Sumusydän

Sumusydän

Sukupuoli:Kolli
Klaani:Myrskyklaani
Asema:Soturi
Ulkonäkö:Sumusydämen ulkonäköön kuuluu silkkinen hopeanharmaa turkki, joka loistaa kauniina auringonvalossa. Kollin silmät ovat kirkkaanvihreät ja ne hohtavat vaarallisesti pimeässä. Sumusydämen jalat ovat varsin lyhyet, joka saa sen näyttämään pienemmältä. Sen kynnet ovat kovin terävät, niitä kannattaa varoa.
Luonne: Syntyessään kolli oli utelias ja aivan mahdottoman villi. Synkähkö elämä on kuitenkin tehnyt Sumusydämestä hieman rauhallisemman. Myös varovaisempi siitä on vihamiehen (naisen) takia tullut.
Menneisyys: Sumupentu syntyi pilvisenä aamuna. Pennun emo katosi pian syntymän jälkeen ja klaani alkoi huolehtia pikkuisesta. Pentu alkoi nähdä unia, joissa hopeahännästä käveli naaraskissa suoraan sen ohi kaukaisuuteen. Sitten Sumupentu sai oppilasnimensä: Sumutassu. Oppilas paiski kovasti töitä ja saavutti soturin aseman melko nopeasti. Soturinimeksi se sai Sumusydämen. Vihdoin naaras pysähtyi sen kohdalle ja kertoi nimensä olevan Särövirta. Hän kertoi myös entisestä Varjoklaanilaisesta joka oli nyt luopio: Suomyrskystä (joka on toinen itsekeksitty hahmo, laitan jossakin vaiheessa senkin tiedot tänne). Erään salaystävyyden ja petoksen tähden tuo naaras oli alkanut vihata Särövirtaa. Naaras oli tappanut Särövirran ja se aikoi tappaa myös tämän pojan. Viimeiseksi Särövirta kertoi olevansa Sumusydämen emo. Tämän jälkeen kohti (ja ennenkin, se ei vaan huomannut) Sumusydäntä on hyökkäillyt tuo pahansisuinen Tummanruskea luopionaaras.

Kirjoitathan tästä toki laajemminkin. Tarina oli suorastaan kutkuttava.

Toki, tein tuon vain hätäisesti juuri ennen koulun alkamista.

Ja tässä sitten hieman tarkempi kuvaus yöstä, jona Sumusydän sai kuulla emostaan:

Hopeahäntä loisti kirkkaammin kuin koskaan, ja kaikki sen tähdet olivat jälleen lähempänä Sumusydäntä. Hopeahäntä ei vaikuttanut enää uhkaavalta, mutta Sumusydän tiesi, että Tähtiklaania tulee kunnioittaa. Se istui hievahtamatta katselemassa hopeahäntää, ja näki jälleen naaraan laskeutuvan sieltä. Särövirta näkyi nyt tarkemmin kuin koskaan, mutta kasvojen edessä oli edelleen jotakin, joka muistutti usvaa, sumua tai savua. Sitten naaras pysähtyi Sumusydämen kohdalle ja alkoi puhua: ”Voi Sumusydän, oma poikani. Sinusta on nyt tullut soturi. Voin viimeinkin kertoa sinulle, miksi katosin. Mutta ei tänään, jokin toinen kerta.” Viimein Sumusydän käsitti, kuka naaras oikein oli. Se ei muistanut emostaan juuri mitään, ja sille oli aina kerrottu emon kadonneen salaperäisesti. Nyt usva naaraan kasvojen ympärillä hälveni ja Sumusydän saattoi nähdä sen kasvot. Silmät olivat kirkkaanvihreät, aivan kuten Sumusydämelläkin. Sitten naaraan kasvojen ympärillä oleva usva tiivistyi jälleen ja naaras jatkoi kävelyään. Sumusydän olisi tahtonut katsella naaraan kulkemista kauas pois, mutta sitten nousi kamala sumu ja sen ympärillä tuntui aivan uusi ja vaarallinen tuoksu, jonka kaltaista voi haistaa vain unessa. Sitten nuori soturi kuuli emonsa hätääntyneen äänen: ”Vaara vaani edelleen. Pidä itsesi turvassa Sumusydän!” Sumusydän heräsi läähättäen soturipesässä. Uni tuntui porautuneen sen mieleen ikuisuuksiksi.

Ja sitten se yö, kun tulee tarkempi selonteko:

Sumusydän katseli hopeahäntää. Se tiesi, että tuttu Särövirta, joka oli osoittautunut Sumusydämen emoksi, olisi tulossa. Pian naaras alkoikin jo laskeutua hopeahännästä. Ensi kertaa sen kasvot näkyivät täysin kirkkaina. Edessä ei ollut mitään usvaa, sumua, tai muutakaan sellaista joka olisi peittänyt naaraan kasvot. Sumusydän katseli sen kävelyä ilman halki ja siitä tuntui kuin hetki olisi kestänyt ikuisuuden. Sitten Särövirran tassut koskettivat maata ja se käveli poikansa luokse. Sitten naaras alkoi puhua: ” Sumusydän, olin uljas Myrskyklaanin soturi. Sitten tulin raskaaksi. Eräs myrskyklaanin soturi oli isäsi. Hän kuoli ukkospolulla vähän ajan kuluttua syntymästäsi. Olin hyvin surullinen hänen kuolemastaan, mutta olin onnellinen saatuani sinut. Eräs Varjoklaanin soturi oli ollut hyvä ystäväni, kun olin ollut vielä oppilas. Myrskyklaanin sen aikainen päälikkö sai kuitenkin vihiä asiasta ja emme voineet enää olla ystäviä. Aloin paljastaa Myrskyklaanille Varjoklaanin salaisuuksia, joita olin kuullut entiseltä ystävältäni. Tuo Varjoklaanin soturi, jonka nimi on Suomyrsky, vihastui minulle, ja tappoi minut jonkin aikaa isäsi kuoleman jälkeen. Varjoklaani sai vihiä murhastani ja vaikka klaanin salaisuuksien paljastaminen oli kamalaa, Varjoklaani karkoitti Suomyrskyn. Minun kuolema ei kuitenkaan enää riitä hänelle, hän haluaa surmata myös sinut!” Sumusydän haukkoi henkeään kauhuissaan. ”Tuo on se vaara, jota olen käskenyt sinun varoa. Entinen ystäväni ei tyydy pelkkään tappoon, hän haluaa sinulle tuskallisen kuoleman!” naaras jatkoi. Sitten se jatkoi kävelyään ja katosi jälleen kaukaisuuteen. Sumusydän yritti kulkea emonsa perään, mutta se heräsi.

Ja loppuun vielä eräs iki ihana tarina ihunan hahmoni pentuajoilta (tämä siis ei ole uni!):

Sumupentu herää ja katselee ympärilleen. Se alkaa nuuhkia ja huomaa kumman tuoksun. Tuoksu tuntuu tulevan jostain kaukaa. Sumupentua alkaa taas nukuttaa ja se ei jaksa kiinnittää tuoksuun sen enempää huomiota. Uni valtaa nopeasti Sumupennun mielen ja pian se taas herää virkeänä. Sumupentu kulkee ulos ja siitä tuntuu kuin näkymättömät tassut tarttuisivat sen päähän ja ohjaisivat sen katsomaan ylös. Siellä se näkee ensi kertaa hopeahännän kaikkine tähtineen. Silloin sen päässä syttyy toive: kun se on suuri, se haluaa parantajaksi sillä juuri parantajilla on niin erityinen side tähtiklaaniin. Tuo ajatus mielessään se palaa pentutarhaan ja nukahtaa.