Loistelias suomenkielinen fanficcini Totuudellinen sota!

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Tarviiko RVOn ficit jatkoa?

17% 17% 
[ 1 ]
67% 67% 
[ 4 ]
0% 0% 
[ 0 ]
16% 16% 
[ 1 ]
 
Ääniä yhteensä : 6

Loistelias suomenkielinen fanficcini Totuudellinen sota!

Viesti  Runningvegetableoil lähetetty Su Huhti 22, 2012 12:47 am

Kirjoitin suomeksi tämmöisen hyvän ficin. Uskon että kirjoitan sitä vielä vähäsen lisääkin joskus. Ensimmäisen kirjan nimi on pahaa enteilevästi Totuudellinen sota. Se kertoo luomastani pultsariklaanista ja sen elämän vaiheista. Saattaa ehkä olla vaikkapa niin että lisääkin klaaneja sinne ilmestyy. Tästä sitä ei voi lukea.

Ja nykyään myös tästä alta:
TOTUUDELLINEN SOTA
Tähän kirjoitan nyt alkujutun
Juonipaljastus:

Olipa kerran kaksijalkojen ydinvoimala. Eräänä yönä ydinvoimala räjähti. Liekit olivat tosi nätin näköisiä. Kaikki kaksijalat tulivat katsomaan liekkejä, vaikka se koski niiden kurkkuja. No ei siinä mitään, kaksijalat joutuivat muuttamaan alueelta pois, koska he saivat kuulla, että alueella on melkomoisen radioaktiivista, ja tämän myötä melkomoisen vaarallista elellä. 3 vuoden kulutta kaksijalkojen jätettyä alueen, sinne saapui lähimmästä kaksijalkakylästä kissa nimeltä Pave.

Pave oli tyhmän näköinen naaraskissa. Sillä oli vaaleanmoinen karvoitus, ja sen ajatukset olivat julmaakin julmemmat. Paven kaksijalat olivat häätäneet hänet kotoaan. Kun Pave oli sitten matkaamassa pois kotoaan, kohtasi hän surkean ja änkyttävän näköisen kissan, jolla oli violetihtava turkki. Vieras kissa sanoi Pavelle: ”K-k-k-kuka s-s-sinä o-o-ikein o-o-olet?” Pavetähti vastasi kissalle töykeästi: ”Opettele puhumaan, ja ei kuulu sinulle tyhmä!” ”N-n-n-n-n-äytät k-k-k-k-k-k-k-kotikisulta. V-v-v-v-voisin t-t-t-tappaa s-s-s-sinut h-h-h-h-halutessani.” , maukui vieras kissa tähän ja jatkoi, ”O-o-oolen R-r-ravakuono, a-a-a-a-aumaklaanin v-v-v-v-varapäällikkö.” ”Täh, mitä sinä oikein höpötät? Onks sul päässä vikaa?”, vastasi Pave töykeään tyyliinsä. ”V-v-v-voi, e-e-e-tkö t-t-t-t-iedä m-m-m-m-millaista o-o-o-o-on k-k-k-k-laanikissan e-e-e-e-lämä? L-l-liity s-s-s-sitten A-a-a-a-aumaklaaniin!”, naukaisi Ravakuono, ja rupesi selostamaan Pavelle klaanielämän hienouksia. ”Kiitos, mutta ei kiitos. Taidankin tästä lähteä”, sanoi Pave.

Huolimatta töykeästä käytöksestään Pavessa oli kuitenkin herännyt kiinnostus klaanielämään. Erityisesti siinä kohdassa, kun Ravakuono oli kertonut klaanipäällikön 9 elämästä, oli Pave suorastaan kihissyt innosta. Pave ei kuitenkaan ollut semmoinen kissa, joka tottelisi muita ja tyytyisi vain yhteen elämään. ”Perustanpa oman klaanin!”, tuumi Pave. Hän nääs sattui olemaan tiineenä. Pave vaelsi kaksijalkojen vanhan ydinvoimalan läheisyyteen ja synnytti pentunsa sinne radioaktiiviselle maaperälle. Pave sai 3 pentua. Heidän nimikseen tulivat Jaakkoturkki, Ekohippi ja Tyrannoturkki. Jaakkoturkin synnyttämisessä oli Pavella ollut vähän ongelmia, sillä pentu parka oli maailmaan tullessaan jotenkin kummallisesti vääntynyt niin, että sen selkä jäi koveraksi. Jaakkoturkki-parka olisikin varmaan kuollut, ellei sattumoisin olisi ohi kävellyt hento kissa, jonka etutassuissa oli merkillisiä okaisia kuvioita. Vieras kissa kimitti: ”Mitäs täällä tapahtuu?” ”Mene pois typerys! En kaipaa mitään säälipisteitä!” sanoi Pave selvästi tuskissaan. ”No en sitten sääli sinua. Minulla vain olisi ollut unikonsiemeniä, joilla olisin voinut lievittää kipujasi, ja pelastaa pentusi. Olen nääs nähnyt semmoisia unia, joissa olen ihan niin kuin mukamas jonkun klaanin parantaja. Aikas hölmön kuuloista, eikös?” naukui vieras kolli, ”nimeni on muuten Evanmieli” ”No anna niitä tyhmiä siemeniä sitten! Tarvitsen klaaniini parantajaa. Otatko pestin? Lönen är okej”, tiuskaisi Pave, joka oli oikeastaan nimennyt itsensä jo Pavetähdeksi, ja julistanut itselleen 9 henkeä. ”Nojoo, vaikken oikein tajunnutkaan tuota viimeistä lausetta. Taidat olla kielikissoja”, sanoi Evanmieli.

Näin pelastui Pavetähden pentu Jaakkoturkki. Kun Pavetähden pennut kasvoivat, he rupesivat värväämään kaikenmoisia kissoja klaaniinsa. Pääasiassa nämä kissat olivat sosiaalisista ongelmista kärsiviä spurgukissoja, jotka mieluusti liittyivät klaaniin saadakseen elämäänsä sisältöä. ja pian niitä olikin jo aika paljon. Pavetähti nimitti pennuistaan Jaakkoturkin varapäällikökseen, koska piti Jaakkoturkkia pennuistaan vahvimpana. Olihan tämä selvinnyt melkomoisen vaikeasta synnytyksestä.


Luku 1
Juonipaljastus:
”ÄÄÄÄÄ!! Milloin me lähdemme metsästämään?”, kimitti pieni oppilas nimeltänsä Hullutassu. Tämän rauhanomainen mestari, jonka oppilas oli herättänyt vastasi: ”Öää, miksi aina herätät minut niin aikaisin?” ”Minä vain haluan metsästämään”, sanoi pieni oppilas. ”No mennään sitten”, sanoi Ekohippi, Hullutassun mestari. ”NOH! Mitä täällä oikein mölytään?” mylväisi soturien pesässä myöskin nukkuva Harmaajätti. Harmaajätti kohosi vuoteeltaan, muttei omin voimin. Hän nääs oli metsän antimista rakentanut itselleen monimutkaisen moottorimakuualustan, joka nousi sekä pää- että jalkopäästä. ”Tosin, nyt on jo aamiaisaika. Menenpä tästä syömään”, mylvi Harmaajätti, ja rupesi löntystelemään tuoresaaliskasalle. Hän söi pettyneenä kaikki kasassa olleet 5 oravaa, ja 8 mustarastasta. ”Höh! Nämä ovat vain puolikkaan annos! Hei Ekohippi, metästähän paljon riistaa tuon oppilaasi kanssa! Minulle jäi vielä nälkä”, karjui Harmaajätti. ”Sopiihan tuo”, virkkasi Ekohippi, ”syön vain ensin oman aamiaiseni” Ekohippi oli siitä varsin merkillinen klaanikissa, että hän ei syönyt lihaa ollenkaan. Hän kyllä metsästi, olihan hän uskollinen klaanilainen. Itse hän kuitenkin eli ruoholla, ja kaksijalkalasta pöllimällään soijakastikkeella. ”Mmmmmmmmmmmmm, onpas hyvää!” kehräsi Ekohippi lipittäessään soijakastiketta. ”Hyi olkoon!” murisi Harmaajätti, syödessään viimeistä rastastaan. Juuri tällöin sattui paikalle varapäällikkö Jaakkoturkki. ”Hei etkö tunne soturilakia?” karjui hän Harmaajätille, ”päällikkö ruokitaan ensin!” ”Minä viis veisaan mistään soturilaeista, kun minulla on nälkä”, töksäytti Harmaajätti. Jaakkoturkki otti vihoissaan esiin Pavetähden kehittelemän kynsiruuvin. Oikeastaan se oli jonkun kaksijalan metsään hylkäämät sakset. Itsekeskeinen Pavetähti vaan oli nimittänyt sen omaksi luomuukseen. ”Hei älähän sohi tuolla!” Mylvähti Harmaajätti kauhistuneena. Kynsiruuvia nääs käytettiin niskuroitsijoiden opettamiseen. ”Saatanpa sohiakin!” naukaisi Jaakkoturkki, ja otti kynsiruuvin kömpelönmoisesti tassuihinsa. Hän yritti leikata Harmaajätiltä kynnen siinä kuitenkaan onnistumatta. ”Nyt kyllä teit virheen!” mylväisi Harmaajätti ja väkivahva kun oli, iski Jaakkoturkin tainnoksiin valtaisalla tassullaan. ”Höh, unohdin ottaa kynnet esiin”, tuhahti Harmaajätti, ”tuo tyyppi olisi nyt variksenruokaa, jos niin olisin menetellyt”

LUKU 2
Juonipaljastus:
”GRRRRAAAAAUUUURRR!!! Kuka on taas syönyt kaikki tuoresaaliit?” mylvi Tyrannoturkki, Pavetähden lapsista vanhin, ja kovasti mylvimisestä pitävä ruskea kollikissa. Tyrannoturkki oli todella vihoissaan, ja hän kyllä osasi arvata, että tuoresaaliit oli taas kerran syönyt Harmaajätti, jolla ei ollut minkäänlaista käsitystä suhteellisuudesta. Tyrannoturkki päätti mennä kantelemaan päällikölle: ”Hei Pavetähti, minulla on jotain sanottavaa” ”Aina sinä jaksat valittaa Tyrannoturkki. Mikä on ongelmasi?” naukui Pavetähti selvästikin kyllästyneenä ratkomaan klaaninsa ongelmia. Hoitakoot itse asiansa! ”MRRRRRRRRRRRR! Harmaajätti on taas syönyt kaiken tuoresaaliin”, mylvi Tyrannoturkki. ”No, julistan vaikka Harmaajätin karkotetuksi klaanista. Menkää Koiratappelun kanssa tappamaan se”, naukui Pavetähti ja kävi nukkumaan merkiksi siitä, ettei häntä enää kiinnostanut jutella.

Tällä välin heräili vasta patalaiska Harmaajätin oppilas Ameeninenruipelotassu. Pieni kolli oli säälittävän pieni ja epäterveellisen kalpea. Hän laahusti tuoresaaliskasalle vain todetakseen, ettei siellä ollut mitään. ”Voi hapskakkiaisen ketunläjän hiirenpapanat!” kirosi Partavaahto niminen harmaavalkoinen kolli tuoresaaliskasalla, ”Taas kaikki ruoat on syöty!” ”Ja minun mestarini on taas kadonnut johonkin”, valitti Ameeninenruipelotassu, ”Voisikohan herra Partavaahto yrittää kouluttaa minua tänään?” kysäisi minimaalinen oppilas. Ei häntä kyllä oikeasti edes kiinnostanut mikään koulutus, mutta hän kysyi, koska tiesi vastauksen. ”Voi voi voi voi! En pysty kouluttamaan ketään, kun partani on näin valtaisa! Viime yönäkin leukakarvani kasvoivat varmasti ainakin kirpunmitan verran! Oi voi voi! Kohta minä kompastun partaani!” maukui Partavaahto.

Metsällä taasen olivat Ekohippi ja Hullutassu saaneet melko kunnioitettavan määrän tuoresaalista ottaen huomioon, että ilma alkoi huolestuttavasti kylmetä ja lehdetkin jo satelivat puista. Ekohippi oli juuri väijymässä vesimyyrää, kun yhtäkkiä jossain ulvahti jokin, ja vesimyyrä pääsi pakoon. ”Höh! Kuka siellä riistaa säikyttelee? ulvaisi Ekohippi. Kun mitään ei kuulunut, hän päätti mennä kuuluneen äänen suuntaan ja mitä hän näkikään! Metsän keskellä oli pieni aukio, jonka keskellä Harmaajätti nosteli kiviä ja keppejä. ”Mitä sinä oikein mölyät täällä?” kysyi Ekohippi tuohtuneena klaanitoveriltaan. ”Höh, ulvaisinpa vain kun nostin juuri ennätykseni. 62 oravanpainoa! Maailmanennätys on 200 oravanpainoa, mutta maailmanmestaruuskisoissa nostetaan yleensä 200–300 oravanpainoa”, Naukui Harmaajätti tyytyväisenä, ”Nyt on kyllä jo melkomoinen nälkä. Olen bodannut koko päivän!” ”Eikös sinun pitäisi metsästää klaanille?” kysyi Ekohippi. ”Nojoo, mutta pitäähän minulla olla voimia, jotta voin metsästää. Etkö sinä muka saa mielihyvää, kun saat nostettua jotakin painavaa?” mylvähti Harmaajätti. ”En mitenkään erityisemmin”, vastasi Ekohippi, ”Minusta muuten tuntuu, että sinun kannattaa varoa nahkaasi. Kohtasin Tyrannoturkin metsässä, ja hän sanoi, että Pavetähti on käskenyt karkottaa tai nylkeä sinut” ”Ja pöh, sehän olikin vasta 8. kerta tällä kuun kymmenyksellä”, naurahti Harmaajätti, ”He nääs aina ottavat minut takaisin, kun olen niin korvaamaton voimiltani!”

Luku3
Juonipaljastus:
Harmaajätti oli ollut oikeassa. Pienimuotoisten etsintöjen jälkeen hänet kutsuttiin takaisin klaaniinsa. Harmaajätti oli tyytyväinen, mutta hän ei tiennyt, että oli saanut klaanissa melkomoisen suuren vihamiesjoukkion. Jaakkoturkki, Tyrannoturkki ja Koiratappelu halveksivat Harmaajättiä avoimesti. Pavetähti oli liian laiska ja itsekäs välittääkseen kenestäkään edes negatiivisessa mielessä. Partavaahto taasen oli pultsariklaanin kissoista kaikkein sosiaalisesti ongelmaisin. Hän ei ollut muiden kanssa tekemisissä muulloin, kuin valittaessaan leukakarvojensa ainaista kasvua. Klaaninvanhin Voikkarimaha ei ollut oikein missään tekemisissä kenenkään kanssa. Ainoat henkilöt jotka klaanissa kunnioittivat Harmaajättiä, olivat Ekohippi, joka tosin yritti olla kaikille ystävällinen, ja oppilaat.

Eräänä yönä kävi sitten niin, että Tyrannoturkki, Koiratappelu ja Jaakkoturkki olivat päättäneet salamurhata Harmaajätin. He olivat sopineet heräävänsä siinä kuuhuipun jälkeen, mutta kun kukaan heistä ei omistanut herätyskelloa, tai edes tiennyt mikä semmoinen oikein on, herääminen ajallaan meni vähän pieleen. Joka tapauksessa ilkeämielinen seurue oli kokonaan herännyt aamuyön hämärissä. Heill’ oli yksinkertainen suunnitelma. Jaakkoturkin oli määrä asettaa tappavat kyntensä Harmaajätin leuan alle ja sillä aikaa Tyrannoturkin oli tarkoitus mylväistä ja Koiratappelun tuli vain irvistellä taustalla. Näin tapahtuikin ja Jaakkoturkki sanoi: ”Nyt sinä kuolet!” ”Höh! Missä Ekohippi on? Apua!” kiljui Harmaajätti tajuttuaan tukalan tilanteensa. ”Hähähähähähähähähähähähähähähhähähähäää! Ekohippi ei ole täällä”, maukui Jaakkoturkki omahyväisesti. Sitten hän rupesi tunkemaan kynsiään Harmaajätin leukaan. Kynnet varmaan olisivatkin uponneet tappavan syvälle, ellei yht’äkkiä olisi sotureiden pesään alkanut lentää kukkia. ”Kukkaisvoimaa!” kuului jostain Ekohipin ääni. Jaakkoturkki oli tosi allerginen kukille ja hän aivasti valtaisasti, at-sii. 2 muuta pahantekijää pelästyivät Jaakkoturkin aivastusta niin suuresti, että kangistuivat hetkeksi. Ekohippi käytti tilaisuutta hyväkseen, ja otti kauhistuneen Harmaajätin niskanahasta kiinni. Ekohippi lähti raahaamaan valtaisaa toveriaan poispäin leiristä. Salamurhaajat eivät vaivautuneet takaa-ajoon, sillä he olivat vain iloisia kun Harmaajätti menisi nyt ehkä lopullisesti pois.

Pian leirin ulkopuolella Harmaajätti pystyi kävelemään omin jaloin. ”Sepäs oli järkyttävää! Harmi että uskontoni kieltää väkivallan. Muuten olisin surmannut nuo luopiot”, manasi Harmaajätti, ”Minne muuten olemme menossa?” Ekohippi vastasi tähän: ” Menemme erääseen salaiseen paikkaan, jota kukaan pultsariklaanilaisista ei tunne.” Muuta Harmaajätti ei sitten kysellytkään. Hän seurasi kuuliaisesti pelastajaansa. He kävelivät melko kauan, oikeastaan jopa kaksijalkojen pahimman ydinlaskeuma-alueen ulkopuolelle. Sitten he tulivat luolalle, ja menivät sisään. Luolasta kuului tyytyväistä kehräystä. ”Höh, siellä on jo joku”, naukui Harmaajätti pettyneenä. ”Ei kun kyllä me tänne olemme menossa. Siellä on tovereitani”, vastasi Ekohippi, ”Moron!” huusi hän sitten luolaan. ”Miksi haukut noita tovereitasi ääliöiksi? Ette taida olla kovin lämpimissä väleissä”, ihmetteli Harmaajätti. ”Häh? Minähän vain tervehdin heitä”, naukui Ekohippi. Kun Harmaajätti astui Ekohipin vanavedessä luolaan, hänen leukansa loksahti hämmästyksestä auki. Koko luola haisi ihan soijakastikkeelta. Siellä oli myös muita kummallisia tuoksuja, joita Harmaajätti ei tunnistanut. Tuoksut harhauttivat Harmaajätin aistit. ”Tuolla taitaa olla 845 kissaa”, hän naukui. ”Ei niitä ole kuin 3”, sanoi Ekohippi tähän, ”Taidat kärsiä aistiharhoista” Sitten Ekohippi selitti Harmaajätille, että he kokoontuivat näiden kissojen kanssa aina välillä tähän luolaan litkimään soijakastiketta, ja joskus jotain muitakin kaksijalkalasta saatuja juttuja. Kaikki kissat istuivat välkehtivän esineen ympärillä. Oikeasti se oli kaksijalkojen metsään hylkäämä laavalamppu, mutta kissat uskoivat sen olevan tähtiklaanin pyhä sanoma. Vasta kun Harmaajätin aistit olivat edes vähäsen seljinneet, hän tajusi että koko luola oli koristeltu kukkasin. ”Mitä tämä oikein tarkoittaa?” kysyi Harmaajätti, joka ei liiemmin pitänyt kukista. ”Kukkaisvoimaa!” naukaisi lempeän ja viisaan näköinen vanha kolli miellyttävän matalalla äänellä. ”Hurlia turlia”, mutisi Harmaajätti, mutta kävi makaamaan laavalampun viereen. Häntä oli alkanut kummasti ramaista. Ekohippi ja muut kissat rupesivat myös nukkumaan lampun ympärillä ringissä. Huomenna olisi uusi päivä.

Luku4
Juonipaljastus:
Harmaajätti heräsi luolasta yksin. Soijakastike ja kukkaset lemusivat vieläkin. Harmaajätti päätti mennä kierimään luolan ulkopuolella olevaan ketunläjään, jotta saisi epämiellyttävät hajut turkistaan pois. Juuri kun Harmaajätti oli parhaillaan kierimässä ketunläjässä, saapui Ekohippi kahden vieraan kissan kanssa paikalle. ”Mitä tuhannen tulimmaista sinä oikein teet?” naukui Ekohippi hämmästyneenä toverilleen. ”Meh, näyttelin vain. Kaikki mitä näit, oli harhaa”, sopersi Harmaajätti tuntien kuumoituksen korvillaan ja poskillaan. Ekohippi näytti epäuskoiselta, muttei ruvennut väittämään vastaan. Sen sijaan hän rupesi märehtimään ruohoa. Harmaajätti katsoi touhua inhoten, ja muisti samalla oman valtaisan nälkänsä. ”Mistäköhän täältä saisi hyvin riistaa”, naukui Harmaajätti. Toinen vieraista kissoista, hullunkurisesti päänsä seudulta melko vähäkarvainen kimitti: ”Mä voin tulla näyttää” ”HÖH! Etkä voi. Kuka edes olet?” töksäytti Harmaajätti epäkohteliaasti. ”Älä ole noin epäkohtelias!” suutahti Ekohippi, ”Hän on minun toverini, Nokkavatsa, aumaklaanin soturi” ”HAHAHAHAHHHAHAHAHAHHHAAA!! Taidatkin olla aikamoisen nokkava kaveri!” mylvi Harmaajätti nauraen, mrrau. Harmaajätti nauroi niin makeasti, ettei huomannut kuinka vihaisesti Ekohippi kynnet paljastettuina häntä mulkoili. ”Nooh, rauhoitutaanpas”, naukui toinen vieraista, vaka vanha matalaääninen harmaantunut kolli, ”Mitäs muuten tykkäisit, jos lähtisin näyttämään sinulle todellisen oravien runsauden sarven?” Harmaajätin ilme kirkastui välittömästi. ”Joo. Olisi tosin kiva tietää keitä te olette”, hän naukui. ”Minä tässä olen Salotähti, aumaklaanin päällikkö ja Nokkavatsan nimen jo kuulitkin. Hän ei muuten ole kovin nokkava, mutta sitäkin sarkastisempi”, naukui harmaa vanhus rauhallisesti.

Kun Harmaajätti oli Salotähden seurassa metsästänyt kyllikseen oravoita, hän kapsahti katajan juurelle lepäilemään. Salotähti toimi samoin, ja sitten Harmaajätti esitti kysymyksen, joka oli askarruttanut hänen mieltään jo melkomoisen pitkään: ”Minkälainen klaani se aumaklaani oikein on? Minusta sinä olet ihan erilainen päällikkö kuin pultsariklaanin päällikkö.” Salotähti vastasi tähän viisaasti: ”Nooh, en tiedä minkälainen teidän päällikkönne on, mutta hallitsen vain soturilain mukaan, niin kuin kaikki klaanit. Aumaklaanin maiden lähellä ei kyllä ole muita klaaneja.” Harmaajätti hämmästyi, ja naukaisi: ”Mutta soturilakihan on vain se, että klaanipäällikön sana on soturilaki. Sinä et kuitenkaan vaikuta mitenkään kauhean pomottelevaiselta.” Salotähti naurahti, mrrau: ”Kyllä soturilakiin kuuluu paljon paljon muutakin. Käsittääkseni klaanissanne on aika paljon sosiaalisia ongelmia. Soturiimennekin ovat melkomoisen outoja.” ”Höh, eikö jokaisessa klaanissa sitten ole sosiaalisia ongelmia? Minä luulin, että se kuuluu klaanielämään”, sanoi Harmaajätti tyrmistyneenä ja jatkoi: ”Ja Pavetähti antoi meille nimemme kuulemma ihan vitsinä. Hän aina naureskelee niille tosi remakasti, muttei kukaan oikein ole uskaltanut vastustaa, kun klaanipäällikön sana on soturilaki” Salotähti vain tuijotti Harmaajättiä miettiväisenä. Sitten hän lähti ja naukaisi lähtiessään: ”Nooh, minun tästä pitääkin lähteä. Ekohippi ei olekaan kertonut tuommoisia klaanistanne. Minä en kyllä sanoisi sitä edes klaaniksi. Päällikkönne vaikuttaa melkoiselta luopiolta!” Harmaajätti järkyttyi. Ehkei hänen olisi pitänyt paljastaa vieraalle klaanipäällikölle klaaninsa ongelmia. Eihän hän toisaalta ollut tiennyt niiden olevan ongelmia, ja hänen rajallinen ajattelunsa oli muutenkin jo hämmennyksissän Salotähden kuvailemasta aumaklaanista ilman sosiaalisia ongelmia.

Salotähti saapui luolalle perässään masentunut Harmaajätti. Ekohippi odotteli jo luolalla, ja hänen vieressään Nokkavatsa teki jotain kerrassaan kummalista. Päästään harvakarvainen kissa näytti viskelevän kaikkea tassuihinsa osuvaa roinaa ilmaan. Hän hyppeli villisti ympäriinsä, ja yksi hänen heittämistään kävyistä osui jotenkin kummallisesti Salotähteä pehmeään vatsaan. ”KUKA HEITTELEE?” karjaisi normaalisti lempeä vanhus hämmästyttävän kovalla äänellä. ”Ööh, minä”, naukaisi melko nuori Nokkavatsa nolostuneena, ”Yritin vain heittää tällä kamallatuota leppälintua tuolla oksalla” Ekohippi tuhahti: ”Yritin saada häntä lopettamaan, mutta hän vain sanoi, että leppälintujen heittely kaikella tavaralla on hänen intohimonsa.” Salotähti vastasi tähän taas yhtä rauhallisesti kuin aiemminkin: ”Nooh, kyllähän minä Nokkavatsan tunnen. Nyt kuitenkin on aika lähteä. Ja niin on varmasti teidänkin. Turvalista kotimatkaa” Molemmat kissaseurueet lähtivät takaisin klaaneihinsa Harmaajätin mielen ollessa täynnä kaikenmoisia selittämättömiä kysymyksiä.

Luku5
Juonipaljastus:
Harmaajätti nukkui yönsä levottomasti. Hän näki unta siitä, että AumaKlaani hyökkäisi ja tuhoaisi heidät. Harmaajättiä kuumoitti unissaan niin suuresti, että hänen pesätoverinsa heräsivät. ”Mitä sinä oikein hohkaat?” naukaisi Ekohippi vihaisena. ”Öääh”, vastasi Harmaajätti, koska oli vielä ½unessa. Aamulla Harmaajätti oli niin masentunut, ettei hän jaksanut edes mennä bodaamaan. Niinpä hän lähti oppilaansa Ameeninenruipelotassun kanssa harjoittelemaan. Se olikin oppilaan koko oppilasajan toinen harjoittelutuokio, ja viime kerrasta oli jo aikaa.

Harmaajätin ja Ameeninenruipelotassun harjoittelu oli tunnetusti sen verran viihdyttävää katseltavaa, että vanhahko ja tylsistynyt Partavaahto lähti katsomaan koulutustuokiota. Tänäkin päivänä Harmaajätti viskeli oppilastaan ympäriinsä, ja yritti opettaa tälle liikkeitä. Patalaiska oppilas ei kuitenkaan tuntenut minkäänlaista kiinnostusta, ja tällöin Harmaajätti joutui vihan valtaan, ja alkoi hakata tyhmää oppilasta kynnet sisään vedettyinä. Partavaahtoa nauratti aikansa. Sitten hän päätti metsästää itselleen jotain syötävää. Pian vanha kolli haistoikin jo jäniin. Hän meni väijymisasentoon, ja hyppäsi riistan kimppuun. Hyppy kuitenkin epäonnistui, kun hän kompastui valtaisiin leukakarvoihinsa, ja lensi kuonolleen maahan pelästyttäen jäniin pois. Partavaahto päästeli semmoisia ärräpäitä, ettei niitä kannata nyt alkaa tässä toistelemaan. Sitten hän masentuneena kapsahti katajan juureen makaamaan.

Tällä välin Harmaajätti oli kyllästynyt oppilaansa kurittamiseen. Hän lähti kävelemään pois sanoen: ”Miksihän Tähtiklaani on antanut noin tyhmän pennun edes syntyä?” Surkea oppilas vastasi: ”Hähhähähäähä, uskotko muka johonkin Tähtiklaaniin? Minä sentään tiedän miten maailma on syntynyt.” ”Höh, eihän sitä voi kukaan tietää, paitsi ehkä Tähtiklaani”, vastasi Harmaajätti hämmentyneenä. ”Oletpas naiivi”, naukui Ameeninenruipelotassu, ”tapasin tässä kerran metsässä semmoisen rajoittuneen kissan. Hän ei osannut kävellä, mutta hän tuli minua vastaan rullaten jollain kaksijalkojen jutulla, jota hän kutsui kalalaudaksi. Hän sanoi minulle, että ennen ei ollut aikaa, ja sitten joku kaksijalka kaivoi kuoppaa, ja sitten räjähti, ja sitten maailma oli.” ”Tuo on hiirenaivoisinta mitä olen ikinä kuullut!” tuhahti Harmaajätti, ”Tuommoiset pitäisi kivittää!” Hän päätti mennä heti keskustelemaan luopio-oppilaan kivityksestä Pavetähden kanssa, kunnes hän muisti, ettei hänen oma klaaninsakaan ehkä elänyt ihan soturilain mukaan. Harmaajätti tunsi pakottavaa tarvetta keksiä ratkaisu hämmentyneisyyteensä. Sitten hänelle pälkähti mieleen ajatus:
Hänen olisi mentävä Aumaklaanin luo!

Tällä välin oli Pavetähden poika Jaakkoturkki palaamassa metsältä. Hän oli juuri metsästänyt äidilleen valtaisan rastaan. Jaakkoturkki oli hieman masentunut, nääs kun hän ei ollut syönyt kahteen päivään mitään, ja Pavetähdelle tämä oli jo päivän 3. ateria, vaikkei vielä olut edes aurinkohuippu. Jaakkoturkki vain tuumi, että päällikön sana on soturilaki, niin kuin hänelle oli aina opetettu. Kun Jaakkoturkki lähestyi vanhaa ydinjätekuoppaa, missä PultsariKlaani majaili, hän kuuli jostain puhetta: ”RRROOAAAAARRRRR! Milloin me tapamme Pavetähden?” ”En minä nyt oikein tiedä kannattaako meidän tappaa häntä. Lähdetään vain livohkaan, ja mennään vaikka kaksijalkojen luo hakkaamaan koiria”, kuului toinen ääni sanovan. Jaakkoturkki päätteli ylellisine älynlahjoineen saman tien, että kyseessä olivat hänen klaanitoverinsa Tyrannoturkki ja Koiratappelu. Jaakkoturkin korvia alkoi kuumoittaa. Miten hänen klaanitoverinsa kehtasivatkaan puhua hänen äitinsä ja päällikön salamurhasta. Jaakkoturkki meni saman tien Pavetähden luokse. ”Tz, morjens! Tyrannoturki ja Koiratappelu aikovat surmata sinut”, naukaisi Jaakkoturkki juostessaan äitinsä pesään. ”Boeh!”, naukui Pavetähti, ”olet vain kateellinen, kun he toivat minulle juuri äsken 5 rastasta kumpainenkin, ja sinä vain yhden! Saat loppupäivän siivota klaaninvanhimman pesää!” Jaakkoturkki shokeeroutui. Kuinka hänen äitinsä saattoi olla noin välinpitämätön? Soturipäällikön sana kuitenkin oli soturilaki. Niinpä Jaakkoturkki meni klaaninvanhimman Voikkarimahan luo, ja alkoi rahdata tälle uutta makuusammalta. Sitä tarvittiinkin paljon, koska naaraskissan massa oli hämmentävän suuri. ”Huoh, huoh, tuothan minulle muutaman oravan tuoresaaliskasasta”, huohotti Voikkarimaha samalla, kun Jaakkoturkki uurasti. ”Voisit välillä itsekin tehdä jotain”, sähähti Jaakkoturkki, ”Väisssstä!”

Aurinkohuipun lähestyessä rupesi leirin keskellä olevalta aukiolta kuulumaan meteliä. Jaakkoturkki, joka vieläkin oli hoitamassa oppilastehtäviään, meni katsomaan mistä oikein oli kyse. Hän huomasi aukiolla Ekohipin oppilaansa Hullutassun kanssa, sekä Partavaahdon. Jälkimmäisin näistä ulvoi niin, että koko leiri raikasi: ” Olen tehnyt päätöksen lähteä tästä pahasta paikasta. Olen niin onneton partakarvojeni kanssa, etten enää kykene edes metsästämään. Sitten kun tämä klaani vielä on tämmöinen pahuuden pesä, missä kukaan ei auta toisia, niin en kyllä enää hetkeksikään jää tänne. Hyvästi mullitrilobiitit!” Ja niin harmaantunut valkoinen kolli käveli ulos leiristä ja lähti. Kaikki paikallaolijat katsoivat järkyttyneenä hänen peräänsä. Hullutassu maukui: ”Älä dissaa klaaniamme! Tämä on maailman paras paikka elää!” Ekohippi nuolaisi oppilastaan lapaan, ja sanoi rauhoittelevasti: ”Älä huoli, Partavaahto on aina ollut vähän seniili. Nyt on kuitenkin aika tehdä sinusta soturi.” Yli-innokkaan oppilaan silmät välkkyivät. Ekohippi meni kertomaan asiansa Pavetähdelle: ”Tänään Hullutassu ajoi mäyrän pois terraariostamme. Uskon, että hänessä on jo ainesta soturiksi” Oikeasti mäyrä oli ollut 2-päiväinen sokea poikanen, mutta Ekohippi ei hippimäiseen tapaansa ollut turhan tarkka semmoisista asioista. Pavetähti pisti päänsä ulos pesästään, ja naukui: ”Tyhmät esi-isät, tässä on pentu, josta tulee soturi, tai jotain sinne päin. Hänen nimensä on nyt Hullumieli. HAHAHAHAHAHAHHHHHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAAA! Eikös olekin loistava nimi?” Hullumieli ei kuitenkaan välittänyt pilkasta, vaan hyppelehti innoissaan tietoisena siitä, että tänään hänen pitäisi valvoa koko yö vahdissa. Ekohippi taasen katsoi päällikköään halveksuen. Hän tiesi soturilaista tarpeeksi tajutakseen, että Pavetähden julistus ei ollut lähellekään oikeita soturinimenantosanoja.

Luku6
Juonipaljastus:

Salotähti johti 2 hippijortsuissa ollutta soturiaan metsästysretken kautta takaisin AumaKlaanin viihtyisään kotiin. Klaani oli jo lukemattomien vuodenaikojen ajan pitänyt majaa kaksijalkojen muinoin hylkäämässä kuopassa, johon oli kätketty sokerijuurikasauma. Tämä vanha auma oli vieläkin tallella, ja se oli klaanin tärkein kokoontumispaikka. Kun yölliseltä retkeltä palaavat soturit saavuttivat leirinsä sisäänkäynnin, tuli heitä vastaan valtaisa vaalea naaras, nimeltään Silmumisteli. Hän näytti hengästyneeltä sanoen: ”Uhh, olemme juuri, huoh, vastaanottaneet reviirillemme tunkeutuneen kissan.” Salotähti nyökkäsi, ja pyysi Silmumisteliä johdattamaan hänet tulokkaan luo. Paikalla oli raidallinen pahansisuinen kolli, Piraattimyrsky, joka kovisteli laihaa harmaanvalkoista hämmentävän pitkät leukakarvat omaavaa kollia. ”Nooh, lopetapas tuo tuommoinen”, naukui Salotähti soturilleen, ”kukas sinä oikein olet? Sinussa on PultsariKlaanin kitkerä tuoksu.” ”Ja pöh! En enää kuulu siihen spurgujen pesään!”, sähisi tulokas, ”Haluan vain päästä mahdollisimman kauas täältä, enkä totta totisesti halua liittyä heti uuteen klaaniin, kun edellisestäni pääsin pois!” ”Emme pakota ketään liittymään klaaniimme”, naukui Salotähti viisaasti, ”olet vapaa poistumaan, muukalainen.” Tulokas, joka tietysti oli PultsariKlaanista paennut Partavaahto, lähti kävelemään poispäin kompastellen partaansa, ja päästellen samalla melkoisia ärräpäitä. Piraattimyrsky, jonka sietokyky oli varsin matala, karjaisi vanhemman kollin perään: ”Ole hiljaa! Meillä on täällä pieniä pentuja, joille ei ole tuommoinen kielenkäyttö soveliasta!” ”Ja pöh! Sinä olet vain tuommoinen typerä hemmoteltu pullasorsa, jollei mitään tietoa elämän tuskast’ oo!” huusi Partavaahto takaisin heittäytyen runolliseksi. Piraattimyrsky sähisi halveksuen: ”Katoa silmistäni, tai revin korvasi pois. Sinä se tässä vähiten tiedät elämän tuskista, ja kannattaisiko opetella puhumaan, itse opin sen jo pentuna!” Viisaana päällikkönä rauhanomainen Salotähti tuli kahden kollikissan kärkkään sananvaihdon väliin naukuen kumealla äänellään Partavaahdolle: ”Nooh, mitäs tykkäisit, jos pääsisit eroon noista partakarvoistasi. Oikeastaan heti, kun kuulin nimesi, tajusin, että saattaisit olla suuri valittu.” ”Ja pöh, ikinä kuullukaan mistään valitusta, valituksia kyllä sitäkin enemmän!” naukui Partavaahto tuohtuneena. Salotähti jatkoi rauhanomaisesti: ”Klaanissamme elää legenda elämän kolhimasta kissasta, joka on saapuva luoksemme, ja on pelastuva partavaahdon voimalla. Kukaan ei vain vielä ole keksinyt, että mikä se partavaahto oikein on, mutta tuohon valtaisaan partaasi se varmaan liittyy, ja sinun nimesihän on Partavaahto. Oletkos koskaan ajatellut, että se saattaisi olla ratkaisu ongelmiisi?” ”Höh, ongelmani eivät kuulu teille, lähden tästä nyt, hyvästi!” sanoi Partavaahto töykeästi. ”Muista vain, että legenda kertoo vielä siitä, että jos jonkun tarvitsisi löytää jotain, hänen tarvii vain seurata savuvanaa tuolla horisontissa. Sen lähde on joku kaksijalkojen jättipesä”, huusi Salotähti vielä vieraansa perään.

AumaKlaanin soturi Nokkavatsa heräsi kummalliseen pärinään, joka kuului sotureiden pesän ulkopuolelta. ”Ugh, tuoei kuullosta miltään tuntemaltani saalistajalta”, totesi inkivääritomi, ja kapusi ylös sammalvuoteeltaan. Hänen vieressään nukkuva Majurimyrksy käänsi kylkeään, ja jatkoi uniaan mutisten unissaan jotain siitä, kuinka ennen vanhaan aamut olivat hiljaisia, ja nykyajan oppilaat vain metelöivät tekemättä mitään hyödyllistä. Nokkavatsa meni ulos tutkimaan metelin syytä, ja tassuteltuaan leirin ulkopuolelle hän näki kuvankauniin ruskean kilpikonnakuvioisen Kielomaan puhaltelemassa voikukanvarteen. Nokkavatsa oli eri hämmästynyt, mutta pärinä näytti aiheutuvan juuri tästä toimenpiteestä. Kun Kielomaa äkkäsi klaanitoverinsa läsnäolon, hän heitti soittimensa hämmentyneenä mettään. ”Ömh, olinkin tässä juuri lopettelemassa”, hän naukui hermostuneesti. ”Ei siinä mitään”, totesi Nokkavatsa, ”ääni oli tosi miellyttävä. Haistanet sarkasmin äänessäni?” Kielomaa katseli päästään kumman harvakarvaista kollia, ja lähti sitten sanoen: ”Menenkin tästä metsästämään, moron!” Nokkavatsa oli juuri lähdössä naaraksen perään, kun klaanin parantaja, Juoksevakorva ilmestyi hänen taakseen naukuen: ”Hei Nokkavatsa! Viitsisitkö hakea vähän unikonsiemeniä. Varastot ovat tyhjillään. Sitten jos vielä jaksaisit, niin voisitko tuoda minulle kuminoita, tarvitsen niitä korvavaikkuni ehdyttämiseen.” Nokkavatsa nyökkäsi törkykorvaiselle naaraalle, ja lähti hakemaan unikonsiemeniä hyvästä unikkopaikasta, jonka tiesi. Ehkäpä jos hän toimisi tarpeeksi nopeasti, hän kerkeäisi vielä metsästämään Kielomaan kanssa.

Saavuttuaan reviirin parhaan unikkopusikon luo, Nokkavatsa haistoi jotain perin kummallista: vieraita kissoja! Hän antoi ilman virrata kitalakeensa, ja lähti jäljittämään hajua. Hän liikkui äänettömästi, kuin tuuli, ja jäljitettyään aikansa, hän näki metsässä lymyilemässä 2 kissaa. Nokkavatsa hyökkäsi tulokkaiden eteen: ”AaaHHAAA! Trespassailette AumaKlaanin reviirillä, poistukaa!” Molemmat tunkeilijat olivat laihoja, toinen heistä vaalea naaras ja toinen ruskea kolli. Kolli mylvähti: ”RROOOAAAAAARRR!!!! Meitä eivät reviirirajat enää sido, olemme vapaita kissoja!” Vaalea naaras irvisti toverinsa vieressä, ja Nokkavatsa tajusi, että hänellä oli kissa-alivoima. Urheasti hän kuitenkin sihisi ja sylki kohti tunkeilijoita kielletyllä reviirillä. Sitten kolli, joka tietystikin oli PultsariKlaanista häippäissyt Tyrannoturkki, hyökkäsi Nokkavatsan päälle. AumaKlaanin soturi oli niin yllätetty, että Tyrannoturkki sai hänet vaivatta kumottua, ja silloin kävi Tyrannoturkin toveri, Koiratappelu käsiksi Nokkavatsaan. Nokkavatsa yritti pyristellä irti ”raakalaisten” otteesta, muttei siihen kyennyt. Hän tunsi ikävän kynsäisyn pehmeässä vatsassaan, ja sitten maailma musteni hänen silmissään. Nokkavatsa arveli loppunsa koittaneen.

Loput luvut löytyy alemmas selaamalla.


Viimeinen muokkaaja, Runningvegetableoil pvm Su Elo 05, 2012 12:05 pm, muokattu 4 kertaa

Runningvegetableoil
Klaaninvanhus
Klaaninvanhus

Nainen Viestien lukumäärä : 553
Join date : 13.04.2012
Paikkakunta : Cafe µµ

Näytä käyttäjän tiedot http://www.morokolli.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Loistelias suomenkielinen fanficcini Totuudellinen sota!

Viesti  Wedge lähetetty Ma Huhti 23, 2012 7:02 am

Ojjoj jösses kun on hieno ja hauska ficci. Jatkoa tälle ja sassiin kiitos. rendeer

Wedge
Klaaninvanhus
Klaaninvanhus

Nainen Viestien lukumäärä : 564
Join date : 10.04.2012
Ikä : 84
Paikkakunta : Coruscant

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Loistelias suomenkielinen fanficcini Totuudellinen sota!

Viesti  Georgy Porgy lähetetty Ma Huhti 23, 2012 11:29 am

Olipahan mielikuvituksen lentoa tuotoksessasi. Itsekin rakastaisin oman ficin kirjoittamista, mutta vapaa-aika hupenee kyllä vähän turhankin tehokkaasti aina kaikkeen muuhun. Tätä oli hauska lukea, vaikka taisi olla jotain käsittämättömiä inside-juttujakin mukaan tungettu.

Georgy Porgy
Pentu
Pentu

Mies Viestien lukumäärä : 40
Join date : 05.04.2012
Paikkakunta : Maa

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Loistelias suomenkielinen fanficcini Totuudellinen sota!

Viesti  Runningvegetableoil lähetetty La Toukokuu 05, 2012 12:42 pm

Lisäsin tässä juuri luvut 3 ja 4. Ne voit lukea täältä. Tuo lukeminen nyt tapahtuu vähän tuollalailla hullunkurisesti alhaalta ylöspäin ja sitten toisaalta taas ylhäältä alaspäin, muttei se niin vaikeaa ole skrollailla sitä sivua lukiessa. Toivottavasti kaikki lukijat tajuavat tuon idean, en ole kauheasti jaksanut panostaa muotoiluun, kun tarina on niin mainio.

Tosiaan melkomoisen jännittäväksi alkavat tapahtumat pikkuhiljaa kehkeytyä, kun Harmaajätille selviää ettei pultsariklaani olekaan ihan semmoinen perinteinen klaani, ja epäilys alkaa kalvaa vähäsen kyllä hölmön kissan mielessä.

Runningvegetableoil
Klaaninvanhus
Klaaninvanhus

Nainen Viestien lukumäärä : 553
Join date : 13.04.2012
Paikkakunta : Cafe µµ

Näytä käyttäjän tiedot http://www.morokolli.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Loistelias suomenkielinen fanficcini Totuudellinen sota!

Viesti  Runningvegetableoil lähetetty La Kesä 09, 2012 10:10 am

Tämä nyt on jo aivan naurettavaa! En nyt sattunut muistamaan tuota vuodatus.netin salasanaani, ja nyt en saa sitä mitenkään takaisin, kun tuo sivu on tuommoinen kämäisyyden perikuva. Siispä teenkin sen, mikä olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten, ja seuraan nequn esimerkkiä päivittämällä tarinaani vaikka nyt tuohon aloitusviestiin pilailijoihin, tekstiä tosiaan on ja tulee aika paljon. Ehkä kun se on suoraan tässä sivulla, niin se tavoittaa myös kaikki teidät lukijat helpommin, mistäpäs sen tietää.

Joka tapauksessa lisäsin juuri luvut 5 ja 6, ja tunnelma sen kun tiivistyy. Harmaajätti on ahdistuksensa kukkuloilla, ja AumaKlaanissakin, jota siirryin kuvailemaan tarkemmin, sikiää jonkinmoisia ongelmia. pirat

Runningvegetableoil
Klaaninvanhus
Klaaninvanhus

Nainen Viestien lukumäärä : 553
Join date : 13.04.2012
Paikkakunta : Cafe µµ

Näytä käyttäjän tiedot http://www.morokolli.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Loistelias suomenkielinen fanficcini Totuudellinen sota!

Viesti  Runningvegetableoil lähetetty Ke Heinä 18, 2012 10:50 am

Viimeiset jännityksen täyteiset luvut ovat nyt täällä, ja Totuudellinen sota alkaa olla ohi. Nauttikaa vielä viime hetkistä vanhojen ystävienne seurassa!

Luku7
Juonipaljastus:

Harmaajätti heräsi keskellä yötä. Pesässä nukkuivat PultsariKlaanin jäljellä olevat soturit Ekohippi, Jaakkoturkki sekä vasta nimitetty Hullumieli. Harmaajätti varoi herättämästä ketään heistä. Vaikka Ekohippi olikin hänelle läheinen toveri, johon hän luotti, hän ei tahtonut ketään mukaan salaiselle tiedusteluretkelleen. Sitä paitsi Ekohippi saattaisi yrittää estää hänen menonsa AumaKlaaniin oppimaan oikeasta soturilaista. Harmaajätti hiipi ulos leiristä, ja tajusi ensimmäistä kertaa elämänsä aikana, ettei kukaan vahtinut sitä öisin. Jos leiriin hyökättäisiin, niin heti ensimmäisenä sisäänkäynnin vieressä oli klaaninvanhimman, Voikkarimahan pesä. Heti sen vieressä sijaitsi oppilaiden, ja hieman sitä kauempana sotureiden pesä. Perällä hieman paremmin suojattuna olivat parantajan ja päällikön pesät. Harmaajättiä puistatti. Täällä ei totisesti kukaan pitänyt toisesta, puhumattakaan sitten heikommastaan, huolta.

Yö oli pimeä ja rauhaisa. Harmaajätti ei tarkalleen tiennyt, missä päin AumaKlaanin majapaikka sijaitsi. Hän patikoi ensin luolalle, missä Ekohippi oli toveriensa kanssa pitänyt hippijortsuja. Sitten hän alkoi etsiä siellä olleiden kissojen hajujälkiä. Jortsuista oli kuitenkin jo sen verran aikaa, että kissojen tuoksut olivat hyvin väljähtäneitä. Niin väljähtäneitä, ettei niitä kyennyt kunnolla seuraamaan. Harmaajätti masentui. Hän valitsi summan mutikassa suunnan, ja totesi pian palanneensa takaisin PultsariKlaanin terraarioon. Harmaajätti päästi muutaman ärräpään, ja palasi luolalle valiten suunnan tällä kertaa tarkemmin. Yö pimeni pimenemistään. Aamunkoihin olisi vielä aikaa, ja Harmaajättiä alkoi nälättää. Hän päätti metsästää menemällä väijymisasentoon. Pian hän jo nappasikin vesimaamyyrän. Hän söi sen suurella halulla, ja sitten nukahti hän pusikkoon.

Aamu valkeni PultsariKlaanissa varsin normaalisti. Kukaan ei epäillyt mitään, vaikkei Harmaajättiä näkynytkään. Oikeastaan Ekohippi oli ainoa, jota koko asia edes vähän vertaa kiinnosti. Eipä leirissä toisaalta ollut enää paljonkaan muita kissoja. Pavetähti keskittyi vain omaan hyvinvointiinsa, kuten Jaakkoturkkikin. Ameeninenruipelotassu oli kaikessa ameenisudessaan varsin näkymätön hahmo leirissä. ”Jes! Nyt se on poissa, eikä minun tarvitse enää harjoitella!” riemuitsi oppilaan rääpäle. Klaanin parantaja Evanmieli taasen oli jo kuiden ajan lojunut pesässään masentuneena pää hautautuneena okakuvioisiin etujalkoihin. Aina kun häneltä meni kysymään apua johonkin vaivaan, hän vain totesi, että koko Klaani on tuhoon tuomittu. Ekohippi alkoi pikku hiljaa ymmärtää mitä parantaja, joka tuntui olevan Klaanin ainoa TähtiKlaanin päälle ymmärtävä kissa, tarkoitti. Ekohippi pohti jo itsekin vakavasti PultsariKlaanin hylkäämistä. Hänellähän oli AumaKlaanissa monia samanmielisiä tovereita. He ottaisivat hänet varmasti riemumielin vastaan. Ekohipin suurin huolen aihe olikin oikeastaan hänelle varsin läheiseksi muodostunut Hullumieli. AumaKlaanilla oli kyllä vastaanottokeskus vieraita kissoja varten, mutta Ekohippi oli huolestunut soturioppilaansa taidoista. ”Hänen skillssinssä saattavat kyllä olla vähän ruosteessa”, Ekohippi pohti, ”Mäyrä jonka hän ajoi leiristä ei ollut kuitenkaan siitä vaarallisimmasta päästä.” Lisäksi Ekohippiä huolestutti, kaikkien kissojen ystävä kun oli, Voikkarimahan kohtalo, jos ainoa kissa, joka välitti klaaninvanhuksesta edes vähäsen, lähtisi. Vaikka parantaja Evanmieli olikin TähtiKlaaniin uskova ja siihen yhteydessä oleva kissa, ei hän järkytykseltään ollut tehnyt tähänkään mennessä mitään klaanin hyväksi. Ekohippiä ellotti. Hänen oli pakko pysyä Klaanissaan vielä toistaiseksi. Ehkäpä seuraava hippimiitti Salotähden ja muiden AumaKlaanin kumppaneiden kanssa tarjoaisi vastauksia.

Luku 8
Juonipaljastus:

Luku 8
Nokkavatsa makasi maassa puolitiedottomana. ”Raakalaiset” eivät olleet tappaneet häntä, vaikkei hänestä ollut ollut mitään vastusta heille. Nokkavatsa ei juuri muistanut mitään käymästään kamppailusta, paitsi että hyökkääjäkissat kantoivat PultsariKlaanin etovaa tuoksua. Nokkavatsa kihisi raivosta. Hän kun niin oli luottanut Ekohippiin, joka väitti ettei hänen Klaaninsa ollut millään muotoa sotaisa. Yht’äkkiä kuului metsästä ponteva naukaisu: ”Oletkos sinä se nokkava AumaKlaanilainen? Hohhohhoh! Haiset vereltä ja pelkotuoksulta. Oletko satuttanut itsesi?” Nokkavatsa kihisi raivosta, vaikka tiesikin, että apu oli nyt hänelle elintärkeää. Harmaajätti saapui Nokkavatsan vierelle, ja jatkoi sanahelinäänsä: ”Noh! Löitkö päätäsi?” Nokkavatsa oli liian hengästynyt antaakseen ominaista sarkastista vastaustaan. Ivailustaan huolimatta Harmaajätti lähestyi haavoittunutta lajitoveriaan, ja jopa nuolaisi muutamaa tämän haavoista. Harmaajätillä ei ollut harmainta jättimäistä aavistustakaan parantavista yrteistä, tai miten niitä tulisi käyttää. Niinpä hän, myös omia tarkoitusperiään edesauttaakseen, pyysi nokkavatsaa kertomaan AumaKlaanin leirin sijainnin. Nokkavatsa myöntyi tämän kertomaan, joskin melkomoisen vastahakoisesti. Harmaajätti pyysi vielä lopuksi Nokkavatsaa odottamaan paikoillaan, ja toivoi Nokkavatsan tietysti vastaavan, että ”Kunen muutakaan voi”. Nokkavatsa oli kuitenkin liian tietoinen kaikenmoisista sarkastisista ym huomautuksista, ettei hän viitsinyt tuhlata aikaa moiseen ikiklassikkoon.

Tällä välin AumaKlaanin leirissä alettiin olla jo hieman huolestuneita Nokkavatsan katoamisesta. Juoksevakorva oli masentuneena pesänsä nurkassa hinkkaamassa ikuisesti sottaisia korviaan. Hän uskoi kaiken olevan hänen omaa syytään, kuten kuka tahansa tilanteessa, jossa on lähettänyt kadonneen hoitamaan jotain tehtäviä. Silmumistelistä, Piraattimyrskystä ja Kielomaasta koottu partio olikin jo lähetetty etsimään kadonnutta soturia. Ilmassa oli selkeää odotuksen tuntua, ja pian jo haistoikin varsin tarkkanenäinen varapäällikkö Ravaturkki etsintäpartion kissat. ”H-h-h-h-heillä o-o-on v-v-v-v-ieras k-k-k-k-kissa m-m-m-m-m-muassaan”, änkytti Ravaturkki. Salotähti meni leirin sisäänkäynnille odottamaan saapujia. Pian sieltä saapuikin etsintäpartio mukanaan varsin pelokkaan näköinen Harmaajätti. Hän oli saanut lapaansa kivuliaan näköisen viillon. Salotähti pohti, että viilto oli varmasti Piraattimyrskyltä, jolla oli toisinaan ongelmia pitää kyntensä peitettyinä ja kurissa. ”Mmmh, olette näköjään saaneet tunkeilijan kiinni”, maukui Salotähti. ”Näin on näreet!” hihkaisi Piraattimyrsky voitonriemuisena, ”Mokoma yritti vielä kaiken kukkuraksi käydä kimppuumme. Onneksi selätin sen, vaikka suurirakenteinen onkin.” ”Nooh, eiköhän tuo riitä itsekehuista. Kielomaa, kertoisitko mitä saitte selville, ja miksei Nokkavatsa ole mukananne.” Kielomaa vastasi oitis: ”Oi päällik’ö suur’, nappasimme hänet hiipimästä reviiriltämme. Hänessä on Nokkavatsan hajua, mutta emme oikein kyenneet kuulustelemaan häntä, kun tuo kiihkoilija ei muka tahtonut kuulla hänen selityksiään.” Kielomaa osoitti nämä sanansa Piraattimyrskylle, joka sähisi hiljaisasti vastaukseksi. Salotähti nyökkäsi Harmaajätille merkiksi, että tämä voisi kertoa selityksen täällä oloonsa. ”Ömh, löysin Nokkavatsan pahasti haavoittuneena reviirinne reunalta, ja päätin tulla täältä hakemaan apua.” ”Eikö mieleesi tullut, että oma leirinne parantajineen olisi ollut paljon lähempänä? Vai onko parantajannekin jättänyt teidät?”, maukui Salotähti terävästi. Harmaajätillä ei ollut aavistustakaan, miksi vieraan klaanin päällikkö puhui, kuin tietäisi PultsariKlaanin armottomasta kissakadosta. Ennen kuin sananvaihto ehti ärtyä sen äreämmäksi, juoksi Juoksevakorva alati juoksevine korvineen pesästään. ”Kuulin, että puhuitte loukkaantuneesta Nokkavatsasta. Minun täytyy päästä parantamaan hänet, sillä tämä kaikki on minun syytäni!” hän läähätti. ”Nooh…”, kerkesi Salotähti aloittaa lohduttavaa lausahdusta, mutta Harmaajätti syöksähti jo ulos leirin sisäänkäynnistä, joka tässä tapauksessa oli tietysti myös uloskäynti, kannoillaan Juoksevakorva sekä Piraattimyrsky. Harmaajätti ei oikein tiennyt, johdattiko hän Juoksevakorvaa Nokkavatsan luo, vai pakeniko vihaisen oloista Piraattimyrskyä. Hän päätti tehdä kompromissin ja paeta Nokkavatsan luo.

Nokkavatsa oli partion saapuessa paikalle jo varsin heikonmoisessa jamassa. Hän näki kummallisia näkyjä vaaleanpunaisista säteistä ja kaikkea muutakin umpioutoa. Ei kuitenkaan mitään TähtiKlaanilta, joten tod.näk. hän ei ollut kuolemassa vielä. Juoksevakorva kiiruhti heti haavoittuneen klaanitoverinsa haistettuaan tämän tykö. ”Voi Nokkavatsa, voitko ikinä anteeks’ mulle antaa?” ”Ehkä jos olet VALIS. Oletko VALIS?” Juoksevakorva oli hyvin hämmentynyt. Koskaan ennen ei hänen parantajan urallaan ollut moista sattunut. Hän luuli Nokkavatsan vain laukovan sarkastisia kommenttejaan. Hän kaatoi Nokkavatsan haavoille matkan aikana suussaan jauhamansa soijapavut ja sen jälkeen syötti hänelle hieman unikonsiementä. Nokkavatsa näytti vaipuvan rauhaisaan lepoon. Soijapapua muuten tavattiin käyttää AumaKlaanissa lääkintään, sillä sitä kasvoi heidän lähistöllään viljalti, ja se oli erittäin tehokasta monenmoisiin vaivoihin. Salotähti esim. ei kuitenkaan tiennyt, että hänen suuresti ihannoimallaan soijakastikkeella ja soijapavuilla oli yhteys. Kissat eivät nääs hallinneet perinteistä käymismenetelmää, ja siks’ piti heidän varastaa soijakastikkeensa kaksijalkalasta.

Luku9
Juonipaljastus:

Luku 9

Evanmieli anoi audienssia päällikkönsä tykö: ”Pavetähti, minulla olisi tärkeää asiaa.” Pavetähden pesästä kuului ärtyisä, mutta eittämättä myöntävä tuhahdus. Evanmieli asteli sisään, ja naukui kimeästi & kireästi: ”Olen nyt ollut niin pitkään TähtiKlaanin piinaama, että tämä saa riittää. Tiedät hyvin, että Klaanillasi ei ole mitään tekemistä soturilain kanssa. Olemme vain lauma luopioita, tai jotain vielä pahempaa.” Pavetähti vain tuijotti jäätävästi parantajaansa: ”Olen kyllä kuunnellut valituksiasi monesti. Onko sinulla kenties jotain uutta sanottavaa?” ”Aion jättää tämän TähtiKlaanin hylkäämän likasaavin.”, sanoi Evanmieli itselleen epätavallisen terävästi, ”Hyvästi!”. Pavetähti sylkäisi selkänsä kääntäneen parantajan perään. Hintelän kollin hännänpäänkin kaikottua leirin sisään/uloskäynnistä, Pavetähti vaipui mietteisiinsä.

Tilanne oli eittämättä varsin ongelmallinen. Hänen Klaanissaan oli enää 3 soturia, 1 täysin hyödytön oppilas ja klaaninvanhus. Pavetähteä alkoi masentaa. Hän oli niin himoinnut valtaa, muttei ollut tajunnut, minkälaista vastuuta Klaanin hallitseminen oikein vaatii. Pavetähdellä ei alun alkaenkaan ollut ollut yhtäkään päälliköltä vaadittavaa ominaisuutta. Hän oli laiska, ilkeä ja vain omia etujaan ajatteleva. Nyt hän makasi pesässään vihaisena. Tämä kaikki oli sen surkean AumaKlaanin syytä! Pavetähti päätti, että olisi aika sotia hänen Klaaninsa 1. ja viimeinen sota. Totuudellinen AumaKlaanin valloitus. PultsariKlaani tekisi yllätyshyökkäyksen, ja eloonjääneistä tulisi Pavetähden uusi Klaani. Näitä miettiessään Pavetähti vaipui uneen. Oli selvää, että hän oli tullut totaalisen hulluksi tässä ydinjätteiden saastuttamassa maassaan.

AumaKlaanin leirissä vallitsi hartaan haikea tunnelma. Yksi suosituimmista sotureista, Nokkavatsa makasi tajuttomana parantajan pesässä vailla varmuutta elon jatkumisesta. Juoksevakorva huolehtivaisena parantajana istui koko ajan Nokkavatsan vieressä vahtimassa tätä. Ulkopuolella Salotähti oli kutsunut Klaanikokouksen paikalle. Hän naukui miellyttävällä äänellään: ”Tervehdys Klaanini. Kaikki varmaan tietävät, että meitä on kohdannut karmiva tragedia. Nokkavatsa on pahasti haavoittunut PultsariKlaanilaisten luopioiden hyökkäyksessä. Yksi luopioiden Klaanitovereista on kuitenkin nyt tässä seurassamme, ja hän on toiminnallaan pelastanut Nokkavatsamme. Kiittäkäämme ja ylist’käämme Harmaajättiä!” Osa kissoista naukui kunnioituksensa, osa vain tuijotti Harmaajättiä vihaisena. Jälkimmäiselle osalle PultsariKlaani oli vain läjä spurgukissoja, jotka pitäisi hävittää. Osin se oli tietysti tottakin. Harmaajätti katseli hämillään kynsiään kuunnellessaan ylistystä itseltään AumaKlaanin päälliköltä. ”Ömh, Salotähti, minulla olisi asiaa.”, sai Harmaajätti mutistuksi. ”Nooh, kerro toki huolesi.”, vastasi viisas päällikkö. ”Tämä on vähän arkaluontoinen asia, mutta olen jättänyt PultsariKlaanin lopullisesti, sillä haluan omistaa elämäni TähtiKlaanille, kuten te täällä, ja…”, Harmaajätti ei saanut sanotuksi asiaansa loppuun, sillä pala hänen viimeksi syömäänsä hiirtä nousi hänen kurkkuunsa, niin herkistynyt oli hän. Salotähti kuitenkin ymmärsi yskän, ja kuiskasi Harmaajätin korvaan: ”AumaKlaaniin pääsevät syntyperättömät vain soveltuvuuskokeen kautta. Se tapahtuu vastaanottokeskuksessamme, jota isännöivät Piraatti ja Majurimyrksy. Voit kokeilla koetta heti huomenna, muussa tapauksessa on sinun lähdettävä.” Harmaajätti nyökkäsi totisena. Tässä olisi hänen tilaisuutensa päästä oikeaan TähtiKlaania kunnioittavaan Klaaniin!

PultsariKlaanin leirissä Pavetähti kokosi joukkojaan. Kynsiruuvi odotti niskuroijia, ja koska kukaan ei halunnut menettää kynsiään, joiden mukana todennäköisesti leikkautuisi puoli jalkaa, oli koko Klaani mukana. Jopa Voikkarimaha oli säälimättömästi vedetty Klaaninvanhusten pesästä mukaan taistelujoukkoihin. ”Aika sinunkin välillä tehdä jotain hyödyllistä.”, sähisi Pavetähti vanhusraukalle. Ekohippi oli melko lailla kauhuissaan. Mitähän Salotähti ja hänen muut AumaKlaanilaiset kumppaninsa mahtaisivat ajatella, kun hän hyökkäisi heidän Klaaniinsa. Toisaalta Ekohippi taas tiesi, ettei heillä ollut mitään mahdollisuuksia AumaKlaanin taitavia ja kurinalaisia kissoja vastaan. Vaikka hän oli yrittänyt selittää asiaa Pavetähdelle, ei seonnut päällikkö enää kuunnellut kenenkään puheita. Näin lähtivät PultsariKlaanin jäljellä olevat kissat Jaakkoturkki, Evanmieli, Ekohippi, Hullumieli ja Voikkarimaha Pavetähden johdolla kohti AumaKlaania. ”Hei sinä luopio! Tiedät tien leiriin, joten johdata meidät sinne.”, sähisi Pavetähti Ekohipille. Tämä tyytyi painamaan päänsä ja huokaisemaan syvästi.

Luku 10
Juonipaljastus:

LUKU 10

Harmaajätti ei saanut koko yönä unen päästä kiinni. Hän pyöriskeli pienellä sammalvuoteellaan, eikä oikein nauttinut olostaan, kun oli tottunut moottorisänkyynsä. Aurinko kuitenkin nousi jossain vaiheessa, ja Piraattimyrsky tuli hakemaan Harmaajättiä. ”On soveltuvuuskokeesi aika!” hän sanoi naukunauraen. Harmaajätti lähti peloittavan tabbyn perässä AumaKlaanin leiristä hieman erillään olevaan vastaanottokeskukseen. Siellä heitä odottelikin Silmumisteli. Vaaleahko lihava naaras naukui: ”Tervetuloa Harmis! Ensimmäinen tehtäväsi on hakea aurinkohuippuun mennessä tänne sen verran saalista, että me Piraattimyrskyn ja Maurimyrskyn ja muutaman muunkin soturin kanssa tulemme kylläisiksi.” Harmaajätti pohti, että kuinkakohan monta kissaa hänen oikein pitäisi ruokkia. Hän kuitenkin lähti välittömästi metsälle. Harmikseen metsästys ei ollut hänen vahvimpia osaamisalueitaan. Hänen suunsa nääs aina vettyi saalista väijyessä niin paljon, että hän rupesi hätiköimään.

Tällä välin Salotähti heräili pesässään. Hän venytteli laaja-alaisesti, ja haukotteli. ”Elämä se on kuin silkkiä vaan, sylillisen tahtoisin kerrallaan.”, hän naukui itsekseen, ja nautiskeli lämmittävistä auringonsäteistä, jotka tunkeutuivat hänen pesäänsä. Samassa kuitenkin hänen pesäänsä syöksähti varapäällikkö Ravatähti. ”L-l-l-l-leiriin h-h-hyökät-t-ään!” hän sai sanotuksi, ja järkyttyi samassa niin, ettei kyennyt enää puhumaan. Salotähti oli kuitenkin kuullut tarpeeksi, ja lähti mykistyneen depuuttinsa perässä leirin aukiolle. Siellä olikin melkomoisen rauhallista, mutta kun Salotähti katsahti ulos leiristä, kauhistui hän. Siellä oli melkomoisen valtaisa kissatappelu. Tai tarkemmin katsellen ei oikeastaan kovin valtaisa. AumaKlaanin suuret soturijoukot tappelivat PultsariKlaanin Jaakkoturkkia, Hullumieltä, Ekohippiä ja Voikkarimahaa vastaan. Evanmieli katseli järkyttyneenä sivusta, ja Pavetähti piileksi pusikossa. Salotähti oli kauhuissaan. Hänen soturinsa eivät tajunneet, että heillä oli niin suuri ylivoima, että noin innostuessaan he surmaisivat kaikki PultsariKlaanin hyökkääjät, mukaan lukien Salotähden ystävä Ekohippi. Tarkemmin katsoen Salotähti huomasikin, että Kielomaa makasi pahasti haavoitettuna hieman taistelun tuoksinan ulkopuolella. Salotähden veri alkoi kiehua. Kyllä hänen sotureillaan totisesti oli aihettakin repiä hyökkääjät kappaleiksi! Hän huudahti: ”Kuka haavoittaa sotureitani?!?!” Sitten hän huomasi, että Evanmieli yritti parantaa Kielomaata. PultsariKlaani ei selvästikään ollut kovin hyvin järjestäytynyt, ja oli varsin huonossa jamassa kaiken kaikkiaan. Salotähti yritti ulvaista taistelua loppumaan, mutta niin kovaäänistä oli taistelijoiden rääyntä, ettei kukaan noteerannut mitään. AumaKlaanilaisia oli ainakin 2 jokaista PultsariKlaanilaista kohden. Siihen nähden hyökkääjät taistelivat hyvin, mutta pian he olisivat kaikki vainaa, ja Salotähden oli pakko estää se jotenkin.

Kun PultsariKlaanin hyökkäysjoukot olivat lähestymässä AumaKlaanin leiriä, alkoi Ekohippiä kalvaa syvä epätoivo. He olivat kohdanneet Kielomaasta ja Yksimielestä koostuvan partion, jonka Pavetähti oli käskenyt hävittää. Yksimieli oli päässyt karkuun, ja varoittanut klaanitovereitaan, ja pian olikin jo valtaisa kahakka käynnissä AumaKlaanin leirin sisäänkäynnin edessä. Ekohippi käytti hallittua puolustustaktiikkaa. Samoin hän oli kehoittanut Hullumieltä tekemään. Vihaiset AumaKlaanilaiset eivät kuitenkaan tunteneet armoa. PultsariKlaanin pienoinen joukko alkoi jo väsyä. Yht’äkkiä ryntäsi Salotähti taistelijoiden keskelle, heitti yhden kynsäisyn sinne ja toisen tänne. Sitten hän ulvoi kaikkia lopettamaan. AumaKlaanin kissat lopettivat välittömästi, ja PultsariKlaanilaiset olivat kaikki kumollaan maassa kuka mitenkin. Jaakkoturkki näytti vakavimmin haavoittuneelta. Hänen kuuppamaisen selkänsä kuupasta vuoti verta. Ekohippi joka nousi PultsariKlaanilaisista ensimmäisenä, oli selvinnyt pintanaarmuilla. Ilmeisesti jotkut hänen tovereistaan olivat tunnistaneet hänet, eivätkä olleet mukiloineet häntä niin pahasti. Sen sijaan hänen entinen oppilaansa Hullumieli makasi maassa liikkumattomana. Ekohippi oli huolesta väärällään nuorukaisen puolesta, muttei kyennyt laskemaan katsettaan Salotähden vihaisesta tuijotuksesta. ”Tämä kaikki on mielipuolisen päällikkömme syytä.”, hän soperteli. Salotähti vain tuijotti toveriaan tyrmistyneenä. ”Etkö muka kyennyt tekemään mitään? Olen hyvin pettynyt sinuun.”, Salotähti naukui käheästi, ”Tiedät kyllä, että meidän on karkoitettava teidät kauas pois.” Ekohippi oli surusta turta. Hän laski päänsä masentuneena, ja meni nuolaisemaan Hullumieltä lapaan. Nuori naaras nosti päänsä, ja huokaisi: ”Olipas epäonninen sotaretki.”

Aurinkohuipun hetken lähestyessä palasi Harmaajätti vastaanottokeskukseen mukanaan mitä parahultaisin pino tuoresaalista. ”Jos ne eivät tästä täyty, niin eivät kyllä mistään!” hän puhkui. Pian Harmaajätti kuitenkin joutui hämmästymään, kun ei hän nähnyt vastaanottokeskuksessa ketään. ”Ja pöh! Olisihan se pitänyt arvata, että ne vain pilailivat kustannuksellani!” Harmaajätti ensin harmistui ja sitten suorastaan vihastui, ja iski valtaisalla tassullaan vastaanottokeskuksen saniaisseinän mäsäksi. Sitten hän raivoa puhkuen lähti kohti AumaKlaanin leiriä. ”Vielä minä ne opetan keppostelemaan kanssani.”, hän mutisi itsekseen. Pian hän kuitenkin haistoi leiristä kantautuvan veren tuoksun. Harmaajätti pisti ravaten koko loppumatkan, joka ei ollut järin pitkä, leiriin, ja kauhukseen huomasi läjäpäin haavoittuneita kissoja. Tarkemmin katsellen hän huomasi, että suurin osa haavoittuneista oli hänen entisiä klaanitovereitaan. Ekohippi näkyi supisevan Salotähden kanssa jotakin päällikön pesällä. Ennen kuin Harmaajätti kerkesi suutaan avata, saapui Piraattimyrsky paikalle ivaten: ”Pidätkö tuota hyvänä Klaaninsa puolustamisena, jaa täh?” Harmaajätti oli kuin puulla päähän lyöty. Sitten paikalle saapui Silmumisteli, joka naukui ponnekkaasti Piraattimyrskylle: ”Ei hän sitä itse halunnut!” Piraattimyrsky lähti mutisten pois, ja Silmumisteli selitti Harmaajätille vallitsevan tilanteen. ”ARRRRGGHH!! Minä vielä sen kirotun Pavetähden murskaan!” ärisi Harmaajätti kuultuaan tapahtuneesta. Se oli kuitenkin liian myöhäistä. Pavetähti, kuten oletettua, oli jo paennut. Muutama AumaKlaanin nopeimpia kissoja oli lähetetty hänen peräänsä, mutta ei ollut kovinkaan todennäköistä, että luopiopäällikköä löydettäisiin. Eipä toisaalta oletettavaa ollut, että Pavetähti enää ikinä saapuisi terrorisoimaan metsää.

Jälkijuttu
Juonipaljastus:

JÄLKIJUTTU

Aamupartion herätys oli Harmaajätin mieleen ihan liian aikainen. Se toisaalta saattoi johtua siitä, että Piraattimyrsky oli partion johtajana. ”Nousehan vätys!” karjui ankaraluontoinen kolli. Harmaajätti oli kuitenkin kaikkien AumaKlaanissa viettämiensä kuiden aikana oppinut tuntemaan Piraattimyrskyn kieroutuneine huumorintajuineen, ja tiesi toverinsa tarkoittavan pelkkää hyvää. Harmaajätti naurahti, mrraooowi, ja koikkelehti vanhemman soturin perässä aamupartioon. Vammoistaan parantuneet Kielomaa ja Nokkavatsa olivat myös tulossa samaiseen partioon. Molemmat toivottivat Harmaajätille sydämellisen hyvät huomenet. Harmaajätti oli onnensa kukkuloilla. Hän eli nyt klaanissa, jossa saattoi kunnioittaa TähtiKlaania, ja joka eli oikean soturilain mukaan. Toisinaan hän kuitenkin kaipasi syvästi vanhoja klaanitovereitaan. Varsinkin Ekohipin menetys kirpaisi todella syvältä. Salotähti oli totuudellisen sodan jälkeen, selvästi vastentahtoisesti, karkoittanut kaikki hyökkäykseen osallistuneet kissat, eikä Harmaajätti ollut varma, näkisikö ystäviään enää koskaan.

Toivottavasti kaikki lukeneet nauttivat tästä. Tämä nyt jäi vähän niin, että saattaisi jopa jatkuakin. En kyllä vielä ole kirjoittamassa erikoisseikkailuja tai mitään, mutta laitan äänestyksen kartoittaakseni yleisän kiinnostusta mahd jatkoa varten. cat

Runningvegetableoil
Klaaninvanhus
Klaaninvanhus

Nainen Viestien lukumäärä : 553
Join date : 13.04.2012
Paikkakunta : Cafe µµ

Näytä käyttäjän tiedot http://www.morokolli.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Loistelias suomenkielinen fanficcini Totuudellinen sota!

Viesti  Wedge lähetetty To Heinä 19, 2012 4:20 am

Ha ha haa hallitsen äänestystä mahtavalla sadan prosentin enemmistöllä. Vastasin Non non no english. Pidän englannista mutta olen sitä mieltä että suutari pysyköön lestissään.

Wedge
Klaaninvanhus
Klaaninvanhus

Nainen Viestien lukumäärä : 564
Join date : 10.04.2012
Ikä : 84
Paikkakunta : Coruscant

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Loistelias suomenkielinen fanficcini Totuudellinen sota!

Viesti  Pilkkuturkki lähetetty To Syys 13, 2012 9:03 pm

Odotan jatkoa ihan hirveesti, Mutta NO english plesase!

Pilkkuturkki
Soturi
Soturi

Nainen Viestien lukumäärä : 102
Join date : 05.05.2012
Ikä : 16
Paikkakunta : Kouvola

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Loistelias suomenkielinen fanficcini Totuudellinen sota!

Viesti  Runningvegetableoil lähetetty Pe Syys 14, 2012 2:29 am

Pilkkuturkki kirjoitti:Odotan jatkoa ihan hirveesti, Mutta NO english plesase!

Non non, ei engelskaittamsiesta ole mitään vaaraa koskaan ollutkaan, vaikka tuo äänestysvaihtoehto ehkä niin antaakin ymmärtää. Jos täällä nyt muutamakin lukija on, niin ehkäpä sitten joskus vielä tekaisen AumaKlaaninkin kisuleiden tarinalle jatkoa. Nyt tosin työstän Hippikissoja, joita työstän ikihitaasti. Aikani tuntuu syöpyvän kaikkeen muuhun, yhy.

Runningvegetableoil
Klaaninvanhus
Klaaninvanhus

Nainen Viestien lukumäärä : 553
Join date : 13.04.2012
Paikkakunta : Cafe µµ

Näytä käyttäjän tiedot http://www.morokolli.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Loistelias suomenkielinen fanficcini Totuudellinen sota!

Viesti  Runningvegetableoil lähetetty La Syys 29, 2012 6:29 am

Kaipa sitä voisi tämän laittaa tännekin. Nimittäin tein oikeastaan Parantajain pesän kirjoituskilpailuun tämmöisen parantaja aiheisen tarinan, joka kertoo, kenestäpä muustakaan, kuin AumaKlaanin Juoksevakorvasta. Tästä nyt tuli tämmöinen aika opettavainen ja ehkä originaaliSKhenkisempi siis tylsempi, kuin varsinaisesta tarinasta, mutta tulipahan nyt kuitenkin. Joku saattaa vaikka oppia tästä ikä kaikki eräänkin kulahtaneen viisauden.

Tämä on nyt siis evikoisseikkailu, se on paljon lyhyempi kuin nuo muut, oumaaii.

Juoksevakorvan päivä
Juonipaljastus:
Nouseva aurinko loi sätehiänsä Juoksevakorvan hipiälle tämän vielä nukkuessa. Lämmittävä auringonsäde oli myös omiaan sulattamaan AumaKlaanin parantajan joka aamuisen ja oikeastaan joka hetkisen ongelman, nimittäin korvista alati vuotavan vaikun. "Krääh!" maukui Juoksevakorva puoliunessa, kun yön aikana kovettunut vaikku alkoi sulaa. Parantajaparka nousi ylös ja venytteli jäseniään väsyneenä. Tämä oli hänelle melko normaali aamuherätys, ja se sai naaraskissan aina kovasti masentuneeksi. Taasen kerran Juoksevakorva kömpi pesänsä suuaukolle, ja katseli kaihois'na kohti taivasta. Nuorehko ruosteenruskea parantaja ajatteli masentuneena kurjaa kohtaloaan. Hän oli parantaja, joka ei kyennyt parantamaan omaa piinaavaa vaivaansa. Kohtalon ivaama kisuli huoahti, ja meni käyskentelemään ulos leirin aukiolle, jonka keskellä oli valtaisa kaksijalkojen muinainen sokerijuurikasauma, josta juontui AumaKlaanin nimikin.

Juoksevakorva käveli vailla päämäärää aukiolla, kuten hän käveli joka aamu. Aina erityisesti aamuisin hänestä tuntui hyvin merkityksettömältä. Johan se nyt latisti parantajan omanarvontuntoa, kun kärsi koko ajan vaivasta, jota ei osannut parantaa. Kissaparka raaputteli kynnellään huolellisesti korvaansa valuttaen sieltä keltaista vaikkua sievinä pikku pisaroina. Eräs nuori klaanin soturi, Nokkavatsa nimeltään käveli vastaan, ja naukui kimeähköllä äänellään: "Nooh, mitäs täällä tapahtuu? Korvasi näemmä vuotelevat jälleen." Juoksevakorva hymyili laimeasti nuorelle kollille. Nokkavatsa oli hieman koomillisen näköinen kissa karvattomine päineen, ja luonteeltaan tämä vasta hulvaton olikin. Nokkavatsa loi parantajaan myötätuntoisen katseen vihreillä silmillään, eikä Juoksevakorva kaikessa kurjuudessaan voinut olla hymyilemättä sille katseelle.

Harhailtuaan leirin aukiolla aikansa, lähti Juoksevakorva metsään hakemaan yrttejä. Hän oli todella kovan työmoraalin omaava parantaja, sillä hän halusi mahdollisimman hyvin todistella itselleen merkityksellisyyttään. Kehäkukkaa, voikukkaa, katajanmarjoja ja vaikka mitä kanniskeli Juoksevakorva suussaan kävellen halki AumaKlaanin leiriä ympäröivän rehevän metsän. Hän käveli tuntien metsän täydellisen epätasaisen pohjan tassujensa pohjissa. Vaikku valui parantajan korvista, ja putoili pisaroina jättäen kissan jälkeen epätasaisen tipoittelevan vanan. Juoksevakorva käveli huomioimatta ympäristöään, ja äkkiä muistot ottivat hänet valtaansa. Hän muisteli pentuuttaan, aikaa emon turvallisessa syleilyssä, joka oli kissanpennulle koko maailma. Kyynelkarpalo kierähti ruskean naaraskissan silmäkulmasta, ja putosi aluskasvillisuuden joukkoon korvavaikkujen kera. Silloin monen monia kuita sitten, kun Juoksevakorva oli ollut aivan pieni pentu, oli AumaKlaanissa riehunut karmiva kulkutauti. Se ei ollut tavallista lehtikadon viheryskää eikä edes valkoyskää, vaan jotain paljon kamalampaa. Kissoja oli kuollut, muiden joukossa Juoksevakorvan emo. Itse Juoksevakorva oli suurimman osan taudin ajasta ollut jonkinmoisessa koomassa, ja muistona hänelle oli siitä jäänyt loputon tyhjyyden tunne emon kadottua, sekä tietysti tänäkin päivänä vaikuttava korvavaikkuongelma. Juoksevakorva oli huomaamattaan silmät ummessa kävellyt jo leirin sisäänkäynnille. Hän kuivasi silmiään tassunsa syrjällä. Kyyneleiden tulo sentään lakkasi, kun silmät kuivasi. Juoksevakorva hymyili katkerasti katsellen kohti taivasta.

Hieman aurinkohuipun jälkeen Juoksevakorva sitoi erään jalkansa venäyttäneen oppilaan jalan kuntoon, ja rauhoitteli kuolevan klaaninvanhuksen tuskia unikolla. Juoksevakorva matkasi jälleen muistoissaan. Hän muisteli, kuinka oli 6 kuukauden ikäisenä halunnut parantajaoppilaaksi. Hänen koulutuksensa oli ollut varsin kiireinen, sillä edellinen parantaja ei ollut koskaan kunnolla parantunut kulkutaudin aiheuttamista oireista, ja niinpä tämä olikin kokenut ennenaikaisen kuoleman kerettyään kuitenkin kouluttaa Juoksevakorvan jotakuinkin päteväksi. Loput oppinsa nuori parantaja oli saanut suoraan TähtiKlaanilta. Juoksevakorva lajitteli hajamielisesti varastonsa yrttejä. Lajitellessaan hänen ajatuksensa palasivat nykyhetkeen ja sairaaseen klaaninvanhukseen, nimeltänsä Ohrajärvi. Tauti toi Juoksevakorvan mieleen karmivalla tavalla vanhan kulkutaudin, joka oli hänen elämälleen ollut niin käänteentekevä.

Auringon alkaessa laskea mailleen, vieraili Juoksevakorva jälleen Ohrajärven luona. Vanha kissaparka makasi sammalvuoteellaan näennäisen tiedottomana ympäristöstään. Juoksevakorvaa säälitti joka kerralla enemmän tuon surkeassa kunnossa olevan kissan näkeminen. Vanhus oli luurangonlaiha, ja vähän väliä se kouristeli pahannäköisesti. Ruokaa se ei kyennyt pitämään sisällään, ja suurimman osan ajastaan se oli täysin tajuton. Parantajakissa lähestyi sairasta vanhusta kuunnellen tämän sydämen sykettä. Ty-ky......Ty...ky, sykki sydän hyvin hiljaa ja katkonaisesti. Juoksevakorva oli ollut jo hyvin kauan aikaa varma, että tämä vanhus kuolisi pian. "Ohrajärvi", hän sanoi hiljaa, "kuuletko minua?" Vanhuksen viiksikarvat värähtivät. Muunlaista reagointia ei erottanut, ja sekin saattoi olla vain sattumanvarainen värähdys. Sitten luiseva kissanrähjä sai jälleen kouristuskohtauksen. Se heilui villisti viskellen tassujaan suuntaan jos toiseenkin. Hetken kuluttua se lopetti. Juoksevakorva alkoi taas vuodattaa kyyneleitään. Kuinka epäreilua olikaan elämä. "Mikä parantaja minä oikein olen?" lausui Juoksevakorva kysymyksen klaaninvanhimpien pesän ummehtuneeseen ilmaan. Kyyneleet kihosivat parantajan silmiin yhä vain runsaslukuisempina, ja lopulta hän hautasi kasvonsa Ohrajärven luisevaan rintaan. Jos hän olisi tehnyt sen hiemankaan kovemmin, hän olisi todennäköisesti murtanut vanhuksen haurastuneita luita. Sitä ei kuitenkaan tapahtunut. Sen sijaan iso vaikkuköntsä tipahti parantajan korvasta Ohrajärven kuonon eteen. Vanhus lipaisi vaikun suuhunsa alitajuisesti luullen sitä tarjotuksi lääkeyrtiksi. Juoksevakorva kauhistui, ja yritti välittömästi saada vanhan kissan oksentamaan. Ennen kuin Juoksevakorva kuitenkaan ehti toimia, hän huomasi hämmästyksekseen vanhan kissanrähjän avaavan silmänsä ensimmäistä kertaa aikoihin. "Minut on parannettu", totesi Ohrajärvi käheällä ja heikkoakin heikommalla äänellä, vaan puhuipa kuitenkin. Juoksevakorva toljotti hämmästyneenä.

Neljänneskuun kuluttua Ohrajärvi oli jo jaloillaan, ja kertoili tarinoita kuten muutkin klaaninvanhimmat. Juoksevakorva oli syöttänyt vanhukselle vielä muutaman kerran vaikkuaan, vaikka olikin ajatusta vieroksunut. Hoito oli kuitenkin tehonnut, ja sairas vanhus parannettu. Tämän ihmeparantamisen Juoksevakorva tulkitsi TähtiKlaanin merkiksi ja ennen kaikkea rohkaisuksi jatkaa eteenpäin, ja totisesti olikin nuoren parantajan itseluottamus näiden tapahtumien myötä kohentunut!

Runningvegetableoil
Klaaninvanhus
Klaaninvanhus

Nainen Viestien lukumäärä : 553
Join date : 13.04.2012
Paikkakunta : Cafe µµ

Näytä käyttäjän tiedot http://www.morokolli.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Loistelias suomenkielinen fanficcini Totuudellinen sota!

Viesti  Pilkkuturkki lähetetty La Syys 29, 2012 7:46 am

Jee! Mä kyllä tykkään enemmän tuosta erikoisseikkailusta se kun on enemmän normi sk-tyyliä. Mutta ficcinälkäni ei tyydy koskaan, eli jatkoa, jatkoa ja jatkoa!!! study cat

Pilkkuturkki
Soturi
Soturi

Nainen Viestien lukumäärä : 102
Join date : 05.05.2012
Ikä : 16
Paikkakunta : Kouvola

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Loistelias suomenkielinen fanficcini Totuudellinen sota!

Viesti  Sponsored content Tänään kello 4:25 pm


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa