voi se toki yllättääkin. Joo mutta tuo mitä RVO sanoi tuosta Hopsujen suomentamisesta, niin minä en vain voi uskoa sitä. Olen vain jotenkin aina ajatellut että Hopsut ovat aina olleet. Suomeksi niin mangana kuin animenakin. Totuus on kovaa kuultavaa.

Joo en minäkään omista mangan mangaa. Mutta kyllähän aina laatu paikkansa etsii. Laittaa ne vaikka hyllyn päälle, tai jonnekin. Tai sitten voi tehdä niinkin radikaalisti, että karsii mangakokoelmastaan kaikki mätäpaiseet pois. Myy ne vaikka jollekin joka pitää mätäpaiseista. Kun kuitenkin sinulla varmaan on jotain semmoisia mangoja joista et niin välitä, niin myyt vain ne, ja saat lisää rahaa hyviin mangoihin. Kuolematon ohje. "Myy jotain turhaa, niin saat jotain hyvää uutta" joopajoo.

Minä olen tässä nyt lukenut erään ihan miellyttävän mangasarjan. Nimittäin Daa daa daat. Siinä riitti luettavaa 9 pokkarin verran. Ihan sopiva määrä tuommoiselle. Kun kuitenkaan nyt juoni ei esim. ollut mikään ihmeellinen. Juuri semmoinen että se sopii tuolle pituudelle. Lyhyempi olisi jäänyt tyräiseksi, ja pitempi taasen semmoiseksi turhaksi venytykseksi. Aika laillahan tuo oli semmoista mössösohjoa, mutta kuten niissä kaikissa, niin tässäkin oli sitten semmoinen oma tekijänsä. Avaruusvauva . Piirrokset olivat ihan siistit. Vähän erilaisempaa mitä nyt muuta olen tässä viime aikoina lukenut. Siinä oli 8. luokkalaisia, ja ne piirrokset kyllä sopivat ihan hyvin siihen ikäluokkaan. Välillä ajattelin kyllä että ne näyttää vähän vauvoilta, mutta sitten taas että niinhän ne 8. luokkalaiset näyttävätkin. Niillä oli turvat ja kaikkea. Aluksi nyt se piirrostyyli näytti vähän epäilyttävälle, mutta siihen kyllä tottui, ja kyllä pidin siitä.

Ja juonikin rullasi ihan hyvin, ja hahmot olivat ihan kiinnostavia. Tässä oli kyllä huomionarvoista, että ei tässä niin tärkeitä hahmoja oikein ollut kuin muutama. Tai no ei oikeastaan. Paitsi että kyllä nyt verrattuna vaikka FBiin tai Narutoon tai muihin. No mutta kyllä tapahtumat nyt ihan selvästi keskittyivät lähinnä neljään hahmoon. Muut olivat ehdottomasti ihan sivuhenkilöjä. Ja se sitten mahdollisti sen, ettei sitten lopussa tarvinnut paljon saatella naimisiin henkilöitä, mitä nyt kuitenkin vähän. Shippailuhan tässä oli aika pääosassa, mutta ei nyt kuitenkaan ehkä ihan pääosassa. Kuitenkin piti pähkäillä vähän, että mitä nyt sille avaruusvauvalle oikein tehdään. Mutta hyvä sarja tämäkin.

No sitten tässä erään SKtoverini innoittamana luin AOI housen omnibussiversion ykkösosan. Siinä on siis aiemmin ilmestyneitä kerätty isompiin niteisiin. Niitä olisi kai kaksi, mutta minä sain haltuuni vain yhden. Englanniksi. Oli taas vaihteeksi mukavaa lukea mangaa englanniksi, WRithän luin myös enkuksi. Siitä kyllä huomasi, ettei se ollut japanilaista mangaa. Tämän tekijät kun ovat kai yhdysvalloista, mutta piirtäjä sentään japaneese. Mutta kyllä se jotenkin kuitenkin vähän nälvi semmoisia mangakliseitä ehkä tai jotain. En osaa selittää. Sitten siinä oli tosiaan viittauksia muihin mangoihin, ja länsimaisiin juttuihin, joita nyt ei japaneesemangoissa näe. Paitsi harvoin. Muutenkin se meininki nyt oli vähän erilaista. Taas hyvä sarja. Se vain jäi vähän harmittamaan, kun siitä ei sitä kakkososaa ole saatavilla, kun tuon ykkösen lopussa vasta alettiin heräilemään kunnolla shippailuun. Mikä synti!

Ja ja, tietenkin Naruuttejakin olen tosiaan lukenut. Nyt olenkin jo lukenut siihen asti mikä nyt tässä vaiheessa on mahdollista, eli kaikki suomennetut. 54 asti. Äh perun nyt vähän puheitani, semmoinen on tieni ninjana. Nimittäin kun tuolla jossain sanoin, että Naruto on väljähtänyt. No ei se ole. Tai ehkä se oli tuolla jossain vaiheessa, ja sitten se taas pongahti kohti korkeuksia. Koska mitä nyt nuo kymmenen viimeisintäkin oli kyllä täyttä laatua. Luulen että nurja suhtautumiseni Naruutteihin tuolla johtui, että olin silloin vähän masentunut. No en masentunut mutta kuitenkin. Ja se varmaan vaikutti myös siihen etten sitten oikein jaksanut kiinnostua Naruuteistakaan. Tai sitten ne olivat huonompia. Mutta ehkä sillä väitteelläin oli perää, kun RVOkin tuolla sätti vähän tuota sasukenmetsästysjuonta. Mutta kyllä ne sitten ainakin paremmaksi muuttuu. Siinä kun sitten jopa aletaan jo vähän mässäilemään tuholla, ja semmoista, ja mikäs sen parempaa. Kuolemattomuus on tietenkin kyllä vähän naiivia.

Mutta Narutoissa on kyllä yksi parhaista jutuista ne hahmot. Niitä on vaikka kuinka paljon, mutta kuitenkin kaikki ovat oikeastaan tosi persoonallisia, ja erilaisia, ja ennen kaikkea hyviä hahmoja. Ja ulkonäötkin ovat tosi hienoja. Kaikki erilaisia. Mitä nyt jotkut on aika samannäköisiä, mutta ei niin useat. Tietenkin nyt on se, että kaikkien vanhemmat ovat lastensa klooneja ja toisin päin, mutta se nyt on vain hauskaa. Ja lisää hyviä hahmoja vain tulee koko ajan. Schyst. En malta odottaa seuraavaa Naruuttia. Ja kyllä uraani voi minuakin kutsua Naruuttifreaakiksi. Tuo oli juuri stemmaileva mitä RVO sanoi, että en minäkään uskonut FMAn veroinen olevan, mutta kyllä se nyt vain on. Mahtavaa. Mangamaailmassa tulee vain koko ajan lisää ja lisää positiivisia yllätyksiä.

Toivottavasti Tuulen laakson Nausicaäkin on semmoinen. Lainasin nimittäin ne kirjastosta. Luulen kyllä että ne ovat tosi hyviä. Sen näkee sitten. Mutta yksi haittatekijä kyllä on, kun kieroutuneessa kirjastoyhtymässämme on monta kappaletta kyllä näitä 1-6, mutta sitten seiskaosaa ei ole missään. Hohhoijaa. Mistäköhän senkin sitten löydän. Ikävää olisi jättää tuossa vaiheessa sitten kesken. No ehkä selviän.

Nyt olen minä vihainen. Nimittäin kirjasto jaksaa edelleenkin pantata sitä Naruto 36 Ryhmä nro 10tä. Minulla onkin nyt sitten kaikki loput saatavilla olevat Naruutit lainassa, mutta minkäs teet, kun yksi puuttuu välistä. Raah, nahistun nurkassa, kun en pääse jatkamaan, tämä jännitys repii minut riekaleiksi. Laitoin myös kirjastolleni palautetta, että Narutoanimet ois jees, mutta olin kyllä sen verran korukielinen, ettei viesti välttämäti ole mennyt perille. Sen sijaan, kun laitoin kirjastolle semmoiseen chattivihkoon hienolla leipäJeromen kuvalla varustetun pyynnön Weedanimeista, niin se sivu katosi sieltä salaperäisesti, joten uskallan fantasioida, että viestini on mennyt perille, tai sitten joku Yonde vain on kokenut vitsikkääksi varastaa sivuja kirjaston chattivihosta.

Tähän Naruutinpuutosahdinkooni olen sitten lukenut jos jonkinmoista mangasarjaa välissä. Jo aikaisemmin olin aloittanut Karinit, ja en nyt muistaakseni ole niistä täällä kertonutkaan vielä, ja onhan kertaus opintojen ilkeä äitipuoli, jos nyt olen niin hajamielinen, että olen Kariineja täällä kommentoinut, en kyllä usko siihen. Mutta joo, Karinit olivat taas vaihteeksi semmoinen manga, joka on varusteltu niin loistavilla mainoslauseilla, että se oli aivan pakko lukea, vaikka se idea oikeastaan vaikuttikin vähäsen typerältä. Sain kuitenkin jälleen kerran yllättyä posetiivisesti.

Vaikken liiemmin vampyyreista välitäkään, oikeastaan vihaan niitä, niin Karineja voitanee nyt sitten pitää poikkeuksena sääntöön. En nyt muista, että oliko se niin, että nämä mangat oli tehty romaanin pohjalta vaiko toisinko päinkö, mutta joka tapauksessa minusta tuntuu, ettei tämä romaanina toimisi läheskään niin hyvin. Joka tapauksessa tämä verenvuotomanga vampyyrista, joka tuottaa verta kuin meijeri maitoa oli oikein viihdyttävä, ja vaikka huumori oli paikoin jo mennä semmoiseksi realistiseksi nuortenkirjahuumoriksi, tai muuten vain vähän alhaistasoiseksi, niin silti oli mukana niin paljon hyvääkin huumoria, että kyllä tässä rima ylitettiin helposti. Kuten mainos lupasi, Karin oli tosiaan ihan hemoglobiininhauskaa, hahhah, taisin jopa naurahdella parissa kohdassa, mikä on minulle äärimmäisen harvinaista.

Piirtojäljeltään Karin on aika mustanpuhuvaa, niinkuin kai kunnon vampyyrimangan pitää ollakin. Piirtäjäkin kuvaa itsensä semmoisena Fingerporin Blackdonald'styyppinä, niin kai hän pitää mustuudesta. Piirrokset olivat kuitenkin hienoja, ja monipuolisiakin, silmien käyttö oli lähes Kishimoto-sanin veroista, no ei vaiskaan ihan, mutta Karinissa oli hauskaa kun oli semmoisia perinteisiä sohjosilmäisiä tyttöjä, ja sitten semmoisia pistesilmäisiä sikoja, ja jotain vähän siltä väliltäkin. Muutenkin hahmot olivat ihan järkevän näköisiä, ja mikä on aika harvinaista, eivät muistuttaneet oikein ketään muiden mangojen hahmoja, piirtäjällä oli siis omaperäinen tyyli!!! Tosin Chrono crusadessa on yksi vähän Anjuhtava tyyppi, eikä sekään edes ole kovin anjuhtava oikeastaan, mutta palaan siihen ehkä vielä myöhemmin tässä kmpostissa.

Juoni nyt ei Karineissa ollut mikään tavallista kummoisempi, Karinilla vain oli shippailujensa esteenä melko persoonallinen este, ja sehän se melkein onkin se joka näissä mössösohjosarjoissa ratkaisee. Piristävää oli se, että hahmoja ei ollut tuhatmäärin, vaan oikeastaan koko 14-osaisen sarjan ajan pyörittiin semmoisella sopivan pienellä hahmopiirillä, eikä mitenkään sillälailla, että kun ideat loppuvat, niin tuodaan vaan joka pokkariin joku uusi kolkko hahmo, tosin ne menneisyyden haamut, joita takaumissa kuvattiin jäivät ihan unholaan, mutteivät he nyt mitään varsinaisia vakihahmoja olleetkaan. Karin oli muutenkin semmoinen sopivan kokoinen ja suunnitellun oloinen sarja, että se kertoi sen tarinansa, eikä siinä oikein ollut mitään ylimääräistä. Mössöilyäkään ei ollut ollenkaan liikaa, vaan Karinin ja Usuin myrskyisää kumppanuutta kuvattiin ihan kauniisti, eikä liian junnaavasti. Oikein miellyttävä sohjosarja taasen kerran.

Karinien lukeminen loppuun ei kuitenkaan juuri vienyt aikaani Ryhmä nro 10tä odotellessa, joten piti aloittaa joku toinenkin sarja. Intohimoisena ruoanlaagaajana päädyin Kitchen princessiin, senkin takia, että ne löytyivät viimein kirjason hyllystä 1000 vuoden kadotuksen jälkeen. No, näidenkin kanssa kävi sen verran hullusti, että nyt olen jumissa 6.ssa osassa, koska siitä eteenpäin kaikki ovat maakunnassani lainassa, eikä niitä ole vielä tullut mistään, vaikka varaukset on kyllä vetämässä. Kuudesta osasta on kuitenkin muodostunut jo ihan hyvä käsitys sarjasta, vaikka vielä varmasti kerkeää paljon tapahtuakin.

Samalta piirtäjältähän olen lukenut myös Horoskooppimysteerit, joten taso oli etukäteen jo tiedossa, vaikkei HMien perusteella nyt välttämättä ihmeitä odotellakaan. KPit kuitenkin sattuvat olemaan jonkun realistisen nuortenkirjailijan käsikirjoittamia, ja sen kyllä huomaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Sohjoilu on verrattain hyvin erilaista, kuin mikään koskaan ennen lukemani, tosiaan juuri semmoista peloittavan realistista nuortenkirjamaista paikoin. Sitten kuitenkin Ando-sanin piirtotyyli on niin perimangamainen kaikkine kliseineen, ettei tätä miksikään typeräksi realistiseksi nuortenmangaksi ehdi luulemaan. Natsumin piirrustukset muutenkin ovat tässä jotenkin yksityiskohdiltaan kehittyneempiä kuin HMeissä, taikka sitten en vain HMeissä kiinnittänyt huomiota niihin. Kaikki ihmiset ovat toistensa klooneja, mutta ihan hienoja semmoisia. Kaikkein hienointa ovat kuitenkin piirtäjän tarkat yksityiskohdat.

En ole koskaan varmaan lukenut mitään niin mössöistä sohjoa, kuin KPit, mutta corn flakesin kokoisen hilseeni yli tämä ei kuitenkaan vielä ole mennyt. Tässä on joitan aika radikaalejakin juonenkäänteitä, joita ei todellakaan olisi osannut odottaa, ja eittämättä laivailumyrsky ei ole tässä todellakaan itsestäänselvää, vaan oikeastaan tosi jännittävää. Oikeastaan tässä 6.ssa osassa ollaan juuri siinä pisteessä, että käsikirjoituksessa voi joko tulla yksi aivan kammottavan typerä arkkivirhe, joka veisi tehot heti, taikka sitten hyvä linja jatkuu, odotan kauhunsekaisella innolla, mitä tuleman pitää, enkä nyt pilaile aiheesta sen enempää.

Sitten KPeissä on tietysti kantavana teemana nuo ruoat, ja se vasta onkin teema minun makuuni. Jokaisen kirjan lopussa on n 5 siinä kirjassa esiintynyttä reseptiä, joiden ympärille juoni väljästi rakentuukin. Ne ovat todella hyviä reseptejä, ja yritän kokeilla niistä mahd monia, harmiksi vain kauhean moniin tarvittaisiin joitain Japanin kummallisuuksia. KPeissä on muutenkin loistava sanoma hyvän ruoan parantavasta voimasta, ja siitä kuinka mukavaa syöminen nyt noin muutenkin on, ja muutenkin koko sarjan ruokakäsitys on oikein tervehenkinen, ja vastaa ihan omia käsityksiäni. Ruoka on kaiken a ja o, näin pelkistettynä.

Koska jäin KPeissäkin jumiin, täytyi minun vielä aloittaa joku sarja luettavaksi, ja tällä kertaa arpa osui kirjaston hyllyssä mukavasti lojuneeseen Chrono Chrusadeen. Tämä on tarina heistä...heistä, jotka taistelivat niitä varjoja vastaan, jees ja just, vähän accionia siis mössöilyn keskelle. Suurta hilpeyttä minussa herätti, kun piirtäjän nimi on Dai-Sukii, hahhah, eihän se silloin voi olla huono. Nojoo, olen lukenut tätä vasta niin vähän, etten nyt käy sen enmpiä kertomaan muuta kuin, että vaikuttaa toistaiseski semmoiselta manok laadulta, ei miltään mullistavalta, mutta semmoiselta perusshounenräiskinnältä. Tosin, tässä on kyllä huippuhauska päähenkilö, tulee juurikin Naruto mieleen, ja sitten muutenkin CC on aika täynnä hurttia pervoiluhuumoria, eikä pohjaideakaan ole mikään persoonaton, niin että eiköhän tämäkin tästä vielä voitoksi käänny.

Naruto, Naruto, Naruto, Kakashi, Naruto! Hypin tasajalkaa kun lähiseutujen kirjastoissa on vain 24 kirjaan asti sitä. En viitsisi alkaa tilaamaan mistään tampereen kirjastosta tuonne sitä, sekin taitaa olla maksullista Niimpä ole najatellut ostaa kaikki. Huuto.netistä, käytettynä. Ainakin lähes kaikki. Ihan vaan sen takia, että haluan nähdä alkuperäiset jutut, animehan on tehty mangasta. Olen toki katsonut Anima jaksoon +190, mutta siinä olevat fillerit eivät ole enään kovin hyviä, ne alkavat tylsistyttää. Kun ei ole kunnon juonta niissä, ei Kakashia eikä oikein mitään. On vaan sellaisia "perus" tehtäviä, jotka eivät edes ole jännittäviä. 1 Jakson pitkän Fillerit vielä menevätkin, kun niissä on sellaista sekavaa huumoria, minun mieleeni oikein hyvin. Odotan innolla Shippuudenia, siellä alkaa varmasti jännitys taas. (Olen spoilannut itseni ihan uusimpiin manga lukuihin, 600 luvusta eteenpäin, ihan vaan Kakashin menneisyyden takia, nyt lopetan sen, kun takaumat loppuivat D: )

Onko kukaan täällä katsonut SAO:ta? Sword Art Onlinea, sitä on nyt 18 jaksoa, loppuen lopuksi tulee olemaan 25. Kertoo sellaisesta pojasta kun Kirito. Animen juoni on tämä: On luotu uusi "Rooli"peli, johonka pääsee laittamalla semmoisen simulaattorikypärän päähän. Pelistä tulee kuitenkin kuoleman vaarallinen, ja takaisin normaaliin elämään palaamiseen tarvitaan pelin läpäisy. Anime ei kaiketi ole tehty mistään pelistä, vaan kirjasta pohjimmiltaan. Maisemat ovat tosi kauniita ja hahmotkin ihan kivoja. Suosittelen katsomaan vaikkapa AnimeFreakista

Sinulla on kyllä aika omaperäinen tuo Naruutin maailmaantutustumistapa, vaan mikässiinä, ymmärrän kyllä 1000vuotisen tuskan, jos ja kun mangojen varailu maksaa. Onneksi täällä meidän kirjastoseudullamme on niin hyvä järjestelmä, että lasten ja nuorten aineistoa, elikkä lähes kaikkea mangaa, saa varata ilmaiseksi, joten saatavilla on maakunnan laajuinen valikoima, joka kattaa kyllä mielyyttävän paljon kaikkea, mm kaikki Naruutit jne jne jne. Minua kuumoittaisi todella kovasti katsella Narutoanimea, mutta kun sitä ei kirjastoistamme löydy (DVDien varaaminen sitten jo maksaakin), muttei Narutoanimea kyllä edes olisi saatavilla koko maakunnasta. Kyllähän niitä toki myydään jossain, mutta ne ovat turkasen kalliita, ja sitten minä en oikein arvosta komnpiotepbillä katsomista, vaikka olisikin joku ihan laillinen taikka sallittu sivusto, mutta koneella istuminen vain on pitemmän päälle kovin tympeää.

Noissa animeissa kyllä noin yleensäkin on aika jännä juttu nuo ihmeelliset fillerijaksot, joita sinne pitää tunkea. Ja kai länsimaissakin sama ongelma, kun kerta moisia fillereitä piisaa nyt esim vaikka Avatarissakin. Nomuttajoo, luulen, että Naruuteissa voi olla ihan hyviäkin fillerijaksoja, jos ne nyt sisältävät tuommoista sekavaa huumoria, ja Naruuteissa nyt on muutenkin semmoiset hahmot, että niiden sekoiluja jaksaa kyllä katsella, vaikkei juoni oikein etenisikään. No, ehkä pitemmän päälle kävisi tympimään, tiedä häntä, kun en ikinä ole katsonut, paitsi vähän joitain Deidarakohtia, ne ainakin ovat toooosi hyviä, mmh.

Sen sijaan Naruutinlukemiseni on nyt lähtenyt taas etenemään piiitkästä aikaa. Minulla on nyt kaikki ilmestyneet lainassa, ja siinä olikin varsin hauska tarina tämän 36nnen kohdalla, että kun sitä ei kuulunut mistään, ja minulla oli koko loppusarja lainassa. No odottelin ja odottelin, kunnes sitten lopulta suutuin, ja päätin jättää sen 36n lukematta, ja mennä suoraan eteenpäin. Päättelin sen 36n tapahtumat. Sitten kun olin lukenut siitä pari pokkaria eteenpäin, niin kirjaston hyllyssä lojuikin yht'äkkiä se kovan onnen 36, kukaan ei sitten vaivautunut lähettämään sitä minulle. Minulla on varaus vieläkin vetämässä, ja Ryhmä nro 10 on mukamas matkalla noutopisteeseen, ja taitaa vastaisuudessa ollakin, kuten se on ollut jo muutaman viikon. Loistavakin kirjastojärjestelmä on siis erehtyväinen, onneksi nyt edes sain sen pokkarin käsiini, niin ei tarvinut jättää aukkoja tarinaan, se 36 olikin eri dramaattinen kaikin puolin.

Nyt olen lukenut Naruuttia jo johonkin 40 paremmalle puolelle. Täytyypi tässä antaa kunniamaininta, että taitaapi olla paras ikinä lukemani mangasarja. Olen tässä vannonut FMAn nimeen, mutta kyllä se taitaa olla vähän niin, että Naruutti vie ennenkaikkea hahmoillaan ja ehtymättömän oloisella luovuudellaan voiton. 50ttä pokkaria lähestyttäessä ei kyllästytä vielä yhtään, ja huippulaatu on säilynyt koko ajan juonen vain tihentyessä ja draaman ja suurten tunteiden paisuessa. Olen kyllä jo melkomoinen Naruuttifriiki, mutta kai ihan syystäkin. En nyt kauheasti uskalla tässä spoilia juonta, mutta mielenkiinto sen kuin vain kasvaa aina vaan. Aluksi ajattelin, että viimeistään siinä shippuudenissa juoni alkaisi vähän banalisoitua, ja idea tympäännyttää, kun päähenkilöistä tuli semmoisia typeriä aikuisia, mutta kyllä tämä vain jaksaa porskuttaa.

Naruuttien suuren loiston rinnalla tuli sitten luettua tuo viimeksi mainitsemani vähän pienempi shounenpläjäys, Chrono crusade. Se oli semmoista ihan perus hyvää laatua, ennen kaikkea siinä oli mielestäni todella hieno kuvitus, kyllä Dai-Sukiiiii osaa. Tarinassa oli hauskaa, kun päähenkilöt olivat jotain kristillisiä luostarihemmoja, se loi vähän semmoisen epämangamaisen tunnelman, muutenkin länsimaiden ihailu paistaa tässä kyllä lävitse, mitään kovin japaneesia tässä sarjassa ei ole. Muutenkin tapahtumat CCeissä sijoittuvat oikeaan aikaan ja paikkaan, 1920-luvun Yhdysvaltoihin. Tämä oli semmoinen pieni 8osainen välipalasarja, ei todellakaan mikään maailmoja mullistava, mutta perusviihdettä yhtä kaikki.

Juoni oli aika yksinkertainen, ja loppua kohden jopa vähän tympeähkö ehkä sen takia, kun sinä oli ihan ihmeellistä Pandemoniumselitystä ja muuta, josta ei oikein tajunnut, se sortui ehkä vähän semmoiseen perinteiseen mukamas hienouteen. Kuitenkin Chronoissa oli myös hetkensä, hauskaa huumoria paikoin, ja hahmot olivat keskimääräistä onttoa pökkelöä sisällökkäämpiä ja parempia, varsinkin päähenkilöstä, joka muuten on tyttö, ei sentään taikatyttö, tulee mukavasti mieleen Naruto, kuitenkin omaperäisellä tavallaan. Hänen tiensä nunnana on semmoinen, ettei hän puheitaan peru. Sitten vielä CCien ansioksi pitää laskea todella hyvä lopetus, ei todellakaan ennalta arvattava, ja oikeasti se oli mielestäni ihan täydellinen loppuratkaisu, ei todellakaan mikään tyypillinen mangalopetus.

Surullisenkuuluisaa Naruto 36tta odotellessa kerkesin myös lukea aimotukun mössösohjoa. Ensiksi luin loppuun tuolla aikaisemmin mainitsemani Kitchen princessit. Se oli todella hauska sarja, hyvää sohjoa kera ruokaohjeiden, kuten nyt kaikille kai on jo selvää. Sarjassa oli aika vähän hahmoja, mikä onkin ihan hyvä, koska kaikki olivat toistensa klooneja, mutta tässäkin oli semmoinen tympeähkö kaikki saavat toisensa lopetus. Mutta ei se nyt menoa haitannut, KPit ovat antaneet minulle paljon hyviä ruokaohjeita, ja paljon on vielä kokeilemattakin, ja sehän tässä sarjassa nyt lähinnä viehättääkäin eniten, vaikka on kyllä sohjoantikin keskitasoa parempaa. Niin, ja tosiaan kun tuolla mainitsin aiemmin, että käsikirjoituksessa voi siinä 6nnen osan paikkeilla tapahtua ihan kammoittava banaaliuden huipentuma, niin ei siinä tapahtunut, niin että yksi loistojuonenkäänne piti pintansa. Laitan sen nyt vaikka spoielihin, vaikken kyllä välttämättä usko, että kukaan sitä lukee.

Juonipaljastus:

Hä-hä-hää

Sohjolinjalla jatkoin myös, kun kirjastossa sattui olemaan koko 4osainen Cherry juice sarja. Heikkona hetkenä otin sen siitä, kun ajattelin, että mikäs mössösohjon voittaisi. No Kirsikkamehujen tapauksessa kyllä melkein mikä hyvänsä. Se oli kaikin puolin kyllä mitäänsanomattomin manga mitä olen koskaan lukenut. Kaikki oli CJeissä aikalailla huonoa. Juoni oli olematon, siinä ei tapahtunut mitään missään vaiheessa, ja silloinkin kun tapahtui, niin logiikkaa ei ollut yhtään. Jos nyt vaikka esim Aamilla tai kellä hyvänsä muulla epäluuloisella, joka tunnetusti ei mössösohjosta niinkän välitä, on käsitys, että kaikki sohjo on tämmöistä CJin kaltaista tyhjänpäiväistä ja päämäärätöntä surkeasti kuvattua shippailua, niin sitten kyllä kannattaa laajentaa näkökulmiansa lukemalla vaikka Furubaa tai KPiä nyt esimerkiksi. Minä pidän hyvästä sohjosta, mutta sitä Kirsikkamehut eivät totisesti olleet, en suosittele kenellekään, CJ sinä tyhmä.

Öämhh, sitten vielä Naruuttitauon piikkiin meni tuommoinen kiva 2osainen Suzunari!niminen sarja. Mitä tehdä, kun kissankorvainen klooni ilmestyy taloon? No emppätiiä. Olen lukenut vasta 1 osan, kun Naruuttipaastoni päättyi juuri sen luettuani, ja nyt ei ole kyllä muutamaan päivään kiinnostanut mikään muu. Nämä Suzut ovatkin semmoista strippimangaa, en olekaan lukenut tämmöistä sitten umpisurkeiden Hamsupäiväkirjojen. Eivätpä nämä mitään suuria tunteita herättäneet, huumori on ehkä paikoin vähän turhan japanilaista minun ymmärrettäväkseni, koska tämä on kai semmoinen sarja, jota ei ole tehty maailmanlaajuinen menestys mielessä, jotkut jutut menevät ihan täydelleen ohi. Taas kerran tämmöistä ihan kelpoa väliviihdettä, mutteikai tämmöisen strippisarjan nyt ole tarkoituskaan olla mikään eeppinen tunteita herättävä suurmenestys taikka paras manga koskaan, tai mikään semmoinen. Manok.

Hoh, enpäs olekaan tänne kirjoitellut pitkään aikaan, vaikka aihetta kyll' olisi periaatteessa ollut. Enhän enää muista mitä kaikkea tässä olenkaan lukenut.
No enhän näköjään edes Tuulen laakson Nausicaästakaan ole tänne kertonut. No se kyllä oli odotetusti hieno sarja. Kun sitä nyt niin on hehkutettukin, klassikkonakin kai. No mutta etenkin se piirrosjälki oli jotain todella hienoa. Se kun on aika vanha, niin sitä ei ole saastutettu millään säännöillä eikä millään, kuten ei Hopsuakaan. Tarina nyt oli myös ihan hieno, ekohippeilyäkin kyllä on, mutta se kyllä näissä oli ihan hienoa, että ei sieltä kuitenkaan tullut mitään "Älkää saastuttako" valitusta, vaan se oli aika moralisoimatonta, semmoisesta ekohippeilystä jopa voisin pitääkin. Mutta juoni nyt muuten oli vähän vaikeasti tavoiteltavissa, että ketkä nyt ovat hyviitä ja ketkä pahiita. En oikein saanut kaikista asiosta ihan selvää. Mutta oli kyllä hieno sarja joka tapauksessa ihan kaikin puolin. Nausicaä nyt itse oli semmoinen kulutettu hahmo, mitäs näitä nyt on, osin Naruto, ja miljoonia muita hahmoja. No mutta tämän sarjan hienoutta kohdallani vähän syö se, että en ole saanut sitä seiskaosaa oikein käsiini. Netistä yritin lukea, mutta se on minulle, primitiiville, jotenkin ehdottoman kamala tilanne, en sitä oikein pystynyt lukemaan.

No mutta sitten toinen vähän koomillisempi sarja, TLNssä kun nyt ei niin komiikkaa ollut, haudanvakava sarja. Mutta luin Dream Kissin. En nyt tarkoita ettäkö se olisi mitenkään huumorilla ja vitseillä kyllästetty sarja. Ei muistaakseni ihan niin. Mutta tässä oli ihan tavattoman hauskaa piirrostyyli. Ihmiset olivat jättiläisiä. Vähintään kolmemetrisiä jättejä, joilla oli tavattoman pitkät jalat, ja tositosi pieni pää. Se oli koomillisin piirtotyyli jonka olen nyt mangan parissa kokenut. Itse tarinakin nyt oli ihan OK. Aika mössösohjosarja, josta nyt ei jäänyt mitään ihmeempää hyvyyttä päälle, paitsi piirtotyyli, mutta ei ollut huonokaan. Ne piirrokset näyttivät vain niin jonkun aloittelevan piirtäjän piirtämiltä jolla ei oikein ole minkään näköistä tajua mittasuhteista. Ei minullakaan nyt mitään semmoista eksaktia, mutta kyllä minä nyt osaan piirtää suhteellisen normaalin näköisen ihmisen ihan tuosta vain. Normaalimman kuin mitä DKeissä. No olipahan naurujen arvoinen juttu monessa kohtaa. Suosittelen sen takia.

No Suzunarit luin kuten RVOkin näköjään. Kyllä pidin niistä. Se oli tosiaan semmoinen hyvä kahden pokkarin välijuttu mihin tahansa. Kun välillä tuntuu ettei viitsi aloittaa semmoista jotain pitkää 342 osaista Inuyashaa vaikka haluaisikin. No mutta Suzunareissa oli tosiaan kuten RVOkin sanoi, paljon käsittämätttömiä juttuja. Jotka eivät vain yhtään auenneet, vaikka nyt niissä joku vitsi selvästi oli joka ehkä sitten japanilaisille olisi auennut. Joo ei tietenkään ole mikään eeppinen, mutta kyllä tämä nyt oli mummielest parempi sarja mitä nyt kommenteistasi tuli esille. Mutta ei tosiaan nyt mikään ihmeellinen, esim. nyt vaikka K-ON!it päihittävät strippisarjana tämän mennen tullen. Mutta K-ON! nyt on näitten strippimangoista vähän erilainen mitä nyt olen lukenut. Että siinä on ihan selvää jatkumaa koko ajan, eikä mitään irrallisia strippejä kuten Suzuissa ja Azuissa vaikka exempeliksi. Mutta ei nyt Azumangakaan ensimmäisen pokkarin perusteella vaikuta yhtään suzua paremmalta. Mutta toisaalta sitten Arki josta luin ensimmäisen vaikuttaa uskomattoman typerältä, enkä sitä pakosti jatkakaan enää. Juuri niinkuin Iikokin sanoi, paitsi että minä en nyt edes pidä randomista. Voieeei.

No mutta sitten tuleekin vähän iloisempia uutisia, tutustuin nimittäin BLin ihmeelliseen maailmaaan. En ollutkaan pitkään aikaan tehnyt uutta mitään selkeää aluevaltausta, mutta tämä on kyllä semmoinen. Kun en oikein Princess princessejä saanut käsiini, niin kuitenkin sitten sain Ghostit. Se oli kyllä hyvä sarja, ensinnäkin nyt Bliytensä takia. Ihan sitä odotti että pääsee lukemaan jotain BLiä, niin siinä oli sitten odotuut korkealla. No tämä oli kyllä hyvä kokemus, mutta juoni oli vähän liian kaksijakoinen minun makuuni. Kun alussa oli semmoista haamujen manausta, ja sitten se juttu vain jäi ihan taka-alalle, ja sitten loppusarja olikin BLiä sitten enemmän. Ei sillä, molemmat olivat kyllä tosi hyviä, ja kyllä sitten koko ajan oli molempaa juttua, mutta kuitenkin jako oli suhteellisen selvä. Piirrokset nyt taasen ei olleet mitenkään ihmeelliset. Kun taasen semmoinen sarja josta hahmoja ei oikein erottanut toisistaan. Sitten kun vihdoin alkoi erottamaan niitä toisistaan hiustenvärin perusteella, niin sitten siinä olikin hirveästi kohtia, joissa niitten hiusten väri muuttuukin mustasta valkoiseksi. Tosi hämmentävää. Mutta pidin tästä kyllä tosi paljon. Siellä oli tosi hyviä BLaiheisia vitsejä ja semmoista. Mutta nyt kyllä tuntuu etä tuo Princess princess on kyllä parempi. Kun ne nyt sain käsiini. Olen lukenut niitä jo kolme. Ne vaikuttavat kyllä vielä paaaljon paremmilta kuin Ghostit. Ahh.

No mutta sitten oli kyllä semmmoinen pitkästä aikaa, Naruutit lukuun ottamatta, meh, no ei sittenkään niin pitkästä aikaa, mutta joka tapauksessa aloitin tämmöisen vähän pitemmän mangasarjan. Nimittäin Oh! my goddessin. Tästä sarjasta oli jotenkin tosi huonot ennakkoaavistukset. Osin se johtui ehkä selkämyksistä, osin ehkä jostain muusta. Mutta toisaalta taas kyllä ihan hyvät aavistuut mainostekstien perusteella.

Alku tästä oli kyllä jotenkin vähän luotaantyöntävä kun siinä oli jotenkin vähän pelottava tunnelma ja se loi semmoisen kuvan tosi ahdistavasta mangasta. Myös siinä alussa oli tosi pelottavia hahmoja, jotka kyllä sitten tosi nopeasti paljastuikin ihan hyviksi tyypeiksi. No alkupelästyksestä päästyäni siinä oli kyllä semmoinen yksi huono puoli ainakin. Nimittäin tökeröt piirrokset. Se oli kyllä vähän luotaantyöntävää. Tämän olin ihan unohtanut lopussa.

Nimittäin tämä oli toinen mangasarja jossa olen huomannut että mangaka kehittyy, ja piirrokset muuttuvat. Ensimmäinen oli Naruto, jossa huomasin sen kyllä jo ihan ennen Shippuuden osaa, se viiva oheni, ja piirrokset muutenkin selkeytyivät. FMAssa ei kyllä tämmöistä oikein kai ole havaittavissa, omituista, Hiromu on pitänyt piirroksensa samana kauan. Mutta tässä OMGissa oli kyllä semmoinen outo ominaisuus, että en huomannut sitä muutosta yhtään, paitsi sitten kun olin lukenut ne 36 osaa jotka oli mahdollisuus lukea, niin vilkaisin ensimmäistä osaa ja järkytyin, en ollut yhtään huomannut miten piirrokset oli muuttunut rumasta tosi hienoksi. Tosiaan tosi hienoiksi. Kun se vielä lisentää hämmästystäni kun minulta puuttui siitä välistä osat 5, 6 ja 7. Luulisi että sillä välillä se olisi jo kehittynyt jonkin verran. Siinä välillä kyllä teki ensiesiintymisensä yksi tärkeä hahmo, ja se oli vähän harmi. Mutta selvisin kyllä. Mutta tämä muutos nyt ei sinänsä sitten oikein ole niin ihmeellinen, kun siinä 36 pokkarin kohdalla selviää että mangaka on tehnyt ko. mangaa 20 vuotta. Siinä ajassa kyllä ehtii kehittyä. Ó____Ò.

Kun naruuteissa se on mennyt ehkä vähän liiallisuuksien puolelle, kun ehkä siellä ihan alussa nyt oli semmoista lapsekasta, eikä niin hienoa, mutta sitten se kehittyi siitä hienommaksi, mutta nyt sitten ollaan menty jo vähän liian pitkälle. Viiva on tosi ohutta ja kaikkialla on vain valkoista. Liian pelkistettyä. Kun OMGeissa pelastaa paljon se, että ne taustat ovat tosi hienosti tehty. Ja muutenkin ne tyypitkin, vaikka niiden naamat nyt ovatkin valkoiset niin ei se haittaa. Tosiaan OMGeista tulee mieleen se joku länsimainen sarjakuvatyyli jolla on ranskalainen nimi. Semmoista mitä on Tinteissä ja Blakeissa ja Mortimereissa. Siis että ne hahmot on semmoisia aika epärealistisia, mutta sitten taustat ja muu semmoinen sälä kuten autot ovat tehty ihan autenttisiksi. Otettu mallia oikeista olemassaolevista autoista jne. Sitä tämäkin OMG oli. Kun tekijä on joku ihme moottorikulkuvälinefriikki, etenkin moottoripyörä-, niin sitten kun siinä sarjassa on paljon moottoripyöriä, niin ne kaikki on oikeita, ja kaikki on piirretty just niin kuin ne on. Se oli hienoa tässä.

Tämä on kyllä ehdottomasti kokemisen arvoinen manga. Kun piirrostyylikin on sitten jo aika omanlaisensa. Mutta tarinakin. Jossain vaiheessa minulla oli vähän semmoinen kanta että tässä ei ole oikein mitään juonta. No kyllä siinä oli. Tai en nyt tiedä, mutta kyllä siinä nyt ainakin loppupuolella oli. Ja tämä kyllä ehkä vähän poikkeaa esim. Naruutista, kun siinä ne tapahtumat nyt on ihan liitetty toisiinsa kaikki. Mutta tämä oli sitten semmoista että oli aina jonkin pituinen jakso, ja sitten tuli uusi ja uusi. Se oli kyllä hyvä näin jälkikäteenkin ajateltuna. Tämä oli kai ensimmäinen seinen manga jonka olen lukenut. Ainakin Wikipediassa luki. En kyllä olisi sitä oikein olettanut, mutta jälkikäteen ajateltuna miks' ei. Mutta se harmittava puoli on se, että näitä on suomennettu vain 36 pokkariin asti, eikä lisää kai tule. Kun Japanissa on 45. Ja lisää tulee kun tätä ilmestyy jossain lehdessä. No tämäkin kokemus oli kallis.

OMGit ovat kyllä semmoinen mangasarja joka pitää kyllä joskus lukea uudestaan. Kun minulla juuri alussa ja keskivaiheilla oli jotain ongelmia jotka sitten ehkä vähän latistivat lukutunnelmaani, se voisi toisella kerralla olla sitten nautinnollisempaa. Naruutitkin pitää kyllä joskus lukea uudestaan. Kunhan nyt ensimmäisestä kerrasta kuluisi jonkin verran aikaa.

Luin tässä nyt vähän antimangaakin ihan vain verrokkina. Luin nimittäin yhden Tex Willerin. Kun halusin lukea jonkun mustavalkoisen, kun ei jostain Aku Ankasta saa niin hyvää vertailua mangaan. Mutta TWssä on kyllä kun on kaikki sitten ihan realistista. Se on hienoa kyllä. Mutta on taas sitten mangoissakin hienoa ne mutantit. Mutta se mikä pisti kyllä silmään TWiä lukiessa, että se on ihan "täydellisen mustavalkoinen". No onhan mangatkin, mutta TWssä ei ollut rastereita, jotka nyt luovat harmaasävytunnelman mangaan. TWssä oli vain semmoista viivavarjostusta, ja ruutuvarjostusta. Se oli kyllä tosi tyylikästä. Se oli kyllä TLNssäkin hienoa, kun niissä ei ollut käytetty rastereita, niin se oli erilaista ja hienoa. Hopsuista en muista, ei kyllä niissä on rastereita.

Nyt tässä mietin, että olenkohan tässä lukenut mitään muuta mangaa, mutta toisaalta ehkä tämä riittää nyt tältä kertaa. Ah, no Karinit luin. Se oli kyllä tosi hyvä sarja. Sohjoilua, ja verenvuotoa ja kaikkea muutakin semmoista vastaavaa hienoa. Tätäkin sarjaa suosittelen lämpimästi.

Nyt olen viimein lukenut kaikki suomennetut Naruutit, ja matka jatkuukin täst' eteenpäin sitten tuskallisen hitaasti. Seuraavan numeron nimi kyllä lupaa jo taas semmoista herkkua, ettei makeammasta väliä. Asuman ryhmä jälleen koolla, jees ja just sekä nämimäiskis. Tuo tällä hetkellä käynnissä oleva sotajuttu nyt ei ehkä ihan sitä kaikkeist kirkkainta juonta edusta, mutta kyllä tämä ehdottomasti Peiniä mielenkiintoisempaa on. Peinjuttu on ollut tähän mennessä tyhmin kohta, eikä sekään nyt mikään läpimätä missään nimessä ollut. Tämän sotajutun ehdoton hyvä puoli on kyllä se, kun esiintyy kaikkia hahmoja jonkin verran, kaikkia hyviä pikku vilahduksia ja repliikkejä sieltä täältä.

Olen kyllä toooodella vaikuttunut Narutosta. Se nyt vaan on 55 osallaan pitänyt tason uskomattoman korkeana koko ajan, ja siinä sarjassa on kyllä kaikki melkolailla kohdillaan. Naruutti nyt on jo sen verran iso juttu, että sen kouliminen kunnolla vaatisi ihan oman topansa tai vaikka jopa fooruminsa. Näissä kiloemtsipostien rajoissa pysyen kuitenkin voisin vähän yrittää käydä läpi kokemuksiani, tai ainakin jotain mielipiteitäni kertoa sarjasta.

No aluksi vaikka tuosta piirtotyylistä. Onhan sitä täällä melkomoisesti jo kommentoitukin, ja lyhyesti nyt voisikin sanoa, että Masashi on nero. Wedi kertoikin jossain viestissään tuolla hyvin Masashin kehityksestä, jotakuinkin niin, että ensin ylös ja sitten vähän alas. Ensimmäisten Naruuttein piirtotyyliin kyllä ihastuin välittömästi. Semmoinen yksityiskohtainen ja vähän suttuinen. Sitten se tyyli vähän kehittyi, ja sitten se tyyli meni vähän juuri semmoiseksi valkopainotteisemmaksi ja selkeämmäksi, sitten. Masashin piirtotyylissä on kyllä se asia mitä ihannoin, että kuinka hän käyttää silmiä. Järjettömän isosta hahmoläjästä erottaa kaikki melko hyvin silmien perusteella, varsinaista silmätaidetta. Kaksun harittavia silmiä kyllä kaipaan kaikkein eniten vanhasta Naruutista.

No sitten juonesta. Naruutissa on aika perinteinen juoni, mutta sitten ei ole kuitenkaan. Minun tekisi jo kovasti mieli lukea niitä vanhoja osia uudestaan, kun en muista läheskään kaikkea mitä siellä on tapahtunut. Naruutissa on ehkä se omaperäinen juttu, että juonessa ei ole mitään yhtä suurta tavoitetta, vaan siinä on vain semmoisia ongelmia joita tulee tielle, ja joita sitten ratkotaan oma aikansa, ja sitten tulee uusia ongelmia ja joskus Masashi tekee ongelmat päällekkäin, juuri sillälailla nerokkaasti, että ei esim kuten Inuyashoissa, että ensin tulee yksi monsteri joka tapetaan ja sitten perään tulee kiltisti toinen jne. Näin tarkemmin miettien ei noissa Naruuteissa mitään hirveän monimutkallista juonta ole, siinä vain aika kuluu eteenpäin ja tulee kaikenlaisia tapahtumia. Vahvuutena tässä on ehdottomasti se, että hahmoja on niin turskatisti, että mielenkiintoa riittää vaikka lampaat söisi, eikä tarinassa ole oikeastaan mitään semmoista selkeää pääpahista. Nyt tällä hetkellähän se näyttäisi olevan Madara, mutta sitten taas toisaalta koskaan ei tiedä, kuka juonii mitenkin ja nostaakin itsensä kaikkeist pahimman rooliin.

Ehkä juuri tuossa sitten piileekin sarjan paikoittainen heikkous, mikä on kyllä sama aika monessa mangassa, että on tuommoisia pahiksia, jotka ovat maailman vahvimpia ja pahimpia, mutta sitten ne ovatkin ihan surkeita, ja puskista hyökkää joku 2352432 kertaa sitä alunperin pahinta pahempi tyyppi. Sitten tuohon liittyen ehkä Naruuteissa on niin, että nuo päähenkilön erityiset voimat eivät ihan aina pysy kurissa, vaikka pysyvätkin paremmin kuin monissa muissa sarjoissa. Kyllä aina toisinaan Naruutin mahtavat ysihäntävoimat pidetäänkin kurissa, ja hän vaikuttaa suht normaalilta, mutta varsinkin nyt näissä uudemmissa, missä on näitä kaikenmaailman tietäjämoodeja, niin Naruutti on kyllä menettänyt aika pahasti sitä alkuaikojen mielenkiintoaan, mikä perustui siihen, että hän oli ninjakoulun surkein oppilas jne. Täytyy myöntää, että ihan heti kun aloitin lukemaan näitä, niin tykkäsin itse Naruutista hahmona tosi paljon, semmoinen veikeä kuriton koltiainen. Nykyisellään hän on sitten vähän tylpistynyt tuommoiseksi perussankariksi.

Hahmoista voisikin olla luonteva jatkaa, kun hahmot ovat kuitenkin yksi tärkeimmistä tekijöistä, joiden takia niin kovasti Naruuttia ihailen. Voisin tässä vähän kertoilla suosikkihahmoistani, aloitetaan nyt vaikka Shikamarusta. Hän oli varmaankin ensimmäinen suosikkihahmoni. Aluksi hän vaikutti semmoiselta tyhmältä häiriköltä, mutta sitten aika pian kyllä tajusin hänen hienoutensa. Shikamarulla on todella terve elämänasenne, ja hänen kommenttinsa ovat kyllä ihan huippuluokkaa, monet niistä voisivat olla minun itseni sanomia. Hän on aina niin ihailtavan viileä, ja kaiken lisäksi vielä uskomattoman komea, varsinkin lapsena. NykyShikamaru on vähän tylsemmän näköinen ,varsinkin vaatteiltaan, rakastan verkkopaitoja, mutta kyllä sitten tietysti esim joku sauhutteleva Shikamaru on sen verran ilo silmälle, että kyllä sen tylsän chuuninliivin ja verkkopaidan puutteen antaa anteeksi.

No hyviistä voisi sitten vielä mainita Temarin ja Shinon. Temari on kyllä mahdottoman nätti, ja hän on myös luonteeltaan semmoinen, jota ihailen suuresti. Semmoinen viileä ja aina asioiden oikean tolan tietävä, juuri sopivasti paha aasi. Pöö, hänen poliittinen kantansa on myös mieleeni, ei ole mitään pelättävää. Sitten Shino on, niinkuin Neqqukin totesi Devissä, ihanan syvällinen ja juuri semmoinen mystinen hahmo, joista minä ja fysiikanopettajani pidämme. Shinonkin elämäntapaa arvostan kovasti, hänelläkin on paljon kommentteja, jotka voisin itsekin kuvitella lausuvani vastaavissa tilanteissa. Sitten hänellä on kyllä myös ehkä parhaat tekniikat ikinä, kärpäsmies, mikä voisi olla täydellisempää. Shino on oikeastaan aika uusi ihailunkohde minulle, havahduin hänen nerokkuuteensa täydelleen vasta aika myöhään.

No sitten täytyy kyllä sanoa, että melkein kaikki Naruutin pahikset ovat tosi hyviä. Masashilla on uskomaton kyky keksiä kaikkia kivoja yksityiskohtia näille hahmoillensa, ja erityisesti pahiit kyllä loistavat Naruuteissa. Minusta tuntuu, että minulla on heistä suosikkejani 2 ylitse muiden, nimittäin Deidara ja Itachi. Deidei nyt on melkein kuin minä itse, kaunosieluinen taiteilija, häneen liittyvästä banaaleista banaaleimmasta juonenkäänteestä en oikein tiedä, että oliko se hyvä vai huono juttu, saattaapi jopa olla ainoa kerta jolloin olen ollut iloinen ikikamalasta

Juonipaljastus:

No sitten Deidaran puheenparsi on kyllä niin samaistuttava ja mahtis, että ei voi kuin ylistää. Onhan hän toki myös fenomenaalisen komea, melkein yhtä miehekäs kuin Envy, mutta ei tietenkään kuitenkaan ihan.

No sitten Itachi. Hän on uusin suosikkihahmoni, en oikein tiedä, mikä sai minut viehtymään häneen, mutta olen huomannut pitäväni hänestä hahmona kovasti. No yksi syy on varmaan se, kun häntä on niin ihanaisen lystikästä piirtää, helppoa & hauskaa. Mutta kyllä Itachissa piilee paaaaljon muutakin hyvää. Minusta tuntuu, että tajusin hänet kunnolla, kun totuus tuli ilmi puhelinluettelossa 43 tai jotain sinnepäin. Se tarina oli ehkäpä dramaattisin kohta koko Naruutissa, taisin kyyenelehtiähekin sitä lukiessani, no en kai nyt sentään. Mutta se kohta sai minut kyllä kunnioittamaan Itachia, ja kun hänkin on semmoinen hyvin mystillinen hahmo, toodella kiehtova, voisin taas verrata erääseenkin avaruusteleskooppiin, mutten vertaa, jottei minun tarvitsisi mainita sitä joka viestissäni, jossa käsittelen jotain mielenkiintoista. Kollaa itse.

Himoan päivä päivältä entistä enemmän Naruuttianimen näkemistä, ehkä sekin päivä vielä joskus koittaa. No, ei eloni sentään ihan animetonta onneksi ole ollut. Sain tässä katsottua juuri viimeisenkin Furubajakson. En nyt muista, mitä olen tästä aiemmin sanonut, muistaakseni viimekerralla kommaroin tätä puolessavälissä 3 dyvdin jälkeen. No sen jälkeenhän onkin kerennyt tapahtua. Varmaan silloin aikaisemmin jo sanoin, että Furuba on tosi laadukas anime, ja jos en silloin tarpeeksi selkeästi sitä ilmaissut, niin ilmaisenpa nyt vielä, että se oli tooosi hyvä anime, ennen kaikkea ihan mahtava huumorianniltaan.

4stä alkoivatkin oikein nää mun herkkuboxiajat, kun suosikkihahmoihin lukeutuva Ayame astui esiin. Aya oli kyllä animessa just niin hauska kuin mangassakin. Hänen ääninäyttelijänsäkin oli oikein tosi sopiva, semmoinen bodarin naurun omaava aatelinen, ah nautin kyllä jokaisesta Ayamekohtauksesta oikein syömmeini kyllyydestä. Sitten toinen suosikkihahmoni Ritsukin oli saanut loppupuolelle oman jaksonsa. Animessa hänellä oli oma jaksonsa, mangassa vain vilahdus, joten animessa Ritsuanti tuntuikin mukavan runsaalta, vaikka säälittävän vähäinen sekin oli. Hänhän on kuin luotu tuommoiseen animesekoiluun, ja nauroinkin lähes kippurassa kävelevän katastrofikeskuksen toilailuja, todella todella hulvatonta.

Kokonaisuutena Furuba oli oikein nautinnollinen katseltava, mutta oli siinä kyllä joitain heikkouksiakin. Esim nyt vaikka se, että tämä Furuba nyt ei ole mitään kauhean vanhaa, muttei mitään kauhean uuttakaan tuotantoa, niin tässä oli paikoin kyllä vähän semmoista accionin puutetta, josta en kyllä tiedä, että johtuuko se tekniikan kehittymättömyydest, ehkä ei. Enkä nyt tarkoita ihan semmoista mitään mahtiäxöniä, kun eihän tämä mikään toimintasarja ole, mutta siis tässä oli ehkä vähän turhan paljon semmoisia kohtia, että hahmot vain jumittavat, ja sitten puhuvat joskus jopa itsekseen vain jotain enemmän tai vähemmän turhaa ja pitkäpiimäistä selitystä menneisyydestään tai shippailuistaan tai jostain. Semmoisia kohtia oli ehkä vähän liikaa, sitten kun oli ihan muutama semmoinen jaksokin, missä etenemistä ei oikein tapahtunut yhtään, ja junnattiin vaan jossain tunteiden kuvailuissa, jonkalaiset minusta olisi ihan syytä jättää mangan sivuille, kun liik-kuvan kuvan pitäisi perustua toimintaan mielestäni enemmän.

No tietysti tuommoisilla tunteiluilla on varmaan tarkoitus herättää tunteita, ja kyllä ne toisinaan ehkä sitä vähän tekivätkin, mutta eivät ne kyllä koskettaneet ollenkaan samallalailla kuin mangassa. Muutenkin tämä Furuba oli jollain tapaa ehkä vähän turhan hitaasti etenevä paikoin, mutta hiljaa kai hyvä tulee. Sitten tahmailun lomassa reteät accionkohtaukset maistuvatkin todella makoisilta, ja semmoisisa sekoilukohtauksissa Furuba onkin omaa luokkaansa. Nauroin monessa semmoisessa kohdassa runsaasti. Myöskin hahmojen humoristiset sutkautukset ovat tässä animessa toisinaan ehkä jopa mangaa hauskempia, vaikka jotkut jutut olivat ihan samojakin. Se hauskuus kyllä saattaa johtua osin hyvinkin tyräisestä suomennoksesta, joka kyllä sekään ei aiheutanut muuta kuin lisää hupia vain monissa kohdissa.

Tuo yhteneväisyys mangan kanssa olikin oikeastaan ihan kiva tässä. Hahmot oli animeen piirretty mielestäni hyvin, mutta väritys närästi vähän joissain kohdissa. Kyllähän nyt ydinsilmät vielä huumorin piikkiin menevät, mutta sitten joidenkin hahmojen hiusten värit olivat kyllä jotain ihan muuta kuin olisi pitänyt. Pikkuseikkojahan tuommoiset vain ovat, eivätkä vaikuta katselunautintoon hiirenkarvan vertaa. Vielä täytyy minun sanoa, että kun tämä animehan oli jokseenkin typistetty versio mangasta, ja vaikka se muuten olikin mangalle varsin uskollinen, niin loppuratkaisu oli tässä animessa oma, ja kuinka ollakaan; minusta Furuban animessa oli paljon parempi loppu kuin mangassa, jonka lopetus oli vähän turhan banaali. Tässä animessa oli tosi hauska loppu, onnellinen, muttei liian onnellinen ja juuri sopivalla tavalla mahdolliselle jatkolle, tai ainkin sen pohdinnalle tilaa jättävä. Sitten kun siinä lopussa oli vielä historian paras dialogikin, jonka voisinkin tähän loppukevennyyksi referoida. Tämmöinen:
Hatori: "Uusi sukupolvi tulee."
Shigure: "Totta puhut!"

Tuo oli kyllä jätti-iskevä lopetus.

Kilometrejä kertyi taas sen verran ,etten nyt ala enää kommentoimaan enempää sarjoista, joita olen kyllä tässä kerennyt jo aloitella ja lukea.


Niin ja jos en viimeksi maininnut, niin Furuban musiikit ovat kyllä ihan ensiluokkaiset. Molemmat tunarit ovat tosi ihkuja, ja sitten ne taustamusiikit ja efektit, joita piisaakin paljon, ovat kaikki tosi viihdyttäviä ja tilanteisiin sopivia.

No kun tuossa viimeviestissä mietin että unohtuikohan jotain, no kyllä unohtui, nimittäin Chi8 ja Riki. No Tiistä nyt sen verran, että se kyllä jatkoi hyvää laadun jatkumoa joka on Chieissä tullut tutuksi. Ne väritykset ovat kyllä mainiot kuten Nuha sanoikin jo tässä joskus. Ja tässä kasissa oli kyllä monia hyviä kohtia kuten Kissan identiteettikriisi. Ja sitten ehdottomasti plokkiminen.

Mutta sitten RIII-KIIIII!. No minulla nyt oli ennakkoajatuksia, en nyt oikein enää muista minkälaisia ne olivat näin pääajatteeltaan. Sen kyllä muistan että ajattelin että se voi olla hyvä ja erilainen, tai sitten huono ja samaa. No enemmän se kyllä oli hyvä kuin huono. Ehkä näissä Yoshihiron sarjakuvissa minulla nyt oli ollut jäänyt vähän liiankin huono maku suuhun siitä Hopsun lopusta. Kun se tuntuu nyt vähän siltä että se nyt oli vain semmoinen tekijän alennustila ja joku huono tila josta on suunta vain ylöspäin. Mutta en kyllä sano että tämä nyt mikään ehydoton mestariteos olisi tämä Riki. Mutta hyvä. Tai kyllä parempi kuin pelkkä hyvä. Alussa olleet terveiset kyllä vähän heti latistivat tunnelmaani kun Takahashi oli selvästi saanut vähän väritetyn kuvan suomalaisista. Ja se muutenkin oli vähän vain nuoleskelua. No ei kai nyt sentään. Hyvä halu siinä kai nyt oli.

Takahashin, siis tämän kyseisen Takahashin sarjoista puhuttaessa ei kyllä vain millään voida ohittaa koskaan sairaan hienoa piirrustustaitoa. Se on vain niin mahtavaa. Vaikka siinäkin on tietenkin puutteensa, mutta se on kyllä ehdottoman hienoa. Se on taiturimaista jos joku. Mitä nyt muuten, niin Ri'in tarina oli sitten vähän semmoista tympeämpää, olin odottanut mainosten, ja joittenkin muittenkin perusteella, että se olisi ollut vähän uudempaa juttua että siinä oikeastaan olisi vähän muutakin kuin sitä että maaginen pannukakkukirahvi vain selviytyisi MPKKtaidoillaan mistä tahansa pulmasta. Mutta sitä se vain oli. Ei siitä pääse vain mihinkään. Kun vaikka oli niin lupailtu että pentueen pienin surkimus kehittyy mahtavaksi.

No niinhän siinä kävi, mutta ei se Riki nyt missään vaiheessa niin ihmeellisen pieni ja surkea ollut. Kun taistelu tuli se vahvin oli sakin, näin Arnoldia lainatakseni. Siinä heti aika alussa kun tuli Ri'in ensitaistelu semmoisena pienenä nuorena pentuna täysikasvuisia ikänsä taistelluita miehiä vastaan. Mitä käy? No mitäköhän, Riki voittaa. Niin, ihan hieno idea Yoshihirolta että päähenkilö ei ole MPKK, mutta se vain sitten vähän ontuu se toteutus kun päähenkilö on juuri semmoinen mikä sen ei pitänyt olla. Mutta ei tämä todellakaan ollut mikään huono kokemus. Päin vastoin. Kyllä tämä kohotti tekijän asemaa syvällä itsessäni. Kun tosiaan Hopsun loppuosa horjutti asemaa pahasti. Ja nuori räkädaisuke oli erittäin piristävä. Ja tietenkin kaikki muut aikuisdaisuket joita ilmaantui heti aluksi. Yksi parhaista kohdista oli kun kaksi Daisukea oli törmätä kohtalokkain seurauksin. Yksi asia jonka haluaisin kokea olisi kyllä Yoshihiron tekemä ihmismanga. Täynnä Daisukeja.

No mutta tässä aloitin aika kauan sitten OMGien rinnalla lukemaan Chrono crusadeja. Tosi hyvin. Luinkin tässä RVOn arvostelun. Voin olla aika samaa mieltä. Etenkin huomio, että päähenkilöt ja muutenkin henkilöt olivat hyviä. Se on kyllä nyt ajateltuna erittäinkin totta. Ja päähenkilö on oikeastaan tosi lähellä sydäntäni. Ja oikeastaan koko CCkin oli tosi hyvä. Kahdeksan osaa olivat oikein hyvät, vaikka kuten sanottu ne jotkut jutut menivät vähän yli, mutta ei liikaa, sillä mitä minä nyt muistan niin se seiska oli semmoinen että en oikein aina tajunnut siitä oikein mitään. Sitä ennen se oli ollut tosi hyvää, ja sitten sen jälkeen se kasi oli vähän aikaa aika epäselvää että mitä siinä oikein nyt tapahtuu, mutta kyllä se vähän selkeni sitten ihan loppua kohden. Ja loppu oli tosiaan hyvä.

Jos nyt tässä mangassa pitää 'moittia' vähän länsimaisuudesta, ja niiden ihailusta, niin jos se tuo vähän tuommoisia uusia ideoja ja muutenkin hyvän loppuratkaisun niin sehän on vain hyvä. Muutenkin mangasta puhuttaessa on kyllä minusta tuntunut jo jonkin aikaa vähän nurjalta aina vain verrata länsimaiseen. Toki siihen voi ja pitää verrata kun sarjakuvaahan molemmat, mutta semmoinen, että juurikin sätitään mangaa länsimaisuudesta on vähän outoa. Ensinnäkin juuri se, että ei manga nyt niin kamalasti poikkea sarjakuvasta, että siinä esiintyy ihan semmoisia luonnollisia samankaltaisuuksia ettei sitä aina sitten johdukaan toisistaan. Äh, no en nyt jaksa enkä osaa selittää. Eikä tälle nyt oikeastaan ole mitään syytä kun ei kukaan ole tehnyt noin. No ihan sama.

Mitä nyt olen tässä aloittanut mangoja, niin aloitin tässä uutena isona sarjana Ranma½n. Se kyllä vaikuttaa ihan tosi mahtavan ihanalta. Piirrokset ovat tosi hienoja, ja tarinakin vaikuttaa ihan kutkuttavalta, olen jo lukenut sitä kolme osaa. Fanipalvelu on kyllä vähän semmoinen asia joka tässä vähän närästää, mutta eipä välitetä siitä. No ei nyt oikeasti, sehän on hienoa jos minua palvellaan. Palvelu on erittäin tervetullutta. Yritin vain palvella.
Ja toinen sarja jonka olen tässä aloittanut on Fullmoon wo sagashite. No se taitaa olla seitsenosainen, ja taidan neljännessä olla. Mitä nyt tässä puolivälin tienoilla voin sanoa, niin aikamoisen perussohjoa. Joka on kyllä tosiaan ihan hyvää. Ei mitään ihmeellisen mahtavaa. Mutta ei toisaalta mitään huonoakaan todellakaan. No sitten lainasin tänään Navi luna ykkösen. Siitä olen kuullut vain huonoa palautetta.

Ah, FBanimet. Ne huononivat loppua kohden. Tai ei niin yksinkertaisesti, mutta sen voi sanoa että ensimmäiset kolme olivat paljon parempia kuin kolme viimeistä. Kun tässä päästään FBn muutamaan teemaan. Nimittäin mitä niitä nyt on, no ensiksi on huumori. Sitähän nyt mangassa ja animessa on paljon. Ja se on yksi sarjan kantavista voimista. Se on ehdottomasti yksi syy miksi alku oli parempi kuin loppu. Nimittäin alussa oli paljon huumoria, ja sitten lopuksi mentiin vähän synkemmälle linjalle tai muuten vain asialinjalle. Kun tuo vakava asialinja on sitten toinen FBn teema. Nimittäin sitähän nyt mangassakin oli. Siinä se oli ihan hyvä. Siinäkin oli liikaa välillä sitä. Kun ei se minusta ollut mitenkään ihmeellisen hohdokasta nyt ylipäänsäkään ollut. Itsestäänselvyyksiä tai muutenkin nyyhnyyhjuttuja. Ei siinä mangassa ollut mitenkään kova pala. Sopivat tietenkin erittäin hyvin juoneen ja on olennainen osa sitä.

Mutta animessa se ei vain toiminut tippaakaan. Mitkä ovat animen edut verrattuna mangaan? Liike, ääni ja värit. Mitä noista käytetään hyväkseen semmoisessa tilanteessa jossa vain pari ihmistä toistelevat toisilleen syvällisyyksiä. Ei liikettä. Ääntä, mutta sekin on noissa tilanteissa vain semmoista juttelua joten se ei tuo kovin mitään lisäherkkua. Ja tuo väri nyt oli vähän marginaalinen juttu nyt muutenkin onhan niitä värillisiäkin mangoja. Joten tuommoiset syvälliset juttelukohtaukset eivät oikein iskeneet animessa. Sitten toinen juttu oli kun parikin jaksoa oli lähinnä vain joittenkin tyhmien sivuhenkilöjen tuskaa joka ei kiinnosta ketään.

Mutta oli siis tämä animesarjakin tosi hyvä, mitä nyt Iiko sanoi animen ehkäisestä paremmuudesta, niin kyllä se manga oli ehdottoman parempi. Niin on kyllä ollut kaikissa sarjoissa. Poikkeuksetta. Tämä kertoo jotain ihan perusjutusta tuommoisen TVsaastan ja paperisaasteen välillä. Mutta etenkin se alkuosa oli kyllä ihan hulvatonta FBeissä ja kyllä muutenkin vaikka nyt sätinkin tuossa tuota animea, niin kyllä se vain oli tosi hyvä. Ja loppuunkin mahtui tosi hyviä kohtia. Kuten nyt vaikka esimerkiksi Hannan hyppelykohtaus ja Moe siinä vierellä. Siinä kyllä repesin totaalisesti siinä Moekohdassa. No en ehkä totaalisesti mutta kuitenkin.

Tuosta mitä RVO sanoi viime viestissään, että Naruutista riittäisi juttua ihan omaksi tovakseenkin. Niin tosiaan riittäisi. Kun en minäkään tässä tovassa niin ole viitsinyt syvää luotia Naruuttia kun on niin paljon muutakin kerrottavaa, enkä ole viitsinyt paneutua vain yhteen sarjaan. Oikeasti Naruutti kyllä ansaitsisi ihan oman foorumin ja semmoinen on ollutkin mutta ilmeisesti lopetettu. Pitäisi kyllä perustaa uusi semmoinen jos suomalaista semmoista ei ole. Etsin joskus enkä kyllä löytänyt, paitsi sen yhden lopetetun. Sen mä teen joskus. Sitä nimittäin Suomi tarvitsee.

Elämäni on kyllä tyhjää täynnä ilman Naruuttia, pitäisi varmaan aloittaa ne uudestaan, noei kyllä vaiskaan ihan vähään aikaan. Olen kyllä viihdyttänyt itseäni ihan kohtuullisesti kaikenlaisilla sarjoilla, tässä nyt isona sarjana aloitin Inuyashat, ensikosketukseni Rumikoon, joka ei olekaan ollenkaan hullumpi tyyppi. Sitten olen lukenut paljon pikkusarjoja myös välissä, jotta elämäni pysyisi sisällökkäänä. Animea nyt ei ole tullut vähään aikaan katseltua, mitä nyt yksi levykkeellinen lisää FMAta, se oli kyllä aika ihmeellinen levyke, kun taidan juuri olla FMAn katsomisessa siinä vaiheessa, jossa animen juoni lähtee iiihan omille teilleen, ja se ei kyllä taida olla mikään huippuhyvä juttu, ihme kaupallista sekoilua. Velihuppua olisi kyllä ihan kiva nähdä, samoin kuin Naruutteja, joita himoan nyt mangat luettuani enemmän kuin koskaan.

No mutta minulla kyllä riittää ihan viljalti kommentoitavaa näissä mangoissa, joita olen lukenut. Jos nyt sitten aloittaisi vaikka Inuyashasta, jota olenkin lukenut jo ylitse puolivälin, nyt vain jumahdin paikoilleni, kun olin unohtanut lainata välistä 34n, höh. No dramaattisia muutoksia tuskin tulee enää tapahtuman, sen verran perinteikäs sarja Inuyasha on, oikeastaan toooti kliseshounenia, mutta kuitenkin semmoista, että sitä jaksaa lukea. Juoni nyt tosiaan on juuri semmoinen maailmaste perinteisin, että etsitään mahtavat voimat omaavaa taikakalua, joka on niin mahtava, että se on ihan vaarallinenkin, ja sitten tietysti kaiken maailman pahiksetkin haalivat sitä jne. Tässä se nyt sattuu olemaan sirpaleiksi hajonnut Shikonkuula, jos se sattuu ketään sarjaaa tuntematonta valaisemaan.

No sitten Shikonin perässä juostaan ja tapellaan uskomattoman laajaa monsterikaartia vastaan, eli toisin sanoen vain pokkari pokkarin jälkeen tapetaan vuorotelleen vastaan tulevia ilkiöitä. Aluksi se oli kyllä juuri tuommoista, matkaan tietysti tarttui muutama toverikin, ja sitten kaiken takana häämöttää kaamea arkkivihollinen. No juoneen kyllä tuli sitten myöhemmissä pokkareissa vähän muitakin ulottuvuuksia, mikä onkin ihan hyvä, aluksi sarja nimittäin vaikutti melkein tuskalliselta, kun ajatteli, että sitä pitää lukea 56 pokkaria. Kyllä siellä sitten myöhemmin tulee vähän oikeatakin jännitystä ja kiintoisia juttuja mukaan, vaikka toisaalta sitten aina väleihin tulee tuommoisia vähän irrallisiakin monstereidenlahtauskohtia. Rumiko taitaa vain olla pahimmasta päästä perinteisiin jumiutunut mangaka.

No se mikä juonessa latistaa Inuyashoja on kyllä korvattu sitten hyvillä hahmoilla ja kuvituksella. Vaikkei sarja oikeastaan edes ole kovin vanha, niin piirrustusjälki on semmoista tervehenkisen vanhahtavaa, tosi yksinkertaista ja selkeää, mutta kovin omaperäistä. Hauska huomata, että Rumikollakin on omia silmäniksejään samoin kuin Masashillakin. Mitään Hopsujen kaltaista taiturointia Inuyashat nyt eivät todellakaan ole, mutta minä kyllä pidän kovasti Rumikon tyylistä piirtää. Hän on vähän samanlainen verenhimoinen nainen, kuin Hiromukin, Inuyashoissa nimittäin, kuten FMAissakin on verenvuodatus, ja päiden irtoilu aika suuressa osassa kuvitusta, eipä sillä että se mitenkään huono juttu olisi, ihan hyvää viihdettä, vaikka rajansta tietysti kaikella, mutta Rumiko tekee sen kyllä just hienosti kuten Hiromukin.

No sitten toinen Inuyashan vahvuus on kyllä hahmot. Mahtuu joukkoon kyllä ihan semmoisia yltiömäisen kliseisiäkin arkkihahmoja, kuten nyt vaikka Inuyasha, Ed, huoh, juuri semmoiset tyypit minua rasittavat yli kaiken. Kagomekaan ei juuri ole sen kummempi, paitsi, että se on kyllä ihan tervettä, että vaikka hän on päähenkilö, niin silti hän ei ole mikään typerä vahva nainen, vaan semmoinen heikko sivustaseuraaja, no sitten hän kyllä on semmoinen rasittavan täydellinen luonne. No mutta tuommoisten synkkien lukujen vastapainona onkin sitten hyviä tyyppejä vaikka kuinka. Ihan ensimmäinen suosikkihahmoni oli Miroku, hän jotenkin tuo Shiguren mieleeni, semmoinen aika perinteinen irstailija, mutta sitten kuitenkin tiettyä persoonallista viehättävyyttä omaava. Hänellä nyt on muutenkin ehkä hienoin erikoisisku ikinä, sehän täytyykin aina huutaa kun sitä käyttää, ahhah, enpä nyt pilailekaan enempää.

No sitten toinen vähän tuoreempana tullut suosikkihahmoni on Sesshoomaru. Hän oli juuri semmoinen, että vaikutti aluksi tyhmältä, mutta sitten myöhemmin hänestä paljastui tai jäi paljastumatta muita tasoja. Taidan pitää viileistä nuorukaisista. Pahiksiahan Inuissa riittää vaikka muille jakaa, ja sen kyllä huomaa, ettei Rumiko ole jaksanut kaikille keksiä mitään luonteenpiirteitä tai mitään, kun jotkut pahikset tulevat sarjaan vain tapettaviksi, se on ehkä asia, mikä Inut erottaa vaikka Naruuteista, joissa mestarillisesti Masashi jaksaa keksiä kaikkia hienoja yksityiskohtia, ja huolella tehdä semmoisetkin tyypit, jotka esiintyvät sarjassa tosi vähän. Ne 7 soturihemmoa olivat kyllä ihan huikea valopilkku Inuyashan laajassa pahiskaartissa, tykkäsin heistä ihan sairaasti, varsinkin siitä pervosta naismiehestä, taidan pitää semmoisistakin yleensä aika paljon.

No sitten vielä tärkeä osa sarjakuvaa, elikkä huumori on Inuyashoissa kyllä ihan kohdallaan. Tämä nyt ei todellakaan ole mikään hupimanga, mutta sitten semmoisia hyviä kevennyskohtia on juuri sopivasti joskus puuduttaviksi äityvien tappelujen seassa. Muutenkin se on yleensä just semmoista hyvää huumoria, vaikka kyllä siellä seassa on semmoisia kulutettujakin sutkauksia.

Pelkkien Inuyashojen kanssa olisin kyllä varmaan tullut hulluksi, mutta onneksi olen lukenut tässä muutakin aikain ratoksi, kuten nyt vaikkapa Wedinkin mainitseman Tuulen laakson Nausicaän. Se oli kyllä loistoesimerkki loppua kohden paranevasta sarjasta, ja harmistus olikin kova, kun 7ttä osaa ei sitten kirjastolla ole tarjota, 6 kun jäi niin jännittävään kohtaan. Nausicaäöissä on kyllä taide todella kohdillaan. Hayayon piirrustusjälki on todella kaunista, ja minä kyllä hlökohtaisesti arvostan kuvitusta sitä enemmän mitä vähemmän on rastereita, pidän viivoista. Nausicaäissähän kuvitus on juuri todella viivaista. Se yhdistettynä kummaan ruskeaan viivaan, tekee kuvista ehkä paikoin vähän turhan epäselkeitä, mutta sittenpä ainakin tulee ihailtua kauemmin niitä hienoja ruutuja.

Juoneltaa TLNit kyllä olivat nekin jokseenkin yliperinteiseiä. Sitä paitsi näissä oleva ekohippeily oli ihan omiaan kiehuttamaan hiirensappeani, onneksi se ei ole mangoissa mikään yleinen tapa. Toisaalta scifimäinen tulevaisuuden maailma oli ihan kiehtova juttu, eikä siinä sinänsä mitään, että eletään ihmisen saastuttamassa ja pilaamassa maailmassa, mutta jos sarjakuvassa on yksikin kohta, jossa joku ylihyveellinen idiootti sanoo: "Tämä kaikki on ihmisten syytä, kaikki olisi paremmin ilman meitä", niin sekin on jo liikaa. Tässäpä tuo sattui olemaan Nausicaä, joka muuten on aivan ylirasittavan ellottava päähenkilö. Magiaa ja kirahvivoimia mahan täydeltä, yäk en tykkää yhtään.

Muitakaan hahmoja ei Nausicaästa juuri erottunut edukseen, ja olenkin vahvasti sitä mieltä, että ennen kaikkea TLN on nautittavan näyttävä taidekokemus. No täytyy kyllä sanoa, että Kushanasta kyllä pidin. Hänellä oli semmoista tervehenkistä anarkistiasennetta, vähän niin kuin Korralla, että tekee asiat miten tahtoo, kuitenkin semmoisen järkevyyden rajoissa. Tuommoiset omapäiset tyypit nimittäin osaavat joskus olla rasittaviakin, mutta Kushana on kyllä just semmoinen precis. Hänenkin kohtalonsa jää nyt ikuisesti, toivottavasti ei kuitenkaan ihan, vaivaamaan minua.

No sitten vähän sohjoiluakin kaiken räimeen keskellä nimittäin Dream kissit. Se olikin semmoinen hauska 4osainen pikkusarja, joka oli kyllä oiva juuri semmoisenaan. Rehellisesti sanoen en odottanut DKeiltä oikein muuta, kuin hupia jättiläisten seurassa, mutta täytyy kyllä myöntää, että tykästyin niihin koko ajan enemmän, ja sitten lopussa huomasin, että tämäpähän olikin oikeasti hyvä sarja. Piirtotyylikin on kyllä ihan omaa luokkaansa. En nyt muista sen tekijän nimeä, mutta en ole kyllä moisia hahmoja missään nähnyt, juuri semmoisia kuten Wedi tuossa ylempänä kuvaili, mutta uskomattoman persoonallisia, ja oikeastaan tosi hienoja. Kaikki tyypit olivat juuri semmoisia toooti tyräisen näköisiä, ja kun ne vaikka halaili, niin kauheat tyrät kaikilla, semmoista se jätteys teettää. DKien kuvitus kyllä muistutti mukavasti suosikki visuaalisesta artististani.

Juonikin oli DKeissä sopivan omaperäinen, Romeo-opisto, jossa sohjoillaan. Tuommoinen julkkiskoulu, jossa pitäisi osata katsoa kelloa, oli kyllä minulle ainakin ihan uusi miljöö mangan parissa, tuli melkein joku Hannah Montana mieleen, ja mikäs sen parempaa. Juoni nyt oli aika yksinkertainen, kun ei 4ssä pokkarissa mitään eeposta rakenneta, mutta kyllä se niiden 4n pokkarin ajan viihdytti, hyvä tarina loistavalla kuvituksella, voin kyllä vain suositella tätä kaikille, vaikka lopun sivutarinat olivatkin ihan tyhjänpäiväisiä. Oikea tarinahan oli vain sen 3½ pokkaria oikeastaan.

Nyt kyllä kellokin jo lyö niin paljon, levon hetkikin uhkailee jne, etten nyt jatka tästä enää, en kyllä taida muita sarjoja olla lukenutkaan tässä, paitsi, että järkytys, jos en vielä ole kommaroinut Yotsubia&!. Se jääköön sitten ensi kertaan, oli nimittäin vain paras manga, jonka olen lukenut vähään aikaan, ja oikeastaan lainasinkin jo Azumanga daiohin osat 3 & 4 samaiselta Azumalta, odotan niitäkin innolla. Olisi myös ehkä tässä viestissä pitänyt kertoa minun manga ja animekokoelmastani, joka on pieni mutta arvokas, mutta ehkä jätän senkin ensi kertaan, jolloin se vaikka saattaapi olla jo laajentunut.

Sitä paitsi näissä oleva ekohippeily oli ihan omiaan kiehuttamaan hiirensappeani--"Tämä kaikki on ihmisten syytä, kaikki olisi paremmin ilman meitä"

Mmh, joo, kyllä se ekohippeily rasitti, mutta kuten sanoin, niin minua se ei niin kamalasti tässä sarjassa kiehuttanut. Johtunee siitä, että juuri tuommoisia kommentteja siinä ei ehkä ollut hirveästi. Kun jonkun tuommoisen juur' muistan, ja sekös minua raivostutti. Mutta ei muuten jäänyt hirveänmoinen kuva, ettäkö kamalasti olisi ekohippeilty. Tokihan koko juttu oli yhtä suurta ekohippeilyä joka nyt jo itsessään latistaa. Mutta sen taide korvaa. Hayao on taituri.
TLNstä vielä se hahmoista, niin kuin Snuvis jotain sinne päin sanoikin, että taide on parasta TLNssä, se on totta. Hahmojen heikkouden huomaa siitä, että minä en muista siitä oikeastaan yhtään hahmoa, eivätkä lukuhetkelläkään yksikään hahmo oikein avautunut minulle. Osa siitä menee kyllä taiteen piikkiin kun useat olivat aika saman näköisiä.

etsitään mahtavat voimat omaavaa taikakalua, joka on niin mahtava, että se on ihan vaarallinenkin, ja sitten tietysti kaiken maailman pahiksetkin haalivat sitä jne.No se mikä juonessa latistaa Inuyashoja on kyllä korvattu sitten hyvillä hahmoilla ja kuvituksella.

Hohhoo, kuulostaa ihan Raven ja Ranman sekoitukselta. Rave oli justsillään tuommoinen sarja. Tapeltiin tappelun perään, ja tapellaan jonkun tyhmän esineen puolesta, minkäpä muunkaan kuin Raven. Sitten siinä ei ole mitään muuta juonta, ja kaiken pilaa vielä typerä kuvitus, typerät vitsit, ja typerät hahmot. En nyt kunnolla muista, mutta päählö taisi olla maailman tyhmin kirahvi, kuinkas muuten kun Ravesta puhutaan.
Ranmassa nyt taasen olivat ihan sairaan mahtis kuvitus, ja yhtä sairaan mahtiit henkilöt. Itse Ranmakaan nyt ei mikään ihan pökkelö ollut. Ainakin päähenkilösarjassa kyllä hyvä. Vaikka oli etenkin alussa aika kirahvimainen, mutta lopussa kyllä tuntui siltä, että ei se Ranma mikään maailman vahvin ole. Muutenkin kun Ranma oli niin hauska sarja, ja hauskasti piirretty, niin ei siinä oikein kehenkään hahmoon tehnyt mitään ihmeempiä negaatioita.

Huhhuh, onpas taas kulunut aikaa kun viimeksi tähän olen kirjoittanut. Olen lukenut taas niin sairaasti mangaa etten muistakaan. No mitä olen näköjään unohtanut mitä olen lukenut jo kauan sitten, niin en huomannut että olisin maininnut Princess princessit, joka on kyllä paras lukemani BLsarja. Ghost! heti sen perässä. PPssä oli kyllä erittäin mainiot kuvituut ja tarinakin. Sitä oli tosi nautinnollista lukea.

Toinen sarja jonka tässä olen jo aika kauan aikaa sitten lukenut, on Arina Tanemuran Full moon wo sagashite, siitä olinkin jo maininnut. No luin sen loppuun. Ei se mikään ihmeempi kokemus ollut. Piirrokset olivat taas vähän semmoista liiankin perussohjoa. Ja kyllä täynnä tavaraa. Ehkä niinkin täynnä, että vähän sekavaa oli paikoin. Joo, kyllä sitä luki, mutta ei se nyt mitenkään ihmeemmin vakuuttanut. Kaikki oli jo semmoista aika koettua. Tarinakin kun oli semmoinen loppuunkalutuhko. Kyllä kuitenkin ajattelin lukea Arinalta vielä lisääkin jotain. Kamikaze kaitoo Jeannen ainakin. Omistanpa siitä vitososankin. KKJ vaikuttaa tarinansa puolesta kyllä niin mainiolta, että pitänee lukea. Time stranger Kyokoakin voisi kun se on vain kolmiosainen, niin ei ainakaan kyllästy. Kun FMWSssä oli osin sekin ongelma, että vaikka se oli vain seitsenosainen, niin se tuntui turhan pitkältä.

No lisää sohjoa. Nimittäin Pitchi pitchi pichit. Mmh, omistan niistäkin yhden. Tein siinä aika poikkeuksellisen jutun, että ostin ensin yhden ja sitten vasta luin ne. Yleensä nimittäin ensin luen ja sitten ostan jos saan. Noh, tämäkin oli perussohjoa. Tokyo mew mewiä lähinnä. Tulee vihollinen, ja vihollisesta selvitään aloittamalla konsertti pichi pichi äänillämme, ja sitten voi jopa vielä miettiä, että mitäs tykkäisit encoresta. Ja vihulaiset tuupertuvat. Kuinkas muuten.

Tämä oli taas semmoinen manga josta juuri ja juuri huomasi, että tekijä kehittyy. Tässä se johtui lähinnä siitä, että aluksi se vaikutti aika tyräiseltä, ja oli leijuvia päitä valkoisella pohjalla, ja kaikki tapahtumat ja kaikki tuntui jotenkin tapahtuvan tosi tönkösti. Samoin vuoropuhelut. Jotenkin tosi töksähteleviä. Enkä usko että se on ihan suomentajan vika.
Sitten heräsin siellä loppupäässä siihen, että kävin miettimään että mitä ihmettä olin oikein siellä alussa ajatellut että tämä on tönkköä, kun ei se ollut sitten siellä loppupäässä. No sitten kun otin ensimmäisen kirjan käteeni, niin se oli kyllä alkeellisempaa. Viimeisissä osissa oli semmoisia rasteritaustoja paljon enemmän.
Tässä oli kyllä hahmot vähän rumia. Ei muuten, mutta kun ne olivat tosi anorektisia, jota en arvosta, ja lisäksi vielä armottoman epämuodostuneita, jota arvostan tietyissä tapauksissa, mutten tämmöisissä. Ymmärtänette kun luette.

No tosiaan, aloitin Ranmat. Ahh. Kohtapa olen lopettanutkin ne. Enää kaksi kirjaa. Aluksi olin vähän epäluuloisella päällä, mutta en paljon. Kyllä tämä vakuutti minut sitten. Ja etenkin nyt loppupuolella. En tiedä, en usko että nämä viimeiset kirjat olisivat niin ehdottoman parempia kuin alkupuolen. Ei pakosti, mutta luulen että olen vain tässä lopuksi alkanut kiinnittää huomiota Rumikon ehdottomaan nerouteen, ja etenkin piirrosten mahtavuuteen. Kyllä ne tapahtumatkin ovat aika usein mainiota.

Tämä on kyllä Suomessa aika poikkeuksellinen shoonensarja. Mitä nyt itse olen lukenut FMA, Naruto, Rave , ja Bleach (josta lisää myöhemmin); sekä sitten One piece jota en ole lukenut, mutta osaan kyllä jonkinlaisen kuvan siitä tehdä, ovat kaikki aika samanlaisia. Kyllä tiedätte. Tähän kyllä vielä Salapoliisi Conan joka taitaa olla shoonenia, ja kyllä aika poikkeava myös.
No mutta Ranma½ on kyllä jotenkin noista kaikista poikkeava. Se tuntuu toisinaan semmoiselta sohjon ja shoonenin sekoitukselta, joka on erittäin mahtavan mainio juttu. Kun nimittäin molemmista pidän. Ja Ranmassa kyllä on otettu molemmista hyviä vaikutteita. Kun toisinaan, tai aika useinkin, tuntuu siltä, että etenkin shojosarjat ovat ihan liian muottiinsa jämähtäneitä, semmoisia, että tuntuu, kuin tekijä ei tee jotain mitä haluaisi tehdä vain sen takia, kun niin ei tehdä yleisesti sohjossa. Se on verrattain tyhmä juttu.
On nyt shoonenissakin vastaavaa, muttei ehkä ihan samassa mittakaavassa, tai ainakin ehkä toisilla osa-alueilla.

Mutta Ranma tosiaan. Siinä ei edes ollut liiemin miekkoja tai semmoisia muitakaan teräaseita. Oli miekkoja, mutta suurimmassa osassa tapauksista ne olivat puisia, ainakin käsittääkseni. Ja shippailuantikin on aivan eri kuin muissa shooneneissa. Ranmassa se on melkeinpä kantava voima.
Mikään tavattoman yhtenäinen sarja Ranmahan ei ollut. Siinäkin poikkeaa valtavirrasta. Ja on huumorisarja, samaten. Mutta oli kyllä yhtenäinen kuitenkin aika paljon, vaikkakin aina oli semmoisia jaksoja, jotka sitten vaihtuivat. On tämä kuulemma yhtenäisempi kuin Inuyasha. Se on kyllä huomion arvoista sekin Ranmassa, että vaikka nuo jaksot olivat tosi samanlaisia usein, ja juonirunko oli melkein aina melkein sama. Tai oli semmionen muutama kaavio joita sovellettiin, niin kyllä ne kuitenkin olivat sopivan erilaisia, että ei siinä mitenkään kyllästynyt. Etenkin tässä loppupuolella on tullut tosi mainioja jaksoja. Vitsitkin ovat usein samoja, mutta silti mahtavia.

Mutta piirrostyyli. Ah, piirrostyyli. Aluksi en niin arvostanut sitä. Kyllä arvostin silloinkin tosi paljon, älkää käsittäkö väärin, mutta arvostukseni on kyllä kohonnut mahtaviin ilmakehiin tässä loppupuolella. Kun aluksi se vaikutti ehkä vähän liiankin yksinkertaiselta, mutta sitä se ei ole. Tai en tiedä, ehkä se oli tökerömpää alkupuolella. Vaikka olihan Rumiko jo tuolloin kokenut mangaka, mutta uusi sarja on aina uusi sarja, ja uudet hahmot uusia. Rumikon tyyli tehdä hahmojakin on mainio. Hahmot ovat kyllä keskenään aika samanlaisia, mutta silti tunnistettavia, jotkut hahmot kyllä menivät vähän sekaisin.
Sekin on kyllä Rumikon taiteessa, tai hahmosuunnittelussa siistiä, että ne ovat niin kaksijakoisia. Vanhat ihmiset ovat semmoisia ihmeellisiä epämuodostuneita kääpiöjä, ja sitten normaalit ihmiset normaaleja. No en osaa selittää.

Piirrostyylissä kyllä yksiä hienoimpia asioita olivat ilmeet ja asennot, etenkin käsien asennot. Ja sitten ilmeiden, asentojen, ja tapahtumien saumaton yhteenliittymä. Ah auvoa. Ne ilmeet sopivat aina niin mahtavasti niihin tapahtumiin, ja niihin mitä hahmot sanovat. Liioitteluhan on taidetta, ja senkin Rumiko hallitsee mahtavasti. Mikrofonit olivat taas yksi mahtava juttu Ranmassa. Ja niiden ympärille rakentuneet vitsit, ja ilmeet ja asennot. Etenkin se käden ja sormien asento.
Piirrostyylistä vielä sen verran, että Ranmassa tervehenkistä oli myös paksu ja siiisti viiva. Kun sohjossa ja kyllä shoonenissakin viiva on usein turhan ohutta ja semmoista häilyvää. Ranmaan sopi mainiosti semmoinen paksu viiva, ja uskon että se sopii moneen muuhunkin. Onhan vastaava nähty Naruutissakin. Alun paksu viiva on hienompi kuin lopun ohut.

No ei tästä sen enempää, vaikka juttua riittäisi. Ranmasta kyllä riittäisi, eikä minulla kyllä mitään keskustelemista vastaan ole. En vain nyt jaksa kirjoittaa, enkä viitsi väsyttää, mutta Ranma on aivan ehdottomasti lukemisen arvoinen. Klassikoksikin sanottu. Kyllä Mangan prinsessa osaa. Ranman hyviin puoliin lukeutuu myös Salarymanin palsta. Monta monta sivua aina lopussa tiukkaa tavaraa. Ranma kun on ensimmäisiä mangoja suomessa, niin silloin ei sitten niitä mangamainoksiakaan liiemmin ollut, niin se tila voitiin pyhittää hyvälle palstalle. Mutta onhan tietenkin kannattavampaa tässä kapitalistisessa maailmassa pyhittää tyhjät sivut mainoksille, kuin tuhlata jonkun työntekijän aikaa palstan tekoon.

Noh, shoonenia lisääkin olen lukenut kuten selvisikin tuolta vähän aiemmin. Nimittäin Bleachit. En nyt niitä vielä mitenkään ihmeen hirveästi ole lukenut. Mutta niin paljon, että osaan kyllä muodostaa jo jos jonkinmoisen arvion niistä. Muuttunee kyllä iän myötä, mutta häll' ei ole niin väliä. Mmh, piirrokset ovat oikeastaan ihan hienot, parasta siinä on viivojen käyttö. Kun vaikka on rasteroitukin aikalailla, niin kylllä kuitenkin varjostuksessakin ja kaikkialla on käytetty siististi viivoja. Kun en niin rastereita arvosta. Mutta onpahan Narutossakin viivoiteltu kivasti. Kuten nyt shoonenissa aina. No ei nyt sentään. Sohjossa kyllä on rasteria pelkkää vain.
Muutenkin piirros on ihan nastaa, ne naamat ovat ihan hienoja ja semmoista. Suut ovat vain tyhmän näköisiä. Sivukuvissa huvittavasti ja hyvin tyhmännäköisiä, mutta sitten etukuvista vähän ärsyttäviä.

No tarina... Ainakin mitä tähän asti, niin turhan Raveilua. En tiedä, luulen, että tästäkin sarjasta voisin niin paljon enemmän nauttia ellen olisi lukenut Ravea. Ihan oikeasti kyllä ei kannata lukea niitä. Jos nyt en vielä täällä ole sitä tarpeeksi painokkaasti sanonut, niin Ravet ovat surkeita, Ravet pilaavat elämän. Monet lukukokemukseni ovat pilaantuneet Raven ansiosta. Otetaan esimerkki Naruutin maailmasta. Hahmo Rock Lee, on mainio hahmo. No en pitänyt siitä tosi pitkälle sarjaa. Aluksi vihasin sitä, sitten se ärsytti minua, sitten olin neutraali sitä kohtaan, ja sitten nyt pidän siitä. Mikä oli syynä antipitämiseen? No just' se seikka, että se mielestäni oli turhan ravemainen tyyppi. Ravet voisi räjäyttää. Voi kunpa se mainosteksti kävisi toteen: "Rave räjähtää".

Niin, raveilua. No ei nyt ihan kuitenkaan. Mutta oikeastaan kyllä. Tappelua, tappelua, tappelua, tappelun perään. Jees, ei siinä sinällään mitään, voihan tappelukin olla viihdyttävää, mutta tämä kun on madottoman kliseistäkin tappelua. Hohhoh, eikö Tite oikein tajua, että semmoinen 'tosi hieno' ja 'tosi ylväs' jne, sattumus:
"Taistellaan tosi vahvaa vihollista vastaan, ja sitten suuri sankarimme on alakynnessä, ja vihollinen on voittamaisillaan. Sankarimme on yltä päältä veressä, ja saanut kuolettavia vammoja. Mitä tapahtuu? No mitäköhän... Tietenkin niin, että sankarimme sanoo jotain tosi ylevää, kuten: "Minä taistelen ystävieni puolesta!", ja ryntää kohti vihollista, syntyy BA-BOOM, ilmiö, eli semmoinen, että siinä ruudussa on semmoista räjähdystä, ettei oikein näe mitä tapahtuu, seuraavassa ruudussa sumu hälvenee, ja avautuu näkymä, jossa vihulainen toljottaa epäuskoisena joko miekkaa, joka on lävistänyt vatsansa, tai sitten sankariamme joka tuijottaa vihaisen päättäväisenä vihulaista. Sitten vihulainen kaatuu, ja kuolee, ja sankarimme seisoo vähän aikaa, ja sitten tuupertuu haavoihinsa, ja ihana naishahmo tulee lääkitsemään..."
on täysin kulutettu, eikä se alun perinkään mikään ihmeemmin mahtava juttu ole millään tavalla. Täysin täysin kulutettu, etenkin Raven pohjalta. Errr,

Tuohon voisi todeta, että Yoshihiro teki mahtavan päätöksen tehdessään tuommoiset koirilla, sentään jotain erilaisuutta, ja ehkä ne pateettiset sanomat sopivat tosiaan paremmin koirille. Tämmöisissä tapauksissa ne ärsyttävät, kiitos ehkä Ravelle.
Mutta en nyt sentään mikään ihan negatiivinen tämän sarjan suhteen ole. On tässä jotain hyvääkin. No mitä? No en tiedä. No piirrokset ovat sinällään hyvät, mutta juurikin ärsyttäviä puolia löytyy.
Fanipalvelukin ärsyttää. Ärsyttää kyllä tosiaan joo. Rave. Rave oli kyllä fanipalvelun typeryydessä ihan lyömätön sarja. Kaikki surkeat vitsit liittyivät siihen. Sarjan ainoat pari naishahmoa olivat mukana ihan vain palvellakseen faneja. Se oli kamalan rasittavaa. En nyt väitä ettäkö mangassa muutenkaan tämmöistet feministiasiat olisi mitenkään mahtavia, ei ole, mutta Rave veti sen ihan yli.

Kun fanipalvelun, jos sitä nyt on pakko sinne mangaan tunkea, voi tehdä tyylillä. Esimerkkinä tästä Ranma½. Kyllä, Ranmassa se tapahtui luonnollisesti, eikä siihen liittynyt mitään epämuodostumia, ja muutenkin se oli vähiten häiritsevää fanipalvelua mitä olen nähnyt, ehkä. Kyllä semmoinen aina koettelee luontaisen siveää mieltäni, mutta koettanen kestää. FMAssa ei ollut oikeastaan paljon mitään. Mitä nyt Lust, mutta ei siitä nyt sen enempää. Naruutissakaan ei juuri ollenkaan. Tämäkin asia selvittää Raven surkeuden. Mitä on sarja, jonka kiinnostavuudet perustuvat fanipalveluun? Ja vielä lisättäköön, että nuo niin sanotut "kiinnostavuudet" eivät ole lainkaan kiinnostavia. Mitä on sarja jonka kiinnostavuudet ovat ärsyttäviä, ja mahdollisimman vähän kiinnostavia?
Aloittakaa vain kaikki lukemaan Ravea. Pilaatte elämänne.
No ei ehkä niinkään. Ehkä se oli minulla myös sitä, että Rave taisi olla toinen mangasarja jota aloitin, ja ehkä siinä oli vähän sitäkin uutuutta mukana. Mutta ei minulla FMAa kohtaan mitään negaatioita tullut, joten tungen Raven edelleen mahdollisimman syvälle suohon.

Bleachissa kaiken muun pahan päälle sarjan päähenkilö on täydellinen kirahvi. Niin taisi kyllä olla Raveissakin. Paha periköön Ravet. Muuten päählö on kyllä ihan mukiinmenevä. Se on oikeastaan vähän Narutomainen, juuri semmoinen hidas ja tyhmä ja semmoinen, mutta sitten taisteluissa se on vain yksinkertaisesti täydellinen, voittamaton, luonnonlahjakkuus ym. "Katsokaa mitkä henkivoimat", "Mistä tuo henkivoima oikein tulee". Kuulostaa Naruutin chakrajutuilta, mutta Bleachissa se on vähän vielä paljon puuduttavampaa.

Bleacheissa kyllä paljon pelastanee Kim Sariolan kiva suomennus. Naruuteistakin tuttu. Tässä kyllä Kim ehkä on ottanut askeleen entistä vahvempaan puhekieleen. Naruutissakin kyllä on puhekieltä etenkin Naruutin itsensä suusta, mutta kun oikein ajattelee, niin ei niin kovin vahvaa. Bleacheissa kun ihmisistä puhuttaessa taidetaan melkein aina sanoa "se" eikä "hän". Se menee jo paikoin vähän ärsyttävyyden puolelle. En oikein tiedä. Jotenkin kyllä siinäkin on rajansa. Kaiken muun pahan lisäksi realistisissa nuortenkirjoissa kun usein puhutaan ärsyttävästi, niin en sitä oikein koskaan ole sietänyt. Sama juttu lienee Bleachissa.
Bleachissa on kyllä ehkä vielä Narutoakin enemmän monilla hahmoilla oma puhetyylinsä. Ehk'.

No tähän kaikkeen shooneniin mahtuu kyllä shojoakin. Nimittäin tässä pateettisten poikasarjojen kevennyksenä aloitin vähän vähemmän rankan Kitchen princessin. Luinkin sen jo. Sen kyllä luin tosi nopeasti. Jotenkin ne kirjat olivat semmoisia, että niiden lukemiseen tuntui menevän madottoman vähän aikaa.
No tämä olikin ehkä laadukkain sohjosarja vähään aikaan. No PP tietenkin, mutta siitä on kyllä jo aikaa siitä. Mutta FMWSt ja PPPt tämä ainakin voittanee.
No tässä heti aluksi mielenkiintoni herätti eräs seikka. Nimittäin hahmojen sivukuvat ovat kuin suoraan Fruits basket animesta riipaistuja. Ei niin oikeastaan paljon ollenkaan ne etukuvat ja hahmot muuten, mutta ne sivukuvat. Eikä sivukuvat olleet FBmangasta, mutta juuri animesta.

No KP oli kyllä kaikin puolin jokseenkin piristävä sarja, tai kyllä siinä huonojakin puolia oli tietty. Se kyllä oli rasittavaa kun siinä oli semmoisia "olen pikku filosofi ja psykologi" kohtia. Blah. En nyt edes kunnolla muista, mutta sen muistan, että minua kävi pännimään juurikin tuommoiset 'syvälliset' kohdat. Muuten kyllä tarina oli poikkeavuudessaankin jokseenkin piristävä. Ruokailu pääasiana oli aika mieltä laajentava, mutta siihenkin liittyvät jotkut jutut olivat vähän miellyttämättömiä.
Juurikin tuo seikka jonka RVOkin toi esille oli kyllä poikkeuksellisen mahtava ainakin näin Shojosarjaan. Shoonensarjoissa tuommoinen tapahtuma taitaa kyllä oikeastaan olla vielä poikkeuksellisempi kuin sohjossa. Se on typerää. Tosi typerää.
KPien yksi vahvuus oli kyllä ne reseptit. Se on kyllä hienoa että ne reseptit sitten olivat siellä kirjassa. Olenkin niitä jo muutaman tässä tehnytkin.

Nyt olen lukenut Naruuttia jo johonkin 40 paremmalle puolelle. Täytyypi tässä antaa kunniamaininta, että taitaapi olla paras ikinä lukemani mangasarja. Olen tässä vannonut FMAn nimeen

Nii-in. Tämä on kyllä kysymys. Itsekin kyllä FMAn nimeen olen jollain asteella vannonut. Naruto on kyllä turskatinmoinen kilpailija. Naruton viimeisimmät, eikä etenkään viimeisin pokkari ei ole oikein vakuuttanut. Tästä päästäänkin Naruton yhteen mahdolliseen heikkouteen ja FMAn yhteen ehdottomaan vahvuuteen. Tarinaan. Suunnitteluun. FMAssa on täydelleen suunniteltu tarina, tuntuu, että se on ihan alussa jo suunniteltu melkein loppuun.
Naruto nyt vain jatkuu ja jatkuu, ja minusta tuntuu, että sarja loppuu silloin, kun Masashi kuolee, tai on liian seniili, tai muuten vain kykenemätön enää jatkamaan. Se on huono juttu oikeastaan. Kyllä nyt jonkinmoista selkärankaa voisi osoittaa ja lopettaa. Sitten vain aloittaa uuden sarjan.
En nyt oikein mene enää vannomaan minkään nimeen, mitä en kyllä ole ennenkään tehnyt. Ihan viisasta. Kaikessa on kaikki puolensa, enkä oikein osaa muutenkaan koskaan laittaa mitään paremmuusjärjestykseen. En myöskään mangoja. Minun heikkouteni osaksi. Toisaalta minun viisauteni.
Sen voin kyllä aivan varmuudella ja kovaa ja julkisesti julistaa, että Rave on huonoin, surkein, iljettävin ja traumatisoivin, ynnä muilla huonoilla ominaisuuksilla varustettu sarja.

No Naruuteista vielä. Mitä viimeisimmässä viestissäni tässä tovassa sanoinkin, ja RVOkin edellä mainitsi, että Naruto tarvitsisi melkeinpä oman topansa, tai vaikka fooruminsa. No otin sitten vähän hanasta olutta, ja sen jälkeen härkää sarvista, ja sitten vihdoin sanasta miestä. Tein Suomen parhaan Narutofoorumin, Naruutin.
http://naruutti.foorumi.org
Sinne ovat kaikki Narutosta kiinnostuneet erittäin tervetulleita keskustelemaan.

Olen pahoillani, en nyt jaksanut ruveta lukemaan kaikkia viestejä, kun pitäisi kohta painua pehkuihinkin...

Luen mangaa silloin tällöin, mutta on ihan eri asia, että mitä olen lukenut, ja mistä sarjoista pidän.
Tällä hetkellä olen koukussa Salapoliisi Conaniin, vaikka se onkin tällä hetkellä aika pitkäveteinen, kun pääjuoni ei ole juurikaan edennyt. Hmm, en nyt yhtään muista, milloin alotin lukemisen, joskus 3. luokalla(?). Ensimmäinen sarjani oli Tokyo Mew Mew, joka on omasta mielestäni kauheaa shaibaa, sori vaan.  Anime, jota seuraan on One Peace, Japanissa vai maailmassa myydyin sarja. Sekin on alkanut pitkästyttää, mutta voin sanoa, että maineensa veroinen on: Naurettua on tullut monesti ja hyvät ääninäyttelijät.