'Tarina'... Aamukukasta!

"Aijaijaiiiii!" kiljui Aamukukka kun aavikkokissan terävät kynnet raapivat hänen pehmeätä vatsaansa. Aamukukka yritti rimpuilla vastaan, mutta oikeastaan hänellä oli huono olo, mikä mitä ilmeisimin johtui olmien syönnistä, kotometsässä kun ei moista ravintoa ollut tullut koskaan syötyä. Aamukukka huohotti vihamielisen kissan vain kynsiessä hullun lailla. Mitä sitten, jos hänen pehmeä vatsansa ei enää kestäisi? Järkytyksen ja huonon olonsa yhteisvaikutuksesta Aamukukka oksensi, ja siitäkös AurinkoKlaanin kissa kavahti. "Hyi olkoon! Mitä TähtiKlaanin nimessä sinä oikein sekoilet?" Aamukukka makasi voipuneena kyljellään maassa, eikä oikein ollut tietoinen ympäristöstään. AurinkoKlaanilainen kavahti kirpeää hajua vomiitin, joka leijaili ilmassa. "Usch! Taisin vähän ylireagoida, sinä kurja VarjoKlaanin vihollinen. Ehkä sinut pitäisi viedä leiriimme hoidettavaksi tai jotain, vaikka ansaitsisitkin kyllä jäädä tähän korppikotkien ravinnoksi." Aamukukka ei vastannut, hän oli nääs pyörtynyt autuaasti.

"No niin alapas lämpsiä", kissa naukui Aamukukalle.
Mutta Aamukukkapas ei alkanutkaan lämpsiä kun tiedottomuus oli jo syvä. Aurinkoklaanilainen alkoi jo vähän hätääntyä: "Mitä jos tuo kissa kuoleekin. Voi harmi kun lähdinkin suutuspäissäni yksin partioimaan, nyt olisi nääs lisävoimalle tarvetta", kissa ajatteli kuumeissaan istuessaan Aamukukan ruumiin äärellä. Pähkäiltyään olmien sekoittaman Aamukukan äärellä, kissa päätti alkaa rahdata Aamukukkaa kohti Aurinkoklaanin kämppiä. Matka ei vain ollut kovin hauska niin, aurinkoklaanilaisen oli nimittäin hankala vetää perässään aikuista kissaa, joka oli vielä mässäillyt olmeilla monien päivien ajan ja lihonut mittaviin mittoihin. Onneksi Aamukukka oli sentään tyhjentänyt vatsansa.

Muutaman ketunmitan vedettyään aurinkoklaanilaisen voimat ehtyivät ja tämä lysähtikin Aamukukan viereen lepäämään. Kaksi uupunutta kissaa makoili ruohikolla kumpikin tajuttomina.

Tällä välin Vaeltaja oli huolesta soikeana keskellä hiekkaista aavikkoa. Kuinka saatoin laskea sen kissaparan kirmaamaan yksin tuonne julmalle aavikolle. Kuolema häntä vain odottaa, mikä on sääli, olihan hän niin kauniskin.

Vaeltaja ajatteli mennä takaisin kotiluolaansa, mutta ei hän kyennyt, kun omatunto soimasi Aamukukan hylkäämisestä. Vaeltaja ajatteli nahistuvansa, ja alkoi seurata Aamukukan hajujälkeä, mutta se oli mahdotonta, Hiekkamyrsky oli myllännyt aavikon hiekat niin sekaisin, että selkeää jälkeä oli mahdoton paikantaa. Vaeltajan silmään kihosi kyynelkarpalo, hän oli tuntenut syvää tunteenpaloa Aamukukkaa kohtaan.
"Mitä sinä oikein vetistelet täällä?" kuului tuikea naukaisu. Vaeltaja käänsi katseensa, ja näki melkein yhtä ihkun naaraan kuin Aamukukka. "Terve, olen Hiekkamyrsky, oletko sattumoisin nähnyt toveriani Aamukukkaa?" naukui vieras kissa, "Ja mikä Tiikerikynsi cosplay tuokin on olevinaan?" Hiekkamyrsky tuhahti, ja heilautti ylimalkaisesta hännällään kohti Vaeltajaa. Suuri tummanruskea tabby oli täydelleen ymmällään. Hän ei käsittänyt enää mistään mitään. "Vastaatkos nyt? Olen meinaan vaeltanut melkomoisen matkan tänne toveriani hakemaan!" tivasi Hiekkamyrsky.

"Älä nyt suutu, tule vaikka parille olmille kotiluolaani niin hierotaan ystävyyttä", Vaeltaja ehdotti Hiekkamyrskylle sovittelevasti, "Nimesi muuten sopii tänne erittäinkin hyvin!"
"Voi ei, vihaan olmeja", Hiekkamyrsky naukaisi itkuisena ja ryntäsi kohti autioa autiomaata.
"Äh, jo toinen viime aikoina, kamalaa, tavallisesti en näe näin yhtään kissaa moniin sesonkeihin, ja vielä hukkasin molemmat lohduttomaan autiomaahan. Elämäni näyttää niin pateettiselta!" Vaeltaja ajatteli suruissaan ja lähti juoksemaan Hiekkamyrskyn jälkiä pitkin toivoen että hiekkamyrsky ei hajottaisi Hiekkamyrskyn jälkiä.

Samaan aikaan toinen ahdingossa oleva naaras, Aamukukka, heräsi pitkästä koomastaan. Oli jo yö ja tähdet taivalla pilkottivat, kettuja eikä kettumaisia apureja ei näkynyt, mutta Aamukukkaa pelotti silti. Olihan aavikon yö sentään pimeä ja kylmä. Hetken möllötettyään Aamukukka vasta huomasi toisen Koomalaisen makaavan vierellään. Aamukukka aina yhtä ystävällisenä alkoi latkia vieraan kissan pehmeää vatsaa toivoen, että virkoaisi. Mutta surullisesti Aamukukka ei ollut kovin hyvä parantajataidoissa eikä tiennyt että olisi ehkä kannattanut pikemminkin nuolla rintakehää. Vieras kissa oksensikin kirpeänhajuisen lammikon suustaan ja voipui vielä syvemmälle koomaan.
"Hups, johtuikohan tuo minusta", Aamukukka ajatteli ja lopetti pelästyneenä nuolemisen. "Ehkä on parempi vain olla silleen."
Aamukukka päätti nauttia yön levollisuudesta ja nukahti.

Hiekkamyrskylle oli sattunut juuri se, mikä oli aavikolla kaikkein rasittavinta: hän oli joutunut hiekkamyrskyn silmään. Pahus, eipä varmaan auta yrittää hieroa tuttavuutta nimikaiman kanssa. Saisin vain suuni täyteen hiekkaa, tuumi Hiekkamyrsky nyrpeänä. Tarkemmin ajteltuna olmiateria komean kollin kanssa ei tuntunut ollenkaan hassummalta, ainakin se tämän hiekkamyrskyssä vaeltelun voittaisi. Hiekkamyrskyparka ei voinut edes pitää silmiään auki, kun muuten ne olisivat täyttyneet hiekasta, eikä niillä olisi nähnyt sen enempää kuin suljetuillakaan silmillä, hiekka vain olisi tehnyt ylimääräistä kipeää. Hiekan värinen naaras oli juuri lysähtämäisillään epätoivosta maahan, kun hän törmäsi karvaiseen puunrungon omaiseen. Tämä valtaisa objekti sattui olemaan kamelin jalka. Kameli katseli Hiekkamyrskyä hämmästellen, ja räpytteli silmiään suurine ripsineen.
"Ohoh, minä kun luulin olevani ainoa, joka täällä hiekkamyrskyn silmässä hengailee", virkkoi kameli iloisesti, "Oletpas muuten todella kaunis, mikä sitten lienetkin"
Hiekkamyrsky pysyi vaiti, hän kun ei halunnut saada suutansa täyteen hiekkaa. Hän kyllä yritti vatsastapuhua, muttei siitä mitään tullut. Vatsasta puheen ollen alkoi nälkä totisesti kurnia Hiekkamyrskyn vatsassa. "Veikö kissa kielesi?" kysyi kameli ystävällisesti. Nälissään ja ärsyyntyneenä vieraan olennon viisastelusta Hiekkamyrsky päätti kokeilla josko eläin, jota hän ei edelleenkään kyennyt näkemään olisi kelpoa riistaksi. Hän iski hampaansa raivoisalla metsästäjän otteella kamelin jalkaan.

//Yli vuoden ollut jäässä?! vähän eloa tännekkin//

Hiekkamyrsky ei ehkä ollut miettinyt läpi asiaa siitä, oliko kamelilla tarve polvilävistyksiin. Hiekkamyrsky ehti sen nanosekunnin aikana kuvitella mielessään kamelin jonka polviata roikkui kultaisia renkaita, ennenkuin hän tunsi leijuvansa ilmassa. Kameli oli (niskanahan kivusta päätellen) napannut Hiekkamyrskystä kiinni kuin kissaemo konsanaan ja viskannut tämän elegantilla pään heilautuksella korkealle yläilmoihin.
Hiekkamyrsky lensi niin korkealle, että hiekkamyrsky raivosi vähän matkaa hänen alapuolellaan. Sen pienehkön hetken aikana jolloin Hiekkamyrskyllä oli mahdollisuus nähdä jotain hän huomasi vähän matkan päässä keitaan. Myrsky ei raivonnut siellä, ja Hiekkamyrskyllä olisi hyvä mahdollisuus löytää vettä. Hiekkamyrskyn ilo loppui lyhyeen hänen tömähtäessä takaisin maan kamaralle, saaden hiekkaa nyt joka paikkaan. Mutta Hiekkamyrsky tiesi nyt suurinpiirtein minne mennä, ja hän lähti kävelemään hitaasti kohti turvapaikkansa sijaintia, tietämättä että juuri siellä hänen rakas ystävä Aamukukka odottaisi häntä...