Vuoritäplän vaellukset 8 LUKUA
4 posters
Sivu 1 / 1
Vuoritäplän vaellukset 8 LUKUA
Julkaisen tänne lukuja kun kirjoitan niitä
Päähenkilön tietoja näin aluksi:
Nimi: Vuoritäplä
Sukupuoli: Uros
Klaani: Ei ole, vaeltava kissa jonka kaikki klaanilaiset tunetevat ja ovat hyvissä väleissä.
Luonne: Rauhallinen, kärsivällinen. Yrittää sopia riidat ilman väkivaltaa. Hänellä on paljon tietoa ja hän osaa ajatella muidenkin hyväksi.
Turkki: Tummanruskea tummemmilla raidoilla. Kaula ja maha vaalea.
Kuva: LINKKI
Tarina kertoo siis Vuoritäplän menneisyydestä ja siinä tulee ns. takaumia. Tässä on myös kavereideni ja itse keksimiäni klaaneja ja hahmoja. Mikään muu hahmo kuin Sinitähti ei ole alkuperäisistä sarjoista. Tässä on aika paljon viitauksia myös menneisyyteen jota ette te lukijat tiedä, mutta ehkä se selviää myöhemmin
Luku 1
Luku 2
Luku 3
Luku 4
Luku 5
Luku 6
Luku 7
Luku 8
EDIT: Tästä tulee kyllä himopitkä, vaikka laitan noi spoilereihin noi luvut. Pitää varmaan pistää poikki jossain kohdassa ja aloittaa toinen "kirja" aiheesta
EDIT2: Tässä kuva Vuoritäplän saapumisesta vuorien huipulle, luvusta 6 KUVA
Päähenkilön tietoja näin aluksi:
Nimi: Vuoritäplä
Sukupuoli: Uros
Klaani: Ei ole, vaeltava kissa jonka kaikki klaanilaiset tunetevat ja ovat hyvissä väleissä.
Luonne: Rauhallinen, kärsivällinen. Yrittää sopia riidat ilman väkivaltaa. Hänellä on paljon tietoa ja hän osaa ajatella muidenkin hyväksi.
Turkki: Tummanruskea tummemmilla raidoilla. Kaula ja maha vaalea.
Kuva: LINKKI
Tarina kertoo siis Vuoritäplän menneisyydestä ja siinä tulee ns. takaumia. Tässä on myös kavereideni ja itse keksimiäni klaaneja ja hahmoja. Mikään muu hahmo kuin Sinitähti ei ole alkuperäisistä sarjoista. Tässä on aika paljon viitauksia myös menneisyyteen jota ette te lukijat tiedä, mutta ehkä se selviää myöhemmin
Luku 1
- Juonipaljastus:
Vuoritäplä oli vaeltanut todella pitkään metsässä ja hänen tassunsa olivat aivan vetelät. Arven voiton jälkeen hän oli lähtenyt Nummien halki ja meren rantaan, kunnes oli saavuttanut toisen metsän. Täälläkin haisi vahvasti kissan hajut ja siksi hän oli jäänyt metsän reunalle lepäämään. Nyt hänen oli nälkä ja hän päättikin metsästää hiukan. Hän toivoi yli kaiken, ettei olisi minkään klaanin alueella, sillä silloin hänen metsästystuokionsa jäisi lyhyeksi. Hän hiipi heinikossa ja haistoi rastaan. Kuivat heinät pyyhkivät hänen turkkiaan ja vielä hieman kostea maa rahisi hänen tassujensa alla vaimeasti. Nyt hän näki linnun ja ponkaisi ilmaan voimakkailla takajaloillaan. Lintu jäi hänen käpäliinsä ja hän asettui sivummalle syömään sitä. Lintu maistui erityisen hyvältä, koska hän ei ollut syönyt koko päivänä ja hopeahäntä alkoi tuikkia jo taivaalla. Oli hämärää, vaikkakin Lehtikadon aika oli nyt ohi ja päivät olivat valoistuneet entisestään. Häntä väsytti ja hän kävi makuulleen heinikon sekaan, pienen koivun juurelle. Hetkenpäästä hän oli syvässä unessa, joka ei kestänyt enää kauaa. Heinikosta kuului rapinaa. Vuoritäplä ei herännyt, liikutteli vain korviaan luullessaan rahinan lähdettä hiireksi. Yhtäkkiä kauempaa kuului kirkaisu. Vuoritäplä pongahti jaloilleen ja juoksi äänen suuntaan. Kirkujan ääni oli kuulunut nuorelle punaruskealle naaraalle, joka paini nyt ketun kanssa, niin että sammal pöllysi. Vuoritäplä syöksähti kettua päin ja se lensi kaaressa kauemmas. Nuori naaras vilkaisi Vuoritäplää hämillään, mutta kettu hyökkäsi uudelleen, jolloin naaras joutui puolustautumaan. Vuoritäplä Raapi ketun selkää minkä jaksoi, kun tämä melkein puri naarasta kaulaan. Naaras väisteli taitavasti ketun iskuja ja läimäisi takaisin minkä kerkesi. Vuoritäplä hyppäsi ketun viereen ja huusi naaraalle: ”Se ei luovuta helpolla, yritä saada se maahan niin Hyökkään sen kimppuun ja tapan sen!” Naaras nyökkäsi ja pongahti taitavasti ketun rintaa päin, jolloin kettu kaatui selälleen. Vuoritäplä hyppäsi sen mahan päälle ja raapaisi sitä kaulaan ja mahaan, niin että kettu ulvaisi oikein kunnolla, kunnes kadotti tajuntansa. Molemmat kissat huohottivat rankasti taistelun jälkeen. Nuoren naaraan lavasta vuoti paljon verta ja toinen korva oli aivan veressä. Muuten hän oli selvinnyt lähes ehjänä. ”Oletko kunnossa?” Kysyi Vuoritäplä naaraalta. ”Olen. Tai ainakin luulen niin, kuka sinä olet?” naaras kysyi ja pörhisti niskakarvojaan hiukan epävarmana. ”Minä olen Vuoritäplä, kuljen ympäriinsä metsissä ja kaupungeissa.” Vuoritäplä kertoi ja perääntyi hiukan. Naaraan karvat tasoittuivat mutta hän silmäili edelleen Vuoritäplää tarkasti. Sitten hän alkoi puhua: ”Minä olen Kirsikkatassu ja kuulun Viherklaaniin. Tiedätkö klaaneista? Niissä on paljon kissoja, jotka…. VARO!” Vuoritäplän näössä sumeni ja hän kuuli vain ketun vihaisia ärähdyksiä ja kissan ulvontaa. Lopulta koko näkökenttä sumeni ja hän vaipui syvään ja pimeään kuiluun, kuin olisi pudonnut aina ja aina vaan...
Luku 2
- Juonipaljastus:
- Vuoritäplä ravisti itseään ja vilkuili ympärilleen. Missä minä olen? hän ajatteli. Paikka näytti tutulta, rähjäisiä rakennuksia ja väljähtyneitä kissan tuoksuja. Hän haisteli ja tarkkaili ympäristöään, kunnes erotti pienen, helisevän äänen. Ääneen sekoittui kissan nau’untaa. Hänen ympärilleen tulvahti sininen sumukerros ja hän saattoi erottaa kissojen varjoja. Kissojen hajut olivat suurimmaksi osaksi vieraita, jotkut kaukaa menneisyydestä tuttuja. Sumusta pöllähti esiin kissa, naaras jolla oli sinisen harmaa kiiltävä turkki ja hopeansiniset silmät, jotka katsoivat Vuoritäplää luottavaisesti. Vuoritäplä katsoi häntä tarkkaan ja saattoi erottaa tuttuja piirteitä, ikään kuin ne kuuluisivat jollekulle muulle. Siniharmaa kissa alkoi puhua: ”Hei Vuoritäplä.” hän sanoi ystävällisellä ja rauhallisella äänellä. Vuoritäplä nyökkäsi: ”Hei. Missä minä olen ja kuka sinä olet?” Siniharmaa kissa tuli vähän lähemmäksi ja katsoi suoraan Vuoritäplän sinisiin silmiin. ”Olen Sinitähti. Ja tämä paikka on tähtiklaani. Olet ollut täällä ennenkin.” Vuoritäplä värähti ja muisti. Hän oli ollut täällä ennenkin, se oli totta. Mutta koska? ”Sinun täytyy muistella edellisiä vierailujasi. Ensimmäinen liittyy vihamieheesi Arpeen.” Sinitähti sanoi ja katsahti taivaalle. ”Kerron lisää kun muistat.” Vuoritäplä sulki silmänsä ja alkoi penkoa mieltänsä. Hän oli kokenut paljon, mutta Arven hän muisti kirkkaasti. Yhtäkkiä hän muisti kaiken ja muistot valtasivat hänen mielensä.
Luku 3
- Juonipaljastus:
- Eräänä kylmänä iltana metsän reunalla syntyi yksi vahva ja kookas urospentu. Hänen äitinsä nimi oli Ruusulehti, jolla oli tumma kilpikonnakuvioinen turkki. Hän oli heikossa kunnossa. Hän oli sairas ja hänen voimansa hupenivat hetki hetkeltä. Hänellä oli ystäviä Jokiklaanissa, Kirjotassu ja Lehvätähti. Hän antoi pentunsa heille ja he lupasivat huolehtia siitä. Ja niin he myös tekivät, kunnes tapahtui jotain hirveää.
”Unikkotassu, Liekkitassu ja etenkin sinä Vuoritassu! Heti tänne sieltä!” Oli kulunut noin seitsemän kuuta Vuoritassun syntymästä. Hän oli nyt täysi veroinen oppilas Jokiklaanissa. Hänen ystävänsä Liekkitassu ja Unikkotassu olivat hyväksyneet hänet heti klaaniin, vaikka hän olikin kotoisin muualta. Sen sijaan heidän nykyinen opettajansa, vanha Metallitähti, joka kuului Ukkosklaaniin häveksyi Vuoritassua. Hänessä ei kuulemma ollut tarpeeksi ainesta klaanikissaksi. Vuoritassu oli kyllä kovin näsäviisas ja touhukas, mutta hän yritti kyllä. Välillä hänestä tuntui kuitenkin siltä, että hän haluaisi asua yksin ja tutkia uusia paikkoja. Täällä oleminen oli kuitenkin hänen tehtävänsä ja niin hän uskoi sen aina olevan. ”Vuoritassu! Kuinka saatat juoksennella tuolla tavoin, ja te kaksi vielä otatte nuoremmastanne mallia!” huudahti Metallitähti. Hän katsoi terävästi kolmea oppilasta, jotka olivat selvästikin hiukan pahoillaan. ”Jatketaan taisteluharjoituksia.” Metallitähti sanoi ja käski Unikkotassun taistella Vuoritassua vastaan. Unikkotassu syöksähti Vuoritassua kohti ja töytäisi tätä kylkeen. Vuoritassu hyppäsi Unikkotassun selkään ja kaatoi tämän maahan. Sitten hän teeskenteli raapivansa Unikkotassun mahaa. ”Hahaa! Voitin taas.” Vuoritassu hihkaisi. ”Oletkin puolet isompi kuin minä.” Unikkotassu puolustautui nauraen. ”Oikea muskeliläjä” Liekkitassu yhtyi nauramiseen ja kaikki kolme räkättivät tyytyväisinä keskenään, kun Metallitähti pyöritteli väsyneenä silmiään. Yhtäkkiä metsästä kuului huutoja. Ne olivat kaameita, pelon rääkäisyjä. Aivan kuin joku olisi kohdannut hirviön. Metallitähti katsahti oppilaisiin ja sanoi tiukasti: ”Te pysytte täällä. Vain Liekkitassu saa palata leiriin ja sanoa että tänne hyökätään. Te kaksi jäätte tähän puuhun.” Hän osoitti hännällään ikivanhaa koivua ja juoksi rääkäisyjen suuntaan. Liekkitassu katsoi totisena ystäviään ja kääntyi kohti leiriä. Hän juoksi kuin tuuli, muita olisi varoitettava! Unikkotassu kiipesi puuhun edeltä, Vuoritassu perässään. He kiipesivät tukevimmille oksille, lehtien suojaan. ”Mitä tapahtuu?” kysyi Unikkotassu ääni täristen. ”En tiedä. Kuulostaa pahalta.” vastasi Vuoritassu itsekin hiukan peloissaan. he istuivat hiljaa toisiinsa painautuneina ja kuuntelivat kamalia taistelun ääniä. Kuulosti siltä kuin kokonainen kissaklaani olisi hyökännyt kolmen muun klaanin kimppuun. Nämä kolme klaania: Jokiklaani, Ukkosklaani ja Tuuliklaani olivat yhdistäneet voimansa, sillä niin oli helpompi elää. Nyt kuulosti siltä kuin kaikki olisi revitty riekaleiksi. Kuului armon huutoja, tuskaisia parkaisuja ja Vuoritassun sieraimiin kantautui veren ja pelon haju. Hän alkoi pelätä itsekin yhä enemmän. Unikkotassu hänen vieressään tutisi pelosta, vaikka yrittikin olla näyttämättä sitä. Sitten jostain, ihan läheltä kuului rasahdus. heinikosta astui esiin nuori, noin heidän ikäisensä kolli, jolla oli tappavan näköiset kynnet ja terävät hampaat, jotka säihkyivät hänen sähistessään näille kahdelle oppilaalle, jotka kyyhöttivät hiiren hiljaa puussa.
Luku 4
- Juonipaljastus:
- Luku 4
Unikkotassu tärisi. Häntä pelotti suunnattomasti että Vuoritassu kuolisi mustaruskean kollin kynsiin. Se oli hyökännyt heidän kimppuunsa ja Vuoritassu oli hypännyt sen selkään. Nyt kaksi kollia painivat yhtenä myttynä aukealla. Unikkotassu juoksi puusta auttamaan Vuoritassua joka loi tähän kiitollisen katseen. Vieras kolli sähisi vaikka kuinka ja kynsi molempia vastustajiaan minkä kerkesi. Tämä oli hyvin taitava taistelija, osasi liikkeet joita klaanissa ei ollut nähtykään. Vuoritäplä huohotti vaikka kuinka ja iski vastustajaa verisillä kynsillään. Hänen pitkät selkäkarvansa olivat veren tahrimat ja haavoja oli joka puolella. Unikkotassu taisteli hillitymmin, mikä varmaankin johtui pelosta. Vuoritäplä ponkaisi ilmaan ja hyppäsi suoraan vastustajaansa päin. Tämä kaatui kumoon ja oli hiukan hämillään, sähisi minkä kerkesi. Pensaasta kuului rapinaa ja esiin tuli taistelujen arpeuttama, todella vanha ruskea naaraskissa. Tämä sihahti mustaruskealle kollille: ”Tule Arpi. Olemme hoitaneet hommamme.” Arpi lähti naaraan mukaan ja sähisi vielä monen hännänmitan päästäkin kahdelle huohottavalle oppilaalle. Kun he olivat kauempana, taistelun äänet lannistuivat hetki hetkeltä. Ilmaan ei kuitenkaan kantautunut voiton ulvaisuja. Tuntui kuin kaikki klaanikissat olisivat nukkuneet tai jopa kuolleet.
Vuoritassu nuoli haavojaan, samoin Unikkotassu. ”Miksi on niin hiljaista?” kysyi Unikkotassu lopulta heikolla ja pelokkaalla äänellä. Vuoritassu ravisti päättään: ”En tiedä. Mennäänkö katsomaan?” Unikkotassu nyökkäsi hitaasti ja he lähtivät kohti aukeata, jolta oli hetki sitten kuulunut kaameita taistelun rääkäisyjä. Kun he saapuivat aukean reunaan, he melkein pillahtivat itkuun. Näkymä oli kauhistuttava, kuin metsä tulipalon jälkeen, josta kukaan ei päässyt pakenemaan. Aukealla lojui kymmeniä elottomia ruumiita. Verta oli joka paikassa, kaikki oli tuhottu. Vuoritäplä saattoi tunnistaa Metallitähden, jopa Lehvätähden elottoman ruumiin. Lehvätähdellä oli ollut kuitenkin kolme elämää jäljellä. ”Miksi? Vain miksi?” Pyöri Vuoritassun päässä. Hänen viiksensä värähtelivät ja hän niiskutti. Kaikki hänen ystävänsä olivat kuolleet. Vain hän ja Unikkotassu olivat jäljellä… Ja missä oli Liekkitassu? ”Mennään leiriin.” sanoi Vuoritassu itkuisena. Unikkotassu ei edes nyökännyt, hän vain kääntyi kohti leiriä, silmissään kauhun ja tyhjyyden sekainen katse. He kävelivät leiriin toisiinsa painautuneina, säikkyen jokaista oksankin rasahdusta. Leirissä oli yhtä tuhoisa näky. Kaikki oli revitty. Vuoritassu juoksi pentutarhaan. Hän näki vain kuolleita kissoja, joka puolella vain kuolleita kissoja. Kun hän saapui Unikkotassun kanssa parantajien pesään, hän ilahtui. Kivikon seasta heitä tuijotti 3 pelokasta silmäparia. Kuului henkäisy ja Liekkitassu syöksyi puskemaan ystäviään onnesta sekaisin: ”Te selvisitte!” Kivikon seasta kuului vaimeaa kehräystä. Esiin astuivat Kirjokukka ja Sammalkäpälä. Kirjokukka oli todella huonossa kunnossa. ”Meidän pitää lähteä” kähisi Kirjokukka. Liekkitassu katsahti äitiään: ”En mene minnekään ilman sinua ja et voi matkustaa tuossa kunnossa.” Kirjotassu oli klaanin parantaja ja oli rikkonut aikoinaan jopa soturilakia rakastuessaan Lehvätassuun. He olivat myös huolehtineet Vuoritassusta ja olivat tälle kuin oikeat vanhemmat. Vuoritassu katsoi Sammalkäpälää. Uros oli selvinnyt yllättävän hyvin, hänellä oli vain lavassa haava, joka vuoti vielä hiukan verta. ”Mitä teemme?” kuiskasi Unikkotassu hiljaa epätoivoisena. ”En tiedä.” sanoi Vuoritassu ja muut hänen ympärillään olivat täysin samaa mieltä. Klaanit olivat tuhoutuneet. Jäljellä oli vain viisi kissaa.
Luku 5
- Juonipaljastus:
- Vuoritäplän muistot hälvenivät hetki hetkeltä. Nämä hirveät, raakalaisten ajat olivat osa hänen menneisyyttään. Ikävä kyllä. Sininen sumu palasi hänen ja Sinitähden ympärille. Kaikkialla oli hiljaista. ”Sanoinhan että muistaisit” sanoi Sinitähti, joka istuutui hänen viereensä. ”Ne olivat kaameita aikoja. Mutta en muista milloin olisin ollut täällä ennen?” Vuoritäplä kääntyi katsomaan Sinitähteä. Tämän siniset silmänsä hohtivat kuin tähdet heidän yllään. ”Sinulla on ollut rankkaa. Olet ollut kuoleman partaalla monia kertoja eikös vain?” kysyi Sinitähti rauhallisesti. Vuoritäplä nyökkäsi ja Sinitähti jatkoi: ”Tiedät soturilain ja klaaneista. Tiedät enemmän kuin kukaan muu metsässä, olet kokeneempi kuin yksikään päällikkö. Tämän takia olemme antaneet sinulle syntymässäsi yhdeksän elämää.” Vuoritäplän silmissä välähti. Hän ei muistanut sitä, mutta tunsi sen. ”Olet erityinen. Nyt elät viimeistä elämääsi. Käytä sitä varoen ja kuten soturin tulee käyttää.” Sinitähti lähti kävelemään poispäin. ”Odota! Haluan tietää lisää.” Vuoritäplä huusi. ”Muistele Voimasaaria. Sitten kerron sinulle.” sanoi Sinitähti mystisesti ja katosi sumuun. Sumu ei kuitenkaan hälvennyt vaan jäi paikalleen. Vuoritäplä käsitti että oli Tähtiklaanissa edelleen. Hän sulki silmänsä ja alkoi muistella uudelleen. Klaanien tuhoutumisen jälkeen hän oli lähtenyt rannikolle etsimään parempaa elämää. Sitä hän löysikin. Tai ainakin melkein.
Luku 6
- Juonipaljastus:
Vuoritassu oli jäänyt Kirjotassun, Sammalkäpälän, Unikkotassun ja Liekkitassun kanssa leirin rippeisiin 6 yöksi, miettien mitä tehdä. He olivat haudanneet muiden ruumiit ja surreet heitä. Kirjokukka oli parantajana parantanut itseään juoksuttamalla Liekkitassua ja muita etsimään yrttejä. Kirjokukka oli myös ottanut oikeuden nimittää Vuoritassu, Liekkitassu ja unikkotassu sotureiksi, vaikka koulutus oli vielä kesken. He eivät voisi olla oppilaita lopun elämäänsä. Unikkotassusta tuli Unikkosielu ja Liekkitassusta Liekkimarja. Vuoritassu sai nimekseen Vuoritäplä. Sammalkäpälä, Unikkosielu ja Liekkimarja olivat päättäneet koota klaanin uudelleen, vaikka se kuulostikin mahdottomalta. Vuoritäplä oli kuitenkin halunnut lähteä muualle. Kirjokukka julisti hänelle parantajan tietämystään kertomalla yrttien merkityksiä niin paljon kuin tuossa lyhyessä ajassa suinkin kerkesi. Lopulta oli tullut hyvästien aika. Ne olivat olleet raskaat mutta Vuoritäplä ja muut vannoivat tapaavansa vielä jonakin päivänä!
Vuoritäplä oli matkannut jo monia päiviä ja vihdoinkin hän saavutti Lumivuoret joilta näki merelle asti. Näin Viherlehden aikaan vuorilla ei tosin ollut lunta, mutta kylmä tuuli puhalsi Vuoritäplän turkin läpi. Häntä hyrisytti seistä tuulessa ja niinpä hän päätti lähteä merelle päin. Matkaa olisi vielä yllin kyllin, joten olisi saalistettava. Pian Vuoritäplä saikin vainun varpusesta, joka etsi syötävää heinikon seassa. Hän kyyristyi maata vasten ja loikkasi, lintu jäi hänen saaliikseen. Syötyään hän lähti alas vuorilta. Loikittuaan alas edessä kohosi pieniä kaksijalkojen rakennuksia. Ilmassa leijui myös Hirviöiden katku ja variksenruuan lemu. ”Yäk!” Ajatteli Vuoritäplä ja nyrpisti nenäänsä. Hän päätti jatkaa pienen ukkospolun viertä, tarpeeksi kaukana hirviöistä tosin. Käveltyään hetken hänen sieraimiinsa leijaili kissan tuoksu. Vuoritäplä pysähtyi haistelemaan. ”Nuoren naaraan tuoksu kenties?” hän ajatteli ja päätti jäljittää tuoksun ihan vain seikkailunhalunsa vuoksi ja kaikenlisäksi hän oli melko yksinäinen. Tuoksu vei hänet pensaikkoon jossa se katosi kuin tuhka tuuleen. Vuoritäplä nosti päättään kummastuneena. Hän höristi korviaan, mutta ennen kuin hän ehti selkäänsä kääntää, hänen takaansa kuului ”Mmmrraaoow!” ja jokin tömähti hänen selkäänsä. Vuoritäplä notkahti mahalleen maahan ja kääntyi selälleen aikeissa hyökätä vastustajansa kimppuun. Hänen selkäänsä hypännyt kissa kuitenkin vain tuijotti häntä iloisena. Vuoritäplä räpytti hetken silmiään hämmentyneenä. Tämä oli se kissa jota hän oli yrittänyt jäljittää!
Luku 7
- Juonipaljastus:
- Vuoritäplä oli hämmentynyt ja katseli vierasta kissaa. Hiljaisuuden jatkuessa naaras naukaisi: ”Hei! Kuka sinä olet? Et näytä tutulta?” Vuoritäplä tasoitti karvansa, sillä äänensävy oli niin ystävällinen, ettei siitä voisi erehtyä. ”Minä olen Vuoritäplä. Tulen Jokiklaanista. ”vastasi Vuoritäplä. Jokiklaaniahan ei enää ole.. Ajatteli hän samalla. Nuori naaras esittäytyi Loimutuuleksi. Hänellä oli vaalea turkki, jossa oli kellanharmaita laikkuja ja hänellä oli merensiniset silmät. ”Tuletko jostakin klaanista? Et haise kotikisulle…” Vuoritäplä kysyi ja istuutui alas. ”Ehei, mikä klaani edes on? Olen kyllä kuullut eräiden kissojen puhuvan sellaisista, mutta he eivät ole hyvää seuraa.” vastasi Loimutuuli ja alkoi vilkuilla ympärilleen pelokkaan näköisenä. Vuoritäplä käänteli päätään: ”Mitä tarkoitat sillä, etteivät he ole hyvää seuraa?” Naaras kääntyi Vuoritäplää kohden ja sanoi: ”Ei puhuta siitä täällä, missä kuka vaan voisi kuulla. Kerrothan minulle klaaneista?” Uteliaisuus voitti äskeisen pelon katseen ja Loimutuulen siniset silmät loistivat. ”No, kerron kyllä. Klaanissa on monia kissoja: sotureita, parantaja, oppilaita, varapäällikkö, päällikkö ja klaaninvanhimmat. On myös kuningattaria, jotka tekevät pentuja, joista tulee oppilaita. Soturit metsästävät ja suojelevat muita, puolustavat reviiriä ja sen sellaista. Päällikkö johtaa klaania ja hänen sanaansa tulee aina noudattaa. Varapäällikkö järjestää partiot ja hoitaa päällikön asioita. Vanhimmat ovat olleet nuorempana klaanin sotureita, ja heitä tulee kunnioittaa kokemuksensa vuoksi.” Vuoritäplän selittäessä soturilaista ja muista klaaneista Loimutuuli istui lumoutuneena korvat höröllään. Puhumisen loputtua Loimutuuli avasi suunsa: ” Miksi olet täällä, jos olet kerta soturi Jokiklaanista?” Vuoritäplän silmiin ajautui murheen aalto, kun hän sanoi vaitonaisena: ”Kaikki klaanit tuhoutuivat taistelussa. Kaupunki kissat hyökkäsivät kimppumme, heitä oli ylivoimaisen paljon ja he tappoivat melkein kaikki ystäväni, vain pari minun lisäkseni jäi eloon…” Loimutuuli näytti huolestuneelta, kun Vuoritäplä painoi surullisena päänsä alas. Hän käveli Vuoritäplän viereen ja puski tätä: ”Älä muistele tuommoisia. Kerron sinulle minun elämästäni ja niistä ilkeistä kissoista” Vuoritäplä henkäisi ja nosti päänsä. ”Selvä, mutta mennään pois täältä. Minusta tuntuu että olemme melkoisen lähellä kaksijalkoja.” Kaksi uutta kaveria lähtivät kulkemaan rinta rinnan pois kaksijalkojen lähettyviltä, merta kohden.
Luku 8
- Juonipaljastus:
- Luku 8
Kun Vuoritäplä ja Loimutuuli olivat saavuttaneet metsän ja menneet sinne he löysivät pienen aukion jolla oli lampi. Riista haisi joka paikassa ja Vuoritäplän mahaa alkoi kurnia. Siitä ei ollut kauaa kun hän oli syönyt, mutta taivaltaminen kävi hänen voimilleen toden teolla. ”Onko sinun nälkä? Voisimme kenties metsästää täällä?” kysyi Vuoritäplä Loimutuulelta ystävällisesti. ”On minulla, metsästetään vaan. täällä on todella helppoa riistaa, ne eivät ole tottuneet kissoihin.” naukui Loimutuuli. Vuoritäplä lähti Metsän pientareelle, eikä aikaakaan kun Loimutuuli, joka oli hänen takanaan, laskeutui vaanimaan oravaa, joka tähyili puun juurella. Naaras loikkasi ilmaan ja puraisi oravan hengiltä nopeasti ja taitavasti. Vuoritäplä oli hiukan hämmentynyt, kun Loimutuuli oli niin hyvä metsästäjä. Hän oli kuvitellut että tämä söisi kaksijalkojen ruokaa. ”Vau! Sinä metsästät tosi hyvin.” Vuoritäplä kehui. Loimutuuli näytti hiukan vaivaantuneelta kun sanoi:” Tuota.. Kiitoksia.” Pian Vuoritäpläkin sai hiiren kynsiinsä ja he palasivat aukiolle syömään. ”Niin tuota sinä puhuit jotain kulkukissoista?” Vuoritäplä aloitti varovaisesti. Loimutuuli söi oravan loppuun ja katsoi vielä kerran ympärilleen, kuin varmistaakseen ettei kukaan tarkkailisi heitä. Sitten hän kääntyi Vuoritäplään päin ja aloitti: ”Luulenpa että he voivat olla syypää sinun klaanisi tuhoon.” Vuoritäplän karvat pöyhistyivät, kun hän ajatteli niitä verenhimoisia kissoja. ”Niin, he käyvät täällä aina toisinaan, tarkkailemassa niin kutsuttua reviiriään. On uskomatonta miten he luulevat omistavansa koko rantaman, vaikkeivät edes asu täällä!” Loimutuuli sanoi tympääntyneenä. Vuoritäplä kallisti päätään ja naukui: ”Rantaman? Onko se sitä mitä näin vuorelta? Se iso sininen… lampi?” ”On, sitä sanotaan mereksi ja maata sen ympärillä rannaksi, tai joissain tapauksissa satamaksi.” naurahti Loimutuuli ja jatkoi kuitenkin vakavissaan: ” Kulkukissat kutsuvat itseään Pimeysklaaniksi. En tiedä ovatko he varsinainen klaani, ainakaan heillä ei ole sitä uskoa Tähtiklaaniin mistä puhuit. He vain raivaavat kaiken tieltään ja heitä on valtava joukkio, jolle ei edes neljä klaania pärjää, ei pahalla siis tietenkään.” Vuoritäplän teki mieli ulvoa inhosta. Kuinka voisi olla klaani, jossa ei uskottaisi Tähtiklaaniin? Hän ajatteli. Loimutuuli jatkoi yhä surullisemman näköisenä: ”He murhasivat perheeni, en siis ole kotikisu, vaan kulkuri.” Loimutuuli istui pää painuksissa ja näytti onnettoman pieneltä. Vuoritäplää alkoi säälittää hänen puolestaan, vaikka he olivat oikeastaan samalla tasolla. Pimeysklaani oli murhannut hänenkin ”perheensä” ja ystävät. Vuoritäplä asteli Loimutuulen viereen ja painautui tämän kylkeä vasten. Hän ei osannut valita muita sanoja, kuin: ”Olen pahoillani.” Sitten he vain istuivat siinä, kunnes yhtäkkinen tuulenmyräkkä melkein heitti molemmat ilmaan. Loimutuulta alkoi pakostikin naurattaa Vuoritäplä joka suorastaan säikähti tuulta. ”Täällä tuollaiset tuulet ovat normaaleja. Tule, näytän sinulle meren. Sieltä nuo tuulet tulevat.” Vuoritäplä naurahti myös, ja seurasi Loimutuulta iloisena, hän oli vihdoinkin löytänyt jonkun joka ymmärtäisi häntä.
EDIT: Tästä tulee kyllä himopitkä, vaikka laitan noi spoilereihin noi luvut. Pitää varmaan pistää poikki jossain kohdassa ja aloittaa toinen "kirja" aiheesta
EDIT2: Tässä kuva Vuoritäplän saapumisesta vuorien huipulle, luvusta 6 KUVA
Viimeinen muokkaaja, neqqu pvm Pe Heinä 20, 2012 8:17 am, muokattu 11 kertaa
Vs: Vuoritäplän vaellukset 8 LUKUA
Olipas muuten todella hyvä tarinan alku. Mä odotan jatkoa hirveesti! Spoilerin voi laittaa sillä tavalla, että valitset siitä viestinkirjoituskentän yläosasta (missä on nuo värit, fontit ym) kohdan muut, ja siitä kohdan juonipaljastus. Sitten pitäisi tulla semmoiset [spoiler] tagit joiden väliin voit kirjoittaa spoilerin sisään tulevan jutun.
Vs: Vuoritäplän vaellukset 8 LUKUA
Mutta miksi ihmeessä haluat laittaa seuraavat luvut spoilereiksi?
Wedge- Klaaninvanhus
- Viestien lukumäärä : 564
Join date : 10.04.2012
Ikä : 91
Paikkakunta : Coruscant
Vs: Vuoritäplän vaellukset 8 LUKUA
Wedge kirjoitti:Mutta miksi ihmeessä haluat laittaa seuraavat luvut spoilereiksi?
Ajattelin vaan että on kätevämpi lukea, kun lukuja tulee melko monta. Jos nimittäin laitan kaiken aloitusviestiin niin siitä tulee tosi pitkä
Vs: Vuoritäplän vaellukset 8 LUKUA
En kylläkään vieläkään oikein ymmärtänyt tarkoitusperiäsi mutta uskon niiden olevan hyviä. Hyvä tarina muuten, pidin siitä kovasti.
Wedge- Klaaninvanhus
- Viestien lukumäärä : 564
Join date : 10.04.2012
Ikä : 91
Paikkakunta : Coruscant
Vs: Vuoritäplän vaellukset 8 LUKUA
Minusta tuntuu, että spoilerin tarkoitus on tuommoisissa tilanteissa, missä tehdään paljon pitkiä kirjoituksia semmoinen, että kun kone, jossa on vähän heikompi suorituskyky saattaa alkaa jumittelemaan, jos siinä sivulla on semmoinen 935km pituinen viesti. Sitten kun se viesti on luvuittain piilotettu spoilereihin, niin sen voi avata sillä tavalla pätkissä. Tämä nyt oli vain tämmöinen VALIStunut arvaus, mutta en tiedä. Uskon kuitenkin siihen olevan ihan joku hyvä syy.
Vs: Vuoritäplän vaellukset 8 LUKUA
Mii tahtoo jatkoa!
Taruuka- Oppilas
- Viestien lukumäärä : 54
Join date : 12.04.2012
Vs: Vuoritäplän vaellukset 8 LUKUA
Lisäsin 5 luvun ja kirjottelen nyt lisää niin pistän tännekkin sitten
Vs: Vuoritäplän vaellukset 8 LUKUA
(Ilmotan aina uudella vietillä koska on tullu lisää lukuja, että saatte tietää, kun toi muokkaus ei pelkästään ilmota että "uusi viesti".)
Luku 7 lisäilty!
Luku 7 lisäilty!
Sivu 1 / 1
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
|
|