'Tarina'... Aamukukasta!

Wedge kirjoitti:No hohhoi-jaa-jaa minua ei paljon kiinnosta joku tyhmä Aamukukka minä lähden paremmille mezästysmaille, hyvästi."

Oletan että tuon sanoi Hopeavirta.

"Oletpas sinä hiirenaivoinen Lovikorva! Minä syön tietysti matkustusyrttejä, niin ettei minulle tule nälkä", naukui Aamukukka, söi tukun matkayrttejä, ja otti suunnan kohti Somaliaa.

2 viikon päästä Aamukukka tallustelikin jo Somalian maaperällä. Hän oli nääs mennyt vahingossa kaksijalkojen banaanilaivaan, jonka kyydissä hän pääsi perille. Somaliassa oli kuuma, eikä ketään näkynyt. Aamukukka alkoi pohtia, että kuinkakohan iso Somalia oikein on, ja kuinka tulisi toimia Tiikerikynnen löytämiseksi. Nälkäkin hänen vatsassaan jo kurnia alkoi.

"Mitäköhän ihmeen riistaa täältä nyt sitten löytyy?" Aamukukka ajatteli mielessään.
Hän lähti kävelemään ruohojen seassa, ja jäi haistelemaan riistaa suuren akaasiapuun varjoon.

Aamukukka haistoi jotain kerrassaan merkillistä. Semmoista mitei hän ollut koskaan haistanut. Aamukukka meni hajun suuntaan ja, kun hän oli varma, että hän oli paikantanut hajun lähteen, ei hän nähnyt yhtään mitään. Tai oikeastaan näki, mutta kaikki mitä hän näki oli vain keltaista hiekkaa. Kuitenkin hiekasta kumpusi tämä salaperäinen riistan tuoksu. Yht'äkkiä näki Aamukukka liikettä hiekassa. Siellä meni keltainen hiekanvärinen pallo. Se oli hiekassa sukeltava maamyyrä, muttei Aamukukka tietysti tiennyt sitä.

Aamukukka kyyristyi automaattisesti vaanimisasentoon ja loikkasi maamyyrän päälle ja puraisi sitä nopeasti niskaan. Aamukukka nautti maan antimista. Maamyyrä maistui omituiselta mutta kuitenkin herkulliselta, etenkin kaikkien niitten banaanien jälkeen. Oli laivassa ollut muutama rottakin mutta ne eivät riittäneet läheskään kahdeksi viikoksi. Ruokailtuaan alkoi olla jo pimeä, joten Aamukukka alkoi etsiskellä turvallista nukkumapaikkaa.

Rauhaisan nukkumapaikan löytäminen ei ollutkaan mitenkään kovin helppoa. Ka kaikkialla oli vain hiekkaa. Olihan se tosin ihan rauhaisaa, mutta Aamukukka ei pesunkestävänä metsäkissanan oikein sopeutunut avoimeen maastoon. Jokusen hetken vaelleltuaan Aamukukka saapui pieneen beduiinikaksijalkojen telttakylään. "Onpas hassuja pesiä", tuumi Aamukukka, ja alkoi varovasti lähestyä leiriä.

Aamukukka lähestyi erästä outoa pesää, joka näytti tosi ohuelta ja siltä että se romahtaisi hetkenä millä hyvänsä. Mutta yht'äkkiä hän huomasi lähellään olevan tosi ison eläimen. Aamukukka ei ollut ikuna nähnyt niin isoa eläintä kuin tämä. Paitsi tietenkin hirviöjä mutta hirviöt olivat niin epäeläimellisiä että Aamukukan mielestä ne olivat enemmän demoneja kuin eläimiä. Aamukukka säntäsi äkkiä pelästyksissään pesän taakse. Eläin oli todella epämuodostunut ja sillä oli pitkät silmäripset ja muhkurainen selkä. Se vaikutti kuitenkin välinpitämättömältä ja rauhalliselta joten Aamukukka uskalsi mennä sen ohi sisälle pesään nukkumaan. Pesässä Aamukukka koki suruisan ilmestyksen siellä oli möykkääviä kaksijalkoja. Aamukukka lähti sieltä pois, kaksijalkojen huomaamatta mitään. Muutamia pesiä kierrettyään hän löysi vihdoin rauhallisen pesän ja sieltä rauhallisen nurkan, ja kävi nukkumaan sikeästi.

Aamulla Aamukukka heräsi varsin epämiellyttävästi. Valtavan kokoinen tummahipiäinen kaksijalka nääs solkkasi jotain ja polki jalkaansa hänen edessään. Aamukukka yritti säikähtäneenä paeta, mutta kaksijalka nappasi hänet naurettavan helposti. Aamukukka kynsi kaksijalkaa sydämensä kyllyydestä, ja pian tämä pudottikin sankarimme. Kaksijalka päästeli semmoisia ärräpäitä, ettei niitä nyt kannta alkaa tässä toistelemaan. Vaikkei Aamukukka kyllä hänen ärräpäistään mitään olisi tajunnutkaan. Kaksijalka otti käteensä kiiltävän valtaisan oksan, ja alkoi paukutella sillä Aamukukkaa kohti. Aamukukka päästi terrorin ulvaisun, ja etsi hädissään pakopaikkaa samalla kun kaksijalan ammukset kuumoittivat hänen lapojaan.

Ammukset tekivät siistejä jakauksia Aamukukan lapaan. Onneksi yksikään ei osunut kunnolla lihaan, mitä nyt joku vähän raapaisi. Aamukukka juoksi henkensä edestä, paljon eteensä katsomatta. Päättömänä juokseva naaraskissa törmäsi toiseen mustanpuhuvaan kaksijalkaan. Tämä ottikin Aamukukan hellästi syliinsä, mutta kuitenkin niin lujalla otteella ettei Aamukukka päässyt rimpuilemaan. Toisaalta hänen ei kauheasti tehnyt edes mieli vastustella koska hän tunsi outoa tyytyväisyyttä kaksijalan hellässä huomassa. Aamukukkaa pitelevä kaksijalka pomiloi kovalla äänellä Aamukukkaa ahdistelleelle lörppähuulelle.

Lörppähuulinen ammuskelijakaksijalka yritti kaapata Aamiksen ystävällisemmältä lajitoveriltaan. Toisella kaksijalalla oli kuitenkin tiukka ote Aamukukasta, ja hän läimäytti toisella käpälällään tyhmää toveriaan Aamukukan sähistessä vihaisesti. Ammuskeleva kaksijalka molotti jotain vihaisesti, ja poistui paikalta. Sitten ystävällinen kaksijalka laski Aamukukan vapaaksi, ja tarjosi tälle kermaa. Aamukukka ei ikinä ollut maistanut mitään niin makoisaa, ja hän kehräsi sekä räpytteli silmiään kiitokseksi kaksijalalle. Kaksijalka silitteli Aamukukkaa hetken, ja kävi sitten nukkumaan. Aamukukasta tuntui kumman hyvältä, eiväthän kaikki kaksijalat näemmä olleetkaan mitään pahiksia. Autuudessaan Aamukukka oli unohtaa, mitä varten hän oli tullut tänne. Missä Tiikerikynsi oikein oli?

Herätessään Aamukukka tajusi olevansa taas semmoisessa oudossa kaksijalkapesässä. Pesässä ei näkynyt yhtään kaksijalkaa. Hän kurkisti ulos eikä sielläkään näkynyt lörppähuulia, paitsi yksi joka näytti nukkuvan, mutta hänestä ei siis olisi vastusta Aamukukalle. Kun tie näyttikin esteettömältä, niin Aamukukka päätti lähteä, hyvästä kohtelusta huolimatta pois kaksijalkapesärykelmästa, koska tunsi vapaudentarvetta, ja tarvetta löytää Tiikerikynsi. Mutta oli taas suuri kysymys edessä Aamukukalla, kun hän pohti minne päin hiekkalakeutta hän suunnistaisi. Mukavuuden halusta Aamukukka päätti lähteä auringosta poispäin, ettei se häikäisisi hänen silmiänsä.

Eipä häikäissyt aurinko Aamukukan silmiä, muttaa selkää se korvensi sitäkin lujempaa. Sitä paitsi Aamukukan alkoi tulla nälkä ja ennenkaikkea jano, eikä hiekassa uivia maamyyriä, saati vettä näkynyt missään, ei niin missään. Aamukukka alkoi masentua. Hän oli jo niin kauas matkannut, ettei molottavien 2jalkojen pesiä enää näkynyt. Yht'äkkiä Aamukukka näki horisontissa, eikä oikeastaan niin kaukanakaan Tiikerikynnen. "OOH!" Aaamis huudahti, ja rupesi juoksemaan rakastettuaan kohti. Kuitenkin, kun Aamis saavutti Tikrun, ja hyppäsi tätä kohti nuollakseen tämän lapaa, hän lennähti vain armahansa lävitse, kuin läviköstä konsanaan. "Voieii! Onko Tikru liittynyt TähtiKlaanin riveihin?" kauhisteli Aamukukka ääneen. Niin ei toki ollut asian laita, olihan "Tikru" vain ylenmoisen kuumuuden tuottama kangastus. Aamukukkapa vain ei sitä tiennyt, ja nyt hän masentuneena mietti miten toimia nälkäisenä, janoisena ja kumppaninsa menettäneenä umpi vieraassa hiekkamaassa.

Väsymys ja kuumuus alkoivat painaa Aamukukkaa toden teolla. Aamukukka oli nähnyt kotometsässään talvisaikaan kun teeret olivat menneet lumen sisälle. Siispä Aamukukka noudatti teerten oppeja ja teki itselleen hiekkaan näyttävän kiepin. Kieppi ei toiminut Aamukukan haluamalla tavalla sillä hiekka oli vielä kuumaa kiepissä. Sen johdosta hän tekikin vielä syvemmän kiepin maan sisään. siellä oli ihanan vilpoisaa maata ja odottaa viileämpiä ilmoja ja vaikka saaliin tulemista. Aamukukka heräsi, ja huomasi nukkuneensa lokoisassa kiepissään turhankin kauan. Päivä kääntyisi taas kohta kuumoittavaksi porotukseksi jossa ei kissakaan selvinnyt. Hän päättikin kokeilla metsästää vähän jotain jos sattuisikin löytämään ruokaa, ja etenkin juomaa, sillä hän ei ollut saanut mitään juodakseen sitten kaksijalkojen litkun jälkeen.

Aamukukan voimat alkoivat toden teolla loppua. Hän oli nähnyt salaperäisiä kangastuksia kaikenmoisista tarveasioista, mutta mikään niistä ei ollut ollut totta. Kun Aamukukka jo heittäytyi hiekkaan ajatellen, että tässä tulisi oleman hänen viimeinen leposijansa, saapui paikalle vieras kissa. Kissa oli väritykseltään hiekankeltainen, kuten hiekassa sukeltelevat maamyyrätkin. Vierailija sanoi: "Näytätpä kärsineeltä, et taida olla täkäläisiä." Aamukukka ei saanut sanaa suustaan, niin kuiva oli hänen kurkkunsa. Vieras naukaisi Aamukukan äänettömän vastauksen jälkeen: "Veikö kissa kielesi, HAHAHAHAHAHAHAHAHHHHAA! En minä ainakaan." Kun vieras kissa oli naurunpyrskähdyksiltään toennut, hän sanoi Aamiille: "Nooh, eiköhän tässä ole jo aika sinunkin päästä juomasille." Kysymättä lupaa hän otti Aamukukan löysästä niskanahasta kiinni, ja lähti raahaamaan tätä kaukaisuudessa siintävää luolaa kohti.

Aamukukka tuupertui täysin, ja heräsi vasta ollessaan luolassa, ja tunsi kuinka vieras kissa tunki kosteaa sammalta hänen suuhunsa. Aamukukka virkistyi siitä joltisesti. Niin paljon että pystyi nousemaan ylös ja tarkastelemaan ympäristöään, vielä kuitenkin tokkuraisena. Aamukukka tarkasteli pelastajaansa ja huomasi sen olevan jäntevä pienikokoinen kolli.
"Pystyisitköhän jo kiskomaan itsesi tuohon luolalampareelle juomaan paremmin en jaksaisi enää kärrätä sinulle sammalta, ei sitä täältä luolasta edes paljon löydy," kolli sanoi.
Aamukukka ei jaksanut vastata vaan alkoi hoipertelemaan heikkona kohti lähellä olevaa lamparetta. Hän alkoi latkia lampareesta vettä se oli ihanan kylmää näin kuumalla aavikolla, luolakin oli parahultaisen viileä. Aamukukka latki ja latki kunnes oli täynnänsä vettä.
Hän kysäisi kollilta:"Hei olisikos sinulla mitään suuhunpantavaa, ei sillä että mitenkään tungettelisin mutta minulla alkaisi olemaan jo aikamoinen nälkä?"

Vieras kissa sanaakaan sanomatta katosi hetkeksi luolan syvyyksiin ja toi sieltä hetken päästä olmin. "Näitä suorastaan kuhisee tuolla, ja ne ovat oikeastaan aikamoisen hyviä.", hän naukui. Aamukukka oli nälässään niin epätoivoisella tasolla, ettei hän turhia kursaillut epäluuloinensa. Hän hotkaisi olmin melko vauhdikkaasti, eikä oikeastaan edes kerennyt maistaa sitä kunnolla. Sitten Aamiin pelastaja sanoi: "Menen tuonne nurkan taakse teroittelemaan kynsiäni. Aion täälläkin pitää ne parhaassa terässä. Sinun täytyy kuitenkin levätä." Aamukukka sulki silmänsä, ja pohti mitä kissa oikein oli tarkoittanut sanoessaan, että täälläkin hänen tulisi pitää kyntensä kunnossa. Eikö vieras kissa ollutkaan aavikolta kotoisin? Aamukukka oli jo vaipumassa uneen, kun hänen mieleensä muistui Tiikerikynnen sointuvan jylhä ääni. Sitten hän tajusi, että pelastajakissallahan oli ihan Tikrun ääni!

Aamukukka kuitenkin nukahti hämmentävän ajatuksensa päälle. Herättyään hän mietti kahta kauheammin. "Miten ihmeessä Tiikerikynsi on hiekanvärinen?" Aamukukka kummaili.
Kohta Tiikerikynsi tuli syvemmältä luolasta kasa olmeja suussaan. "Löytyipäs paljon olmeja, tästä riittää aimo annos sinullekin."
"Voi kiitos kiitos paljon." Aamukukka ei vielä kehdannut kysyä oletetun Tiikerikynnen nimestä, jos vaikka Tikru suuttuisi utelusta. Aamukukka päätti syödä olminsa loppuun, että vahvistuisi kyllin. Syötyään hän kysäisi suoraan häikäilemättä: "Oletko kenties Tiikerikynsi?"

Tiiikerikynsi? Kuka Tiikerikynsi?

// onko tämä Tikrun sukulainen, vaionko Tikru lyönut päänsä???//

Pilkkuturkki kirjoitti:
// onko tämä Tikrun sukulainen, vaionko Tikru lyönut päänsä???//

//Sitäpä ei kukaan vielä tiedä. Kai se selvinnee pelatessa.//

Aamukukka oli eri masentunut, kun ei vieraanvarainen aavikkokissa näyttänyt tuntevan Tiikerikynttä. Kyynelkarpalo kihosi hänen silmäänsä, ja hän pyyhkäisi sen tassullaan pois. Eipä aikaakaan, kun toinen kyynelkarpalo kihosi naarasparan silmään, mutta senpä pyyhkäisikin pois tämä viileä salaperäinen nuorukainen. "Älä huoli. Löydämme varmasti tämän Tiikerikyntesi.", naukui raidallinen kolli, joka edelleen muistutti ulkonäöltään suuresti Tiikerikynttä. "Sniff, sniff. Mikä muuten on nimesi?" kysäisi Aamukukka. Tähän kysymykseen ei aavikon asukki osannutkaan suoralta käpälältä vastata. Hän raaputti leukaansa pohdiskellen.

"No, ei kai sillä ole niin väliä" Aamukukka totesi "Voin kai kutsua sinua... Hmm. Vaeltajaksi!"
"Hyvä on, minulle ei ole niin väliä miksi minua kutsutaan".Vaeltaja vastasi

Oli jo kulunut neljäsosakuu siitä, kun Aamukukkaoli tavannut Vaeltajan. Naaras alkoi masentua kun Tiikerikynnestä ei kuulunut vieläkään mitään, eikä ainakaan kuumuus helpottanut asiaa. Aamukukka oli tullut kärttyisäksi ja tämän oli kärsinyt seuranpuutteesta; Vaeltaja oli tylsää seuraa, mutta ihme kyllätämä tunsi Tähtiklaanin yhtä hyvin kuin parantaja konsanaan.
"nyt minä lähden. Minun on PAKKO löytää Tiikerikynsi. En saa nukuttua kunnolla kun murehdin hänen puolestaan" Aamukukka päätti.
"Siinä tapauksessa minä tulen mukaan, tarvitset nimittäin opasta" Vaeltaja sanoi.
Aamukukka räpäytti kiitollisena silmiään, ja kaksikko lähti taivaltamaan kohti auringon laskua.

//Ohoh, onpas tämä jäätänyt.//

Aurinko olikin jo laskenut, ja Aamukukkaa alkoi väsyttää. Hän haukoitteli oikein olan takaa, ja Vaeltaja naurahti: "Emme nuku vielä pitkään aikaan. Aavikolla kannattaa käyttä kuumat päivät lepäämiseen!"
Aamukukka mulkaisi raidalliseen kolliin. Eihän hän halunnut nukkua, kun Tiikerikynsi olisi löydettävänä! Aamukukkaa vihastutti Vaeltajan omahyväinen käytös, ja kaiken lisäski väsymys närkästytti häntä yhä enemmän.
"En kyllä käsitä, mihin tämmöisellä valtaisalla hiekkakentällä muka tarvitsee opasta", töksäytti Aamukukka.
"Hohhohhohh! Jos en olisi oppaanasi, olisit jo kuollut", naureskeli Vaeltaja tällä kertaa varsin remakasti. Aamukukka painoi päänsä. Yön kylmä viima alkoi kovasti paleltaa, ja Aamukukkaa masensi omahyväisen kollikissan käytös.
"Tiikerikynsi", kuiskasi Aamukukka tarkoittaen sanansa kuulumattomiksi.
"Se sinun Tiikerikyntesi on varmasti jo vainaa, jos hän nyt ylipäätään on täällä jossain!", sähähti Vaeltaja.
Aamukukka katsoi kauhistuneena suurta kollia: "Mitä varten me sitten olemme täällä?" Vaeltaja vain kohautti olkiaan: "No kun sinä nyt niin halusit, ja olet tuommoinen oikein viehko naaras niin..."
"Vaeltaja sinä olet tyhmä! Tyhmä! TYHMÄ!" huusi Aamukukka, ja rupesi kirmaamaan umpimähkäiseen suuntaan mahdollisimman kauas Vaeltajasta.

//Minun on aina pitänyt jatkaa tätä mutta en ole kyennyt.//

Aamukukka oli varsin varteenotettava sprintteri, ja jättikin ällistyneen Vaeltajan nallailemaan hietikolle. Kun Vaeltaja alkoi heräilemään ällistyksestään, Aamukukka olikin jo tapahtumahorisontissa. Aamukukka juoksi raivoisasti eteenpäin jonkin aikaa, kunnes aavikon kestämätön kuumuus sai hänet levähtämään.
"Onneksi tajusin jättää sen luuserin, eihän siitä ollut mihinkään," Aamukukka ajatteli itsekseen, kehuskellen itseään viisaasta päätöksestä. Levättyään hän lähtikin verkkaisemmin matkaan, ettei taas menettäisi kehonsa hallintaa.
Samaan aikaan Vaeltaja oli saanut kehonsa hallintaansa, ja lähti lönkyttelemään seuraten Aamukukan jalanjälkiä.
"Minne se morooni oikein nyt lähti, tuossa suunnassa on kmkaupalla kuivinta aavikkoa"
Mutta Vaeltaja ei ollut niin viisas kuin luuli. Aamukukka näet saapui kauniille viheriöivälle vuoristoseudulle, yhä ylimielisempänä viisaudestaan.

//Liityn tarinaanne.

Aamukukka katsoi ihmeissään, kuitenkin ylimielisenä, viheriötä. Hän henkäisi hetken ja loikkasi suinpäin uimaan ruohon sekaan. Kauaa hänen ilonsa ei kestänyt, kun kuului raivoisaa sähinää jostakin. Taisi tulla - maasta.
"Senkin juoppo! Taidat olla siemaillut liikaa ilolientä, kun jo kunnollisten kansalaisten päälle hypit! Jos nyt edes nostaisit laiskan, lihavan ahterisi pääni päältä! Hus hus, huligaani, mene siitä!

Aamukukka hyppäsi pelästyneenä ainakin kaksi hännänmittaa ( 1 metri) ilmaan. Ruohikon seassa nukkui kissa. Tai oli nukkunut, kunnes Aamukukka hyppäsi tämän päälle. Aamukukan sydän hakkasi. Olisiko tämä vihdoin ja viimein Tiikerikynsi? Mutta heinikosta kömpikin pikimusta naaras. Aamukukan häntä valahti alas, mutta toinen naaras ei ollut huomaavinaankaan.
"Mitä teet Aurinkoklaanin reviirillä?" musta naaras sähisi.

"Ooh Aurinkoklaanin, ikinä kuullukkaan", Aamukukka vastasi vähän typertyneenä.
"No Aurinkoklaanin hyvinkin. Kerro mitä teet täällä tai muuten saat selkääsi", vieras kissa sähisi vihaisena Aamukukalle.
"Eääh, ööh. Kunhan eksyin tuolla aavikolla, ja sitten mahtavien suuntavaistojeni, ynnä muiden semmoisten ansioista päädyin tänne ihanaan keitaaseen, mutta voin vakuuttaa ett'ei minulla ole mitään Aurinkoklaania, eikä muitakaan klaaneja vastaan, paitsi ehkä vähän Varjoklaania."
Musta naaras paljasti hampaansa ja kyntensä, ja astui uhkaavasti Aamukukkaa kohden ärjäisten: "No Varjoklaani sattuu olemaan ystävämme, ja ystävämme vihollinen on meidänkin vihollisemme, tai jotain."

Siinä samassa naaras hyppäsi kynnet ojollaan Aamukukan päälle, vaikka Aamukukka yrittikin hätäisesti selittää, että he puhuivat varmastikin eri Varjoklaaneista. Aamukukan tuntema Varjoklaanihan oli noin 8342km päässä Aurinkoklaanista. Aamukukan ei siis auttanut muuta kuin yrittää pitää epätoivoista vastarintaa toista kissaa vastaan. Se oli vain hieman mahdotonta, sillä musta kissa oli saanut yllätyksen puolelleen, ja pääsi terävillä kynsillään Aamukukan pehmeään vatsaan käsiksi.

"Aijaijaiiiii!" kiljui Aamukukka kun aavikkokissan terävät kynnet raapivat hänen pehmeätä vatsaansa. Aamukukka yritti rimpuilla vastaan, mutta oikeastaan hänellä oli huono olo, mikä mitä ilmeisimin johtui olmien syönnistä, kotometsässä kun ei moista ravintoa ollut tullut koskaan syötyä. Aamukukka huohotti vihamielisen kissan vain kynsiessä hullun lailla. Mitä sitten, jos hänen pehmeä vatsansa ei enää kestäisi? Järkytyksen ja huonon olonsa yhteisvaikutuksesta Aamukukka oksensi, ja siitäkös AurinkoKlaanin kissa kavahti. "Hyi olkoon! Mitä TähtiKlaanin nimessä sinä oikein sekoilet?" Aamukukka makasi voipuneena kyljellään maassa, eikä oikein ollut tietoinen ympäristöstään. AurinkoKlaanilainen kavahti kirpeää hajua vomiitin, joka leijaili ilmassa. "Usch! Taisin vähän ylireagoida, sinä kurja VarjoKlaanin vihollinen. Ehkä sinut pitäisi viedä leiriimme hoidettavaksi tai jotain, vaikka ansaitsisitkin kyllä jäädä tähän korppikotkien ravinnoksi." Aamukukka ei vastannut, hän oli nääs pyörtynyt autuaasti.