Putous

Alkaa Vaarallisen Polun lopusta sillä halusin kirjoittaa tämän kohdan uudelleen

”Sinitähti!” Tulisydän rääkäisi kun koiralauman johtaja haukkasi Myrskyklaanin johtajaa jalasta ja veti tämän reunan yli alla ärjyvään koskeen. Tulisydän näki muiden koirien hajaantuvan johtajan puutteessa, ja hetkessä hän oli yksin kuilun reunalla. Hän katsoi alas koskeen, huutaen päällikkönsä nimeä. Yhtäkkiä hän näki Sinitähden pään nousevan vedestä; hän oli yhä elossa! Tulisydämellä ei ollut aikaa ajatella; hänen oli pelastettava Sinitähti. Hän loikkasi alas koskeen, etsien Sinitähteä, mutta tämä oli taas kadonnut kuohuvan veden aaltoihin.
Tulisydän kauhoi vettä hädissään, yrittäen pitää päänsä veden yläpuolella samalla etsien Sinitähteä. Tulisydän ei nähnyt päällikköään, ja vahvassa virrassa eteenpäin meneminenkin tuotti vaikeuksia. Yhtäkkiä Tulisydän näki päällikkönsä siniharmaan turkin putkahtavan pinnalla, ja hän lähti uimaan kohti vettynyttä karvamyttyä. Tulisydämen kylkeen jysähti jotain isoa, jonka hän vaivoin tunnisti Sinitähden vieneeksi koiraksi. Se kauhoi vettä kauhistuneena kun vesi vei sen pois yhtä nopesti kuin se oli sen tuonutkin. Tulisydän yritti jälleen löytää Sinitähden, mutta tämä oli kadonnut valkoiseen kuohuun. Virta näykkäisi Tulisydäntä jaloista, ja tämä vajosi pinnan alle. Hän potki lujasti takajaloillaan ja kauhoi vettä etutassuillaan, yrittäen päästä pintaan. Virta oli vahvempi kuin hän oli kuvitellutkaan, ja pintaan pääsy tuotti yllättävän paljon vaikeuksia. Tulisydän kuitenkin sai päänsä vedettyä pinnan yläpuolelle ja hän henkäisi kiitollisena raitista ilmaa, ennen kuin virta veti hänet taas pinnan alle.
Tällä kertaa Tulisydän huomasi Sinitähden, ja lähti uimaan tätä kohden ollessaan vielä pinnan alla. Hän saavutti päällikkönsä yllättävän nopesti, ja haukkasi tätä niskavilloista juuri kun hänen päänsä rikkoi veden pinnan. Samalla hän henkäisi ilmaa, vetäen samalla hieman vettä kurkkuunsa. Se poltti hänen kurkkuaan ja Tulisydämen teki mieli yskiä, mutta se tarkoittaisi otteen irrottamista Sinitähden turkista, joten hän joutui vain kärsimään.
Nyt kun Tulisydän oli löytänyt Sinitähden, tämä pitäisi viedä rantaan. Mutta virrassa ei erottanut suuntia eikä Tulisydän enää nähnyt rantaa missään. Hän alkoi panikoida, ja tunsi veden valuvan hänen suupielistään kurkkuunsa. Sinitähti oli ilmeisesn tajuton, eikä voinut auttaa mitenkään. Tulisydän luuli jo olevansa variksenruokaa, kunnes jotain pemeää tömpsähti hänen kylkeensä, tukien häntä ja Sinitähteä. Tulisydän vain vaivoin tunnisti toisen kissan hahmon.
”Älä luovuta. Olemme melkein rannassa.” kuului käheä kollikissan ääni Tulisydämen korviin. Kissa oli Kiviturkki, Jokiklaanin varapäällikkö, Sinitähden poika! Tulisydän sai toisen kissan avusta uutta voimaa, ja onnistui kauhomaan itsensä paremmin pinnalle. Hän näki myös Usvajalan tukevan häntä ja Sinitähteä, ohjaten heitä kohti rantaa.
Tulisydän tunsi veden mataloituvan käpäliensä alla, ja pian hänen tassunsa osuivat joen sorapohjaan. Hän veti itsensä ylös vedestä ja lähes lysähti niille sijoilleen. Kiviturkki veti Sinitähden liikkumattoman ruumiin pidemmälle kuivalle maalle, mutta Usvajalka jäi seisomaan Tulisydämen vierelle.
”Oletko kunnossa?” Jokiklaanin kunigatar kysyi. Tulisydän nyökkäsi varovasti ja laahusti Sinitähden luo. Vasta nyt hän huomasi tämän heikosti nousevan rintakehän, mikä onneksi kertoi tämän olevan yhä elossa.
”Sinitähti!” Tulisydän kähisi; keuhkoihin hengitetty vesi vaikeutti puhumista ja sai Tulisydämen huimaamaan. ”Älä kuole, Sinitähti. Myrskyklaani tarvitsee sinua!” hän sanoi.
”Tulisydän!” kuului huuto kauempaa rannasta ja Tulisydän nosti katseensa päälliköstään. Vasta nyt hän tajusi miksi Usvajalka ja Kiviturkki olivat tulleet apuun. He olivat Jokiklaanin reviirillä, lähellä Kaksijalkojen siltaa. Harmaaraita juoksi siltaa pitkin, jahdaten Tiikeritähteä. Harmaa Myrskyklaanin soturi ohitti Varjoklaanin päällikön ja esti tätä lähestymästä Sinitähteä ja Tulisydäntä.
Tulisydän palautti katseensa takaisiin päällikkönsä kuullessaan tämän köhisevän jotakin.
”Mitä sanoit, Sinitähti?” Tulisydän sanoi ja kumartui lähemmäs päällikkönsä kuonoa.
”Tulisydän, kiitos. Sinä... Sinä olet se tuli, jonka Tähtiklaani todellakin lähetti pelastamaan klaanini. Kiitos.” Sinitähti köhisi, ääni vaimeten jokaisella hengenvedolla.
Tulisydän hätkähti taaksepäin. ”Mutta...”
”Ei muttia. Tulisydän, sinä jos kuka tiedät että tämä oli viimeinen elämäni.” Sinitähti sanoi lempeästi, ääni rohisten kuin Keltahampaalla konsanaan.
Sinitähti oli antanut anteeksi Tähtiklaanille! Tulisydän kääntyi Kiviturkin ja Usvajalan puoleen. ”Antakaa hänelle anteeksi. Hän yritti suojella teitä!” hän kähisi ja rojahti maahan. Hän kuuli Harmaaraidan huutavan hänen nimeään kun tajuttomuus söi hänet.

Harmaaraita katsoi kauhuissaan kun Tulisydän rojahti maahan muutaman hiirenmitan päässä päälliköstään. Myrskyklaani ei voinut menettää kerralla sekä päällikköään että varapäällikköään! Hän kääntyi kohti Tiikeritähteä ja sähisi tälle raivoissaan, turkki pystyssä tuplaten hänen jo muutenkin jykevän ruumiinsa koon. Tiikeritähti vain hymähti ja lähti käpälämäkeen. Harmaaraita kääntyi rantaa kohden ja huusi: ”Tulisydän!” hän juoksi ystävänsä luokse ja pukkasi tämän olkaa. ”Tulisydän, nouse ylös! Et saa kuolla!” hän vaikersi itku kurkussa. Vasta nyt hän huomasi Jokiklaanin soturit Kiviturkin ja Usvajalan Sinitähden liikumattoman ruumiin luona. Hän kääntyi ehidän puoleensa ja murahti: ”Ettekö te yhtään välitä!” Usvajalka pyörähti ympäri.
”Minä välitän! Hän itse vaati meitä antamaan anteeksi Sinitähdelle. Minkä minä tein jo aikoja sitten. Hän ei välttämättä ollut kasvattiemomme, mutta katsoin aina häntä kohti ylöspäin!” hän tuhahti, kuulostaen epätoivoisen surulliselta ja vihaiselta samaan aikaan. Sitten hänen ilmeensä pehmeni. ”Anteeksi. Hän vain... Ei, en voi uskoa että Sinitähti on poissa.”
Kiviturkki kääntyi siskonsa puoleen. ”Vaikka äitimme on kuollut, voimme yhä tehdä jotain hänen klaaninsa hyväkseen.” hän sanoi, osoittaen hännällään Tulisydäntä, joka köhisi epätoivoisesti. Usvajalka tajusi heti mistä oli kyse ja ryntäsi tämän luokse. Hän alkoi nuolla tämän kurkkua, yrittäen saada Tulisydämen yskimään vettä pois.
”Harmaaraita, etsi klaaninne parantaja. Tulisydän ei selviä ilman apua.” Usvajalka sanoi nopeasti nuolaisujensa välissä.
”Mitä hänelle tapahtui?” Harmaaraita kysyi yllättyneenä.
”Mene nyt äkkiä!” Usvajalka murahti hänelle takaisin. Harmaaraita ponnahti taaksepäin, juoksi sitten rantaan ja ui vahvoin vedoin toiselle puolelle. Aurinkokivet eivät olleet kaukana, joten Harmaaraita jatkoi ripeää juoksuaan heti joen toisella penkalla, jatkaen alajuoksulle.
Kun hän lähestyi tuttuja harmaita kiviä, hän kuuli jonkun huutavan: ”Harmaaraita on täällä!” Ilmeisesti se oli Valkomyrsky, sillä hänet Harmaaraita huomasi ensimmäisenä. ”Onko Tulisydän turvassa? Oletko nähnyt Sinitähteä?” hän kysyi Harmaaraidan päästyä keskusteluetäisyydelle.
”En tiedä ja olen. Missä Tuhkamarja on? Häntä tarvitaan.” Harmaaraita huohotti. Valkomyrsky katsahti häneen oudosti, mutta huusi sitten Tuhkamarjalle.
”Mitä on tapahtunut?” Tuhkamarja kysyi hätääntyneesti, sillä hänellä ei voinut olla minkäänlaista tietoa tapahtumista.
”Sinitähti on kuollut.” Harmaaraita sanoi. ”Tulisydän on siinä rajalla. Hän tarvitsee apuasi.”
”Tekivätkö koirat tämän?” Kysyi paikalle tullut Hiekkamyrsky.
”Eivät. Näin että Sinitähti esti koiria tappamasta Tulisydäntä, mutta sitten he putosivat koskeen. Usvajalka ja Kiviturkki auttoivat heidät ylös vedestä. Muuta en tiedä.” Harmaaraita selitti nopeasti. Tulisydän tarvitsi apua NYT, ei heillä ollut aikaa tällaiseen.
”Kuulostaisi siltä että Tulisydän sai vettä keuhkoihinsa. Tiedän kyllä miten sitä hoidetaan, mutta yrttini ovat leirissä.” Tuhkamarja sanoi. Sitten hänellä välähti. ”Arpinaama! Pilvihäntä!” hän huusi kutsuakseen heidät paikalle. Harmaaraita näki heidän yllättyneet ilmeensä kun he tulivat paikalle. ”Arpinaama, onko sinulle jäänyt mieleen mitä yrttejä säilytän missäkin?” Tuhkamarja kysyi.
Kasvoistaan pahasti arpeutunut soturi näytti ällistyneeltä. ”Muutamia. Älä vain sano että yrität saada...” hän aloitti, mutta Tuhkamarja keskeytti hänet.
”Hienoa. Tarvitsen leskenlehden lehtiä, katajanmarjoja ja timjamia. Pilvihäntä, lähde hänen mukaansa. Tulkaa... Missä Tulisydän olikaan?” Hän sanoi, suunnaten kysymyksensä Harmaaraidalle.
”Kaksijalkojen sillalle Jokiklaanin rajalla. Näette meidät varmasti sieltä.” Harmaaraita sanoi.
”Ai niin!” Tuhkamarja huudahti. ”Ota myös hieman siankärsämöä. Mutta vain vähän.”
”Selvähän se!” Arpinaama sanoi innoissaan ja juoksi Pilvihännän kanssa metsään.
”Lähdetään. Jos oikein ymmärsin, Tulisydämellä ei ole aikaa hukattavaksi.” Hiekkamyrsky sanoi ahdistuneesti, nostellen tassujaan. Harmaaraita ja Tuhkamarja nyökkäsivät.
”Minä jään tänne. Onko leiriin turvallista palata?” Valkomyrsky sanoi.
”Eiköhän. Jos haluat olla varma, lähetä joku tarkistamaan se.” Harmaaraita sanoi, jo suunnatessaan takaisin yläjuoksulle.

---

Meh, kappale yksi. Rakastan tekstiäni aina välillä, ja tämä kuuluu ehdottomasti parhaimmistoon. Huomauttaisin, että tämä on muuten kirjoitettu noin vuosi takaperin, huhti-toukokuussa 2011.
Kakkoskappaleta olen aloittanut, mutta tuskin tulee pitkään hetkeen.

loistavaa tekstiä. olisin toivonut kyllä, että Sinitähti olisi sanonut täsmälleen samat sanat kuin kirjoissa, mutta eipä tuo haittakkaan.

Minä taas olen kyllä aina omaperäisyyden kannalla. Olisihan se vähän tylsää kopsata vain kirjan repliikit. Tämä nyt oli tämmöinen aika hyvä vaihtoehtoinen loppu. Varsinkin tuo Arpinaama on mieleeni, kun siitä tulee minulle aina mieleen Aku Ankka, kun tapaan kutsua Akua aina Arpinaamaksi.

Minua vähän häiritsee kun tuo Arpinaama on oikeastaan Irvinaama, jollei tahdo tarkoittaa Varjoklaanin kissaa, joka tappoi Täplälehden.

Pilkkuturkki kirjoitti:Minua vähän häiritsee kun tuo Arpinaama on oikeastaan Irvinaama, jollei tahdo tarkoittaa Varjoklaanin kissaa, joka tappoi Täplälehden.

Kommaroin tähän nyt Aamin puolesta, kun on niin kiva päteä tietoisuudellaan. Baktahan on nimittäin se, että Arpinaama on mahtis YPimme oma hahmo, joka seikkailee tuolla ficissä, ja joka onkin se suurin ero kirjan tapahtumiin. En nyt ihan muista, että oliko Arpis jotain sukua itse Valkotäplälle, mutta MyrskyKlaanin kissa hän muistaaksein ainakin oli.

Aaah, ja tässäpä on ihan viralliset tiedoktin. Ei siis Aamin tekemä, vaan hänen käyttöön ottamansa kisuli. No faaniooi mikä faaniooni. Näemmä Vaarallisen polun ajoista on kohottu jo arvoon arvaamattomaan Arpitähdeksi asti. Onpas komea nimi.

Ohoh, kyllä minä Irvinaamaa tuolla tarkoitin. En tajua miksi käytin Arpinaamaa, kun enkuksihan se on Lostface eikä Scarface tmv.

Mukaedit: Jaha, kaivoin ylös itse tiedoston ja se on luotu keväällä 2011, ennen kuin Kirkastassusta tuli Irvinaama (tai samoihin aikoihin). Ei silti anna anteeksi sitä etten käynyt tekstiä kunnolla läpi