Lempikirjat

Tällä hetkellä mun lempikirjat on The Darkest Hour ja Firestar's Quest.
TDH on hyvä, koska siinä on Scourge ja Tiikeritähti. Myönnän että ne on ehkä kaks parasta pahista koko sarjassa =3
FQ on hyvä kirja, mutta jättää mun epämääräselle mielikuvitukselleni liikaa tilaa ajatella Tulitähti loukkaantumaan joka välissä. Lisäksi loikkimista on parissa kohdassa liikaa... -.-

Toistaiseksi lempikirjani ovat Salaisuuksien metsä ja Bluestar's Prophecy. En ole kaikkia kirjoja vielä lukenut, joten mieli voi muuttua...

Salaisuuksien metsästä pidän siksi, että siinä tapahtui paljon melko mullistavia tapahtumia. Joka ikinen sana tuli luettua jännityksellä. Bluestar's Prophecy (mitenköhän se taas kirjoitettiin...) on aika koskettava kirja... Kirjojen täytyy herättää tunteita!

Itse pidin Power of Threen Long shadowsista ja Sunrisesta. Sign of the Moon myös osoittautui hyväksi kirjaksi. Toimintaa ei ainakaan näistä kirjoista puutu kyllä~ Odotukset ovat myös korkealla The Forgotten Warriorille.

Tähän mennessä mun lemppari kirjoja on ollu Salaisuuksien Metsä,BP ja Myrsky Nousee...
En ole montaa kirjaa lukenut niin en muista oikeen tiiä.. Mutta haluaisin lukea Power of Threen ja odotan siltä paljon kun oon kuullu että se on hyvä eikä toimintaa puutu

Power of threen juoni ei kyllä ole enää niin hyvä kuin original sagan ja the new prophecyn. Itse en oikeastaan tykännyt muista sen kirjoista ollenkaan X'D

Shirotamashii kirjoitti:Power of threen juoni ei kyllä ole enää niin hyvä kuin original sagan ja the new prophecyn. Itse en oikeastaan tykännyt muista sen kirjoista ollenkaan X'D

Hmm.... oon vaan saanu sellasen kuvan et siin on aika paljon draamaa noin videoita katelessa...

Ukkoskäpälä kirjoitti:
Hmm.... oon vaan saanu sellasen kuvan et siin on aika paljon draamaa noin videoita katelessa...

On x'D Varsinki niissä vikoissa kirjoissa.

Siis Teapot pomppasi jo ideallisesti niin Scifiksi että en ihan periaatteessa siitä pidä (ainakaan yhtä paljon kuin Originaalista), plussaa tosin Jayfeather.

Mutta joo, siis Original Arc on ehdottomasti koko sarjan parasta antia, josta se lempikirja sitten löytyykin, nimittäin The Darkest Hour. Kirja tarjoaa eniten jännitystä ja toimintaa niistä kirjoista jotka olen lukenut (Orginal arc, TNP, Teapot, OotS #1). Oikeasti ainut osa "jota ei vain voinut laskea käsistään".

Olen huomannut että olen jostain syystä monissa fandomeissa hassusti eri mieltä suurimman osan kanssa, ja näin näköjään osoittautuu myös Warriorsissa minun kohdallani käyneen : D [huom. tästä tulee samalla hiukan analyysi kolmesta ekasta saagasta, toivottavasti ei haittaa!]
HUOM. Saattaa sisältää juonipaljastuksia viimeisistä ekan saagan kirjoista ja tulevista, joten jos et halua tietää mitään, lue omalla vastuulla [huomautan kumminkin, että spoilauksen pyrin pitämään minimissä.]

Monet hehkuttavat Original Seriesiä sarjan parhaaksi saagaksi, mutta nyt kun minulla on kokemusta kolmesta saagasta [Tosin POT on vielä kesken, 4.kirja menossa], niin itse on kyllä pakko sanoa, että oma suosikkini saattaa tulla monelle yllätyksenä.
Se on nimittäin juurikin tämä The Power of Three.

POT on minusta ollut tosi mielenkiintoinen, ja aiheuttanut minussa ehkä tavallistakin voimakkaamman "pakko lukea eteenpäin!" reaktion. Jaypaw on todella mielenkiintoinen tapaus, niin tosin hänen siskonsa ja veljensäkin. Tarinakin on tosi mielenkiintoinen, ja virkistävän erilainen kuin eka saaga, joka lähinnä keskittyi tutustuttamaan lukijansa klaanin tapoihin, ja loi sen ympärille melko geneerisen "hyvisten ja pahisten sodan" joka tottakai päättyy kuten odottaa saattaa. Lisäksi ensimmäistä saagaa näin jälkeenpäin vaivasi hiemainen toistonomaisuus: Oli riitoja ja sitten taas lisää riitoja, joista kehittyi isompia riitoja ja lopulta varsinaisia sotia, uudelleenjärjestäytymistä, juonittelua, jonka yhdistävänä hahmona on Hitlermäisen kiivas vallan- ja tuhonhaluinen persoonallisuus.
Tällainen juonikuvio on hyvin helppo toteuttaa ja on jo monesti nähty fantasia- ja seikkaluromaanien asetelma, tosin tässä erotuksena se, että Hunterit ovat saaneet tästä loppuunkalutusta juonikuviosta oikeasti mielenkiintoisen, eikä pelkän copy-paste tarinan, vaikka asetelmasta löytyy toki myös kliseitäkin. Tämä saa mieleen kysymyksen, että miksi
muuttaa jo hyväksi havaittua asetelmaa, ja tässä tapauksessa asetelmaa onkin muutettu juuri sopivasti, niin että vanha ja tuttu säilyy, mutta mukaan tulee jotain uutta, niin että sarjaa jaksaa lukea. Ottaen huomioon juonikuvion geneerisyyden tämä Warriors-saaga onkin huippuluokkaa, mutta itse oman sarjansa sisällä se ei yllä minun kohdallani huipulle.


Toinen saaga taas keskittyy enemmän matkailunomaiseen tutkimiseen ja päähenkilöiden henkiseen kasvuun sekä itsenäistymiseen. Voin kuvitella että sellaisille lukijoille, jotka erityisesti mieltyivät sarjassa sen toimintapainotteiseen osuuteen, voi tämä saaga olla melko nukuttavaa luettavaa. Minulle tämä kumminkin tarjosi mitä mukavimman hengähdystauon aiemmasta tappelukeskeisestä jännittyneestä ilmapiiristä, jossa rajojen väliset kiistat alkoivat tuntua jo niin tavalliselta elementiltä, että se alkoi itseäni jo jossain vaiheessa puuduttaa. Onneksi tähän lääkkeeseen auttoivat paitsi kakkossaagan rauhallisempi etenemistahti ja erilainen lähestyminen, myös se, että Hunterit osaavat vain yksinkertaisesti kirjoittaa mielenkiintoisesti, keksiä aina edes jotain pientä jännityksen aihetta, mikä saa varmasti lukijan pysymään lukemassa. Toinen saaga rakentaa jännitystä hyvin, ja loppuratkaisuun ei päästä kuin viimesivuilla, tarina tavallaan "räjähtää" vasta viimeisissä luvuissa kokomittaansa. Toka saaga ei ole silti suosikkini, vaikka se tarjosi jälleen kerran erilaisen lähetysmistavan soturikissojen maailmaan, joka oli erittäin hyvä juttu.

Toisaalta, koko Warriors-saaga yhtenäisenä on niin mielenkiintoinen, vaikka heikkouksiä löytyy joka saagasta, että mitään niistä ei voi missään nimessä haukkua huonoksi. Olen ainakin itse nauttinut kaikista saagoista aivan älyttömästi, ja siitä on pitkä aika, kun viimeksi olen saanut näin sykähdyttävän lukukokemuksen. Vaikka 1.saagan selostuksestani alusta voisikin saada sellaisen kuvan, että en oikeastaan pidä siitä, asia ei suinkaan ole näin. Pidin ykkössaagasta kovin. Halusin vain tuoda esille sen, mikä oli jälkeenpäin ajateltuna kyseisen kuusikon heikkous, ja näin ollen nosti omaksi ykkösekseni tällä hetkellä kolmannen saagan.

Kolmas saaga taas nosti sarjan johonkin ihan uuteen ulottuvuuteen. Siinä missä toinen saaga päättyy yhä rähinöintiin ja näin kokonaisuutena ajatellen ei uudista sarjaa vielä täysin uusille raiteille, niin sen tekee viimeistään Power of Three. Se tuo mukaan sci-fi-elementtejä: sotiminen on jo kokonaan unohdettu, vaikka tulevaisuudessa tähän juonikuvioon palataan ja tällä kertaa keskitytään itsensä tutkiskeluun, omaan sisinpäänsä, identiteettiin, mielen järkkymiseen ja siihen mitä seurauksia sillä voi olla. Tiivistettynä kolmas saaga menee kolmen henkilönsä pään sisälle enemmän kuin yksikään saaga ennen sitä. Siinä on myös enemmän psykologisuutta ja filosofisuutta, vaikka tämä ei ole mikään sarjan kantava teema.
Nautin tästä saagasta todella. Tällä kertaa keskitytään enemmän henkilöihin, ja vaikka jo tutuksi tullut rajakahakointi ja toisaalla olevat huolet ovat yhä mukana, ne eivät enää ainakaan joka kirjassa ole pääasia. Sarja alkaa mennä myös yhä enemmän Starclaniin, kun sarjaan tulee henkilö joka liikkuu unissa. Muutenkin koko kolmikko liittyy jotenkin olennaisesti rajan takana oleviin kissoihin. Näin ollen sarjasta tulee herkullinen mysteeri, jota lukija, ainakin minä, jännityksellä selvitän vähintään yhtä hanakasti kuin Jaypaw. Mukaan liitetään vielä toinen mysteeri, sävyltään jopa hämärämpi kuin Starclan, ja lukukoukku on valmis. Minä ainakin haluan tietää kipeästi lisää sekä Starclanista että muinaisista, sillä olen aina ollut kiinnostunut klaanien menneisyydestä. Näin ollen tunnen helpoiten samaistuvani Jaypawiin tai oikeudentajuiseen Hollypawiin. Minusta tuntui muutenkin että juuri tähän saagaan hahmoihin samaistuminen meni jotenkin vielä syvemmälle kuin aikaisemmissa osissa. Jaypawin erityisominaisuus antaa minulle vielä yhden samaistumiskohdan ja lisäksi tekee lukemisesta kaksinverroin kiintoisampaa: hän on sokea. En itse ole sokea, mutta minulla on liikuntavamma, joka vaikeuttaa liikkumistani [voin silti kävellä melko normaalisti] pystyn siis todella ajattelemaan, miltä Jaypawista tuntuu, kun hän tarvitsee koko ajan apua. Itse kumminkin otan apua hiukan helpommin vastaan kuin Jaypaw. : D On myös ilo lukea, kuinka yksityiskohtaisesti Jaypawin pimeää maailmaa on kuvattu.
Pidän myös siitä kuinka tällä kertaa keskitytään enemmän hahmojen välisiin suhteisiin [mitä tosin alettiin jo rakentaa 2.saagassa] eikä niinkään rajojen välisiin sotiin.
Kaksi inhokkihahmoani rajan takana toisaalta ärsyttävät, mutta toisaalta tekevät asetelman mielenkiintoisemmaksi.
Nään tällä hetkellä sarjassa vain yhden pienen moitteen, tosin tämä romuttaisi yhden sarjan vetovoimaisuudesta täysin: nimittäin syntymästään asti sokeat eivät voi oikeasti nähdä unia. Tämä on kumminkin vain pikkuseikka, joka lähinnä vain pisti silmään.

Näin lopuksi tälle kilometripostilleni [toivottavasti joku jaksaa edes lukea tämän ^^;] listaan jokaisen saagan lempikirjani, suluissa plussia:

I saaga: The Darkest Hour [saaga pääsee tässä kirjassa kokonaiseen loistoonsa, ja on kirjoitettu hyvin alusta loppuun asti. Kirjan sisällä tapahtuva ennustus on kuvailtu upeasti ja tuo hyvää jännitettä. Mukaan tulee Scourge, joka on lempipahikseni, ja Inhokkini päättää viimein päivänsä]
II saaga: Tästä en voi päättää suosikkiani. Minusta tämä saaga toimii parhaiten ainoastaan kokonaisuutena.
III saaga: Tähän mennessä Dark River [Rock esitellään ja mainitaan muinaisista, yleisesti ottaen mielenkiintoinen juoni. Päähenkilöiden personallisuudet alkavat tulla esiin.]

Tähänasti olen lukenut 1. saagan kokonaan ja 2. saagan puoleenväliin. Näistä olen pitänyt erityisesti ekan saagan 3. kirjasta, salaisuuksien metsästä, sillä siinä oli jotenkin hyviä juonen käänteitä, ja muutenkin todella koskettavia tapahtumia. Sitten pidin myös kirjasta, jossa oli Irvinaaman onnettomuus, öö-taisi olla vaarallinen polku? Koska Brightheart/Lostface on yks mun lempihahmoista=)
Vielä on vaikea sanoa kakkos saagan lempparia, mutta Dawn oli kyllä hyvä =D

Kaikki NIIN mahtavia kirjoja että!! =D

Sen verran täytyy tulla päivittelemään, että kyllä se Pimeyden hetki nousi nyt suosikkikirjojeni joukkoon tekisi mieli alkaa lukea tuota toista saagaa, mutta enpä tiedä... saako toisesta saagasta mitään uutta enää irti, vai toistetaanko vanhoja kuvioita? Kuka suosittelee, kuka ei

Suosittelen kakkos saagaa!! Luulin itte eka et mitä uutta ne vois muka keksiä, mutta yllätyin positiivisesti kun luin sitä. Siinä on monenlaisia uusia kissoja, ja aika erilainen kerronta tyyli. Myös kirjan tapahtumapaikka laajenee! Tosi mahtava sarja, kuten edellinenkin =)

Lemppari suomalaisista: Salaisuuksien metsä.
Lemppari kansi suomalaisista: Salaisuuksien metsä.
Lemppari Prophecystä: Twilight tai Starlight. Dawn on myös hyvä.
Lemppari Power of three: Outcast
Lemppari Omen of the stars: En oo lukenu kaikkia mutta Fading echoes.
Super editon: Bluestar's prophecy
Guide: Secrets of the clans
Kansi enkunkielisistä:Moonhigh, Twilight tai Fading echoes.

Kaikkien aikojen suosikki: Outcast tai Bluestar's prophecy.

Eewyi, oikeassa olet, kakkos-saaga on melko nukuttava kokemus, mutta nukuttavuutta tehostaa kylläkin se, etten ole englannin kielessä mikään parhain.

I; Villiin luontoon, Pimeyden Hetki
II, Tähän mennessä nimeän parhaimmaksi Moonrisen

Suosikkini eivät todennäköisesti enää viikon kuluttua ole samat, mutta tällä hetkellä pidän Bluestar's Prophecystä, Dark Riveristä sekä Starlightista.

Tähän kysymykseen on erittäin hankala vastata. Olen toistaiseksi lukenut vain suomennetut teokset, joista 6 Warriors-kirjaa on aika vaikea eritellä, koska kokonaisuus on kuitenkin yhtenäinen. Tulitähden tehtävä taasen oli miellyttävän erilainen noihin muihin verrattuna. Vähän muuta kuin niitä perusklaanijuttuja, mitä ekat kuusi kirjaa olivat pullollaan. Juonellisestihan Warriors-saaga ei ole mitenkään mullistava, vaan perus "Loppua kohden panokset kovenevat, ja meno sen kuin dramatisoituu" -kaava on tuttu 90%:sta fantasiakirjasarjoja.

Siispä odotankin innolla pääseväni jatko-osien kimppuun. Pohdiskelevimmiksi ja jopa scifimäisiksi tituleeratut Soturikissat kuulostavat vielä enemmän semmoiselta tyyliltä mistä pidän. Onhan tässä tietysti jonkinlainen käsitys syntynyt esim. New Prophecyn juoneenkin viestejä täällä lukiessa. Täten voisin rohkeasti heittää, että suosikkikirjani on vielä tuloillaan.

En ole kyllä lukenut kaikkia, niin vähän paha sanoa, mutta nyt kun olen alkanut lukemaan New prophecya niin on siinä kyllä paljon kehittyneempää se kerronta. Siinä on jopa kaksi (2) päählöä, joiden elämää seurataan, eikä pelkästään yhtä. Siinä on juuri sopivasti vähän uusia tuulia, mutta sitten kuitenkin vanhat kliseet on hyvin säilytetty mukana. Toverini sanonnan mukaan voisi sanoa, että eka on harjoittelua, toka on vahinko ja kolmannesta vasta aletaan laskemaan. Tämä siis voisi merkitä sitä, että soturikissat paranee vanhetessaan.

En nyt ehkä niin vastaa tähän kysymykseen että mikä on lempikirja mutta ihan sama. Minulla ei oikeastaan ole mitään lempikirjaa näistä SKeistä joita olen lukenut. Mutta voin kyllä yhtyä kahteen edelläni kirjoittaneeseen henkilöön.

Nyt kyllä vasta aloin ihan oikeasti odottamaan että pääsisin lukemaan voima 3niä, ja nyt vasta alkoi ihan kutkuttamaan että mitäköhän siinä tapahtuu jne. Olen juuri melkein yhtä kirjaa lukuunottamatta lukenut 1ja2 sarjat. Syy tähän mielenkiintooni kolmatta sarjaa kohtaan on tuo Eewyin kilometriposti. Huomasin ihan melkeinpä täysin olevani samaa mieltä noista ykkös- ja kakkossarjoista. Siispä en voinut jättää huomiotta tuota Eewyin kommenttia että kolmossarja olisi paras siihenmennessä. Tosiaan minulla oli ihan samat tuntemukset noista kuin Eewyillä. Nyt sitten uskon että minäkin varmaan tulen pitämään kolmosesta eniten, koska Eewyikin.

Minä ja addiktioni Skyclaniin.

Se kertookin kaiken oleellisen, koska suosikkikirjani on tällä hetkellä Firestar's quest ja Skyclan's destiny. Katsotaan nyt miten tämä tästä etenee kun luen eteenpäin, mutta näillä näkymin juoni menee neljän klaanin välillä koko ajan vaan typerämmäksi ja Erineillä alkaa olla ideat vähissä.

Enpäs olekaan tänne kirjoittanut pariin vuoteen... Ehheh.

Outcastia lueskelen, mutta Teapot ei kovasti iske. Liikaa henkilöitä, liikaa tapahtumia, liikaa romantiikkaa. Odotan kyllä Long Shadowsilta ja Sunriselta (siis kirjoilta 5 ja 6) aika paljon, sikäli kun olen kuullut vähän sitä sun tätä.

Tähän mennessä lempikirjojani ovat olleet Pimeyden hetki, Tulitähden tehtävä, Keskiyö, Dawn ja Sunset. Erikoisseikkailut ei enää ole niin tuoreena mielessä, niin niistä on paha sanoa. Dark River on lopussa hyvä. Salaisuuksien metsä ja Myrsky nousee on myös parempien kirjojen joukossa.

Lempikirjani on BP (ylläri(kö)?), Villiin Luontoon, Tuli ja Jää, Pimeyden Hetki ja Vaarallinen Polku. Oikeestaan kaikki ykkössaagan kirjat vähän. TT:stä en oikeen tykänny, oli se vähä sellasta "ja sitten he menivät sinne ja tänne ja pum, nyt ne löys sen vanhan leirin ja plää"- tyyppistä tekstiä mulle. TNP:n ekoista kolmesta kirjoista Moonrise on lempparini :3

En oo lukenu vielä kaikkia kirjoja mut tällä hetkellä on Pimeyden Hetki.

Tähän mennessä Iltahämärä.
Mukavaa luettavaa se reviirien tutkiminen. Ja Tuhkamarjan kuolema. <- En tiennyt pitikö varoittaa.